Lisäisyys

Lisäisyys on yksi ekologisen kompensaation tärkeimmistä kysymyksistä. Lisäinen toimenpide on sellainen, jota ilman luonnon tilan parantumista tai luonnon tilaa parantavia toimenpiteitä ei olisi tapahtunut. Toimenpiteet eivät ole lisäisiä, jos ne olisi toteutettu olemassa olevien suojeluvelvoitteiden takia joka tapauksessa. Lisäistä toimintaa ei myöskään ole olemassa olevien luonnonarvojen suojelu, jos se ei tuota luonnolle uusia hyötyjä, esimerkiksi lajiston luontaisen palautumisen kautta (joskus myös passiiviseksi ennallistamiseksi kutsuttu hyöty) tai tulevien uhkien poistamisella. Olemassa olevan säilyttäminen ei siis riitä, vaan luonnolle tulee koitua kompensaatiosta enemmän hyötyjä kuin olisi koitunut ilman sitä.^1,4,5

Mikäli kompensaatio ei olisi pysyvä, kertaalleen kompensaationa käytetyn hyvitysalueen voisi laskea uudelleen heikennyksen hyvitykseksi edellisen kompensaation voimassaolon päätyttyä. Saman kompensaation laskeminen hyvitykseksi moneen kertaan ei tuota uusia parannuksia luonnon tilassa. Tämä niin kutsuttu kaksoislaskenta on ekologisen kompensaation kansainvälisesti sovituissa periaatteissa pyritty estämään vaatimalla hyvitysten lisäisyyttä ja pysyvyyttä. Myös perustamalla kansallinen kompensaatiorekisteri, johon tuotetut ja käytetyt hyvitykset merkitään, voi estää kaksoislaskentaa ja varmistaa kompensaatioiden lisäisyyttä.

Ennallistamishyvityksen ominaispiirteet

Ennallistamishyvityksen keskeisimmät ominaispiirteet ovat:

1. osittaisuus
2. epävarmuudet ja
3. aikaviiveet.

Osittaisuudella tarkoitetaan, että ennallistaminen parantaa elinympäristön tilaa vain osittain. Tämä johtuu siitä, ettei haittoja yleensä kompensoida täysin tuhoutuneessa elinympäristössä eikä ennallistettava elinympäristö yleensä myöskään palaudu toimenpiteen seurauksena täydellisen luonnontilaiseksi.⁴

Ennallistamisen tulosta on vaikeaa ennustaa ja ennallistamiseen liittyy aina jonkin kokoinen epäonnistumisen riski. Ennallistamisen onnistuminen riippuu muun muassa ennallistettavan alueen ekologisesta tilasta. Lähes kokonaan tuhoutunutta elinympäristöä on haastavaa palauttaa kokonaan luonnontilaiseksi – etenkin, jos lajisto on jo merkittävästi muuttunut. Ennallistaminen tulisi tehdä elinympäristössä, jossa toimenpiteiden onnistumista ja hyvän lopputuloksen saavuttamista pidetään todennäköisenä. Ennallistamiseen tulisi myös käyttää menetelmiä, joiden käytöstä on tutkittua tietoa ja kokemusta. Tämä lisää onnistumisen todennäköisyyttä, ja ehkäisee siten kompensaatioalueen pinta-alan kasvamista epärealistisen suureksi. Käytännössä ennallistamishyvitys saattaa joskus vaatia toimenpiteiden toistamisen, jotta haluttu lopputulos saavutetaan. Ennallistaminen ei kuitenkaan ole sama asia kuin luonnonhoito, jossa pyritään toistuvien toimenpiteiden avulla säilyttämään jonkin alueen, kuten perinnebiotoopin, luonnonarvoja.^4,5

Aikaviiveellä tarkoitetaan sitä, etteivät luontohyödyt toteudu välittömästi kompensaatiotoimenpiteiden jälkeen, vaan elinympäristöjen tapauksessa puhutaan vuosikymmenten palautumisprosessista⁴. Aikaviiveellä viitataan siis heikennyksen aiheuttamisen, joka on usein välitön ja kokonaisheikentymättömyyden tai kokonaisparaneman, jotka molemmat tapahtuvat poikkeuksetta viiveellä, toteutumisen väliseen aikaan. Eniten luonnonarvohehtaareja saavutetaan hyvityksillä, jotka on tuotettu ennen kuin luontohaitat on aiheutettu, koska tällöin kompensointiin liittyvät epävarmuudet ovat pienemmät. Suomen kompensaatiolainsäädäntö edellyttää, että hyvitykset on tuotettava ennen heikennyksen tekemistä.

Suojeluhyvityksen ominaispiirteet ja taustatrendioletus

Tämän tekstin kirjoittamishetkellä suojeluhyvityksen käyttö on kirjattu kansalliseen luonnonsuojelulakiimme siten, ettei suojeluhyvitystä pääsääntöisesti ole mahdollista käyttää luontohaittojen kompensointiin, sillä siihen tarvittaisiin suhteettoman suuria määriä suojelupinta-alaa. Suomessa suojeluhyvityksen tuottamaksi luontohyödyksi voidaan nimittäin laskea vain luontaisen palautumisen myötä syntyvät hyödyt lähes luonnontilaisissa ja uhanalaisissa elinympäristöissä. Kansainvälisesti vertaisarvioitujen tieteellisten periaatteiden mukaisesti suojeluhyvityksen tuottama hyöty perustuu kuitenkin luonnonarvon olemassa olevien esiintymien säilyttämiseen poistamalla suojelun avulla niihin kohdistuva taloudellisen käytön eli heikennyksen riski^4,5. Suomen luonnonsuojelulaki ei tällä hetkellä tunnista tätä suojeluhyvityksen määritelmää, mutta koska haitan välttäminen suojelemalla luontokohde on kansainvälisen tiedeyhteisön mukaan perusteltu hyödyn tuottamisen muoto, tarkastellaan seuraavaksi mitä kyseinen määritelmä tarkoittaa ekologisessa kompensaatiossa.

Heikennyksen estämiseen perustuvan suojeluhyvityksen käyttö on järkevää silloin, kun hyvitettävän alueen ekologisen tilan oletetaan heikentyvän ilman suojelua, esimerkiksi maankäyttöpaineiden takia. Tämän heikentymisriskin vuotuinen suuruus pitäisi pystyä jotenkin määrittämään, jotta potentiaalisen heikennyksen tuottamaa ekologista tilaa olisi mahdollista verrata suojelun tuottamaan ekologiseen tilaan. Näiden kahden tilan välinen erotus lasketaan suojeluhyvityksen tuottamaksi luontohyödyksi.^1,4,5

Kuva. Suojeluhyvityksen tuottaman luontohyödyn määrittäminen taustatrendin ja suojelun tuottaman ekologisen tilan perusteella. Suomennettu lähteestä: Moilanen, A. & Kotiaho, J.S. 2018. Planning biodiversity offsets. Twelve operationally important decisions. TemaNord 513. doi.org/10.6027/TN2018.513.

Suojeluhyvityksellä vältetyn haitan (engl. avoided loss tai averted loss) arviointi perustuu siis taustaoletukseen alueen ekologisen tilan kehityksestä. Tämän kehityksen ennustamiseen liittyy epävarmuuksia, ja liika optimistisuus vältetyn haitan arvioinnissa voi johtaa niin pieneen hyvityspinta-alaan, ettei luonnon kokonaisheikentymättömyyden tavoitetta tosiasiassa saavuteta.^4,5

Suojeluhyvityksen ominaispiirteisiin kuuluu ennallistamishyvityksen tapaan hyvityksen osittaisuus. Suojeluhyvityksen tuottamat luontohyödyt kertyvät pitkän ajan kuluessa. Heikennyksen estämiseen perustuvassa suojeluhyvityksessä luontohyötyä kertyisi vuosittain keskimääräisen heikentymisriskin verran1. Jos esimerkiksi metsään kohdistuisi kahdeksan prosentin vuotuinen hakkuupaine, suojeluhyvitystä kertyisi vuodessa kahdeksan prosenttia suojellun alueen pinta-alasta. On huomattava, että kun suojelun tuottamaa hyötyä lasketaan, pitää huomioida myös paineen siirtyminen toisille alueille eli niin sanottu käyttöpaineen vuoto (ks. alla).  Osa luonnonarvoista saattaisi myös palautua luonnollisen kehityksen kautta lähemmäs luonnontilaansa suojelun seurauksena, jolloin niiden tila paranisi ilman ihmisen tekemiä ennallistamistoimenpiteitä. Tämä on tyypillistä eritoten metsien kohdalla, jotka Suomen oloissa palautuvat kohti luonnontilaa, kunhan niissä ei harjoiteta metsätaloutta.^4,5
 
Suojeluhyvitystä suositellaan usein käytettäväksi yhdessä ennallistamishyvityksen kanssa, sillä pelkkä suojeluhyvitys johtaa aina hyvityskohteena olevien luonnonarvojen vähenemiseen. Tämä johtuu siitä, että suojelun tuottamat luontohyödyt perustuvat pelkästään hyvitysalueen luontaiseen palautumiseen kohti luonnontilaa, kun taas ennallistamisessa ihminen tekee hyvitysalueella toimenpiteitä, joilla mahdollistetaan alueen luonnonarvojen palautuminen. Pelkän suojeluhyvityksen käyttöä kannattaa harkita, mikäli luontohaitan aiheuttamista ei voida välttää eikä hyvitysalueen tilaa voida parantaa ennallistamistoimenpiteillä.^1,4,5

Vuoto

Ekologisessa kompensaatiossa haittojen vuotamisella tarkoitetaan sitä, että paine esimerkiksi maankäyttöön ei poistu kompensaation seurauksena, vaan siirtyy jollekin toiselle alueelle. Vuodot liittyvät erityisesti suojeluhyvityksiin. Haittojen vuotaminen tulee kansainvälisten periaatteiden mukaisesti huomioida kompensaatiolaskennassa, sillä mitä enemmän vuotoja tapahtuu, sitä pienempi hyöty hyvityksellä saavutetaan. Vuoto arvioidaan osuutena hyvityksestä välillä 0–1, ja huomioidaan laskennassa kasvattamalla hyvitysalueen kokoa. Suomen kompensaatiolainsäädäntö ei kuitenkaan tämän tekstin kirjoittamishetkellä velvoita huomioimaan haittojen vuotamista kompensaatiolaskennassa, mikä saattaa vähentää hyvitysalueen hävittämis- ja heikentämiskiellon ansiosta syntyviä luontohyötyjä2.^1,4,5