Section outline



    • Tässä kurssin kolmannessa osiossa katse kääntyy planetaarista hyvinvointia kohti vievien reittien hahmottamiseen ja siihen taustalle tarvittavaan kartoitus- ja reittisuunnittelutyöhön.

      Osio vastaa esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:

      • Miten tulevaisuutta voi tutkia ja ajatella?
      • Miksi tulevaisuutta pitäisi tutkia ja ajatella?
      • Miten tulevaisuudentutkimus tarkastelee mahdollisia tai toivottuja tulevaisuuksia?
      • Millaisin keinoin voimme rakentaa polkuja hyvin vaikeilta tuntuvia ja kaukana siintäviä tavoitteita kohti?

       

      Osio koostuu eri välilehdistä, joista jokainen esittelee oman alateemansa. Tulevaisuuksia koskevan ajattelun ja tutkimuksen lisäksi käymme tässä osiossa läpi kaksi kestävyysmurroksen kannalta hyvin mittavaa järjestelmää: energiajärjestelmän ja ruokajärjestelmän. Esittelemme niiden kestävyysmurroksen konkreettisia reittejä, avaimia kestävyyteen sekä yhä ratkaisemista vaativia haasteita. Energiamurros ja ruokamurros ovat kaikkein keskeisimmät haasteet, joiden ratkomista planetaarisen hyvinvoinnin tavoittelu edellyttää.

      Osion lopuksi pääset testaamaan osaamisesi. Osioon kuuluu myös pakollinen keskustelutehtävä, jossa pääset kehittämään reittisuunnittelun taitojasi.


    • Testaa osaamisesi 3.

      Tässä pääset testaamaan osaamisesi monivalintatentillä. Huomaa, että tentin väittämät koskevat koko osion 3. aihepiiriä.

      Testaa tietojasi seuraavassa tentissä päästäksesi läpi kurssin ensimmäisen osion. Tentistä pitää saada vähintään 9/12 oikein, jotta siitä pääsee läpi. Tenttiä voi tehdä monta kertaa, mutta huomaa kuitenkin, että tenttien välissä on aina kahden (2) tunnin viive, ennen kuin voi yrittää uudelleen.

      Tentin väittämät ovat joko totta tai tarua. Valitse oikea vastaus.

      Saat tenttituloksen ja kommentit vastauksistasi heti palautettuasi ja lopetettuasi tentin. Voit tarkastella tenttituloksia kohdasta "Tarkastele tenttiä". Jos tentti ei mennyt läpi, voit yrittää uudestaan kahden tunnin kulutta edellisestä suorituksesta.

    • Testaa osaamisesi 3 Quiz
      Closes: Wednesday, 1 October 2025, 1:52 AM
      Not available unless: The activity Testaa osaamisesi 2 is marked complete
    • Keskustelutehtävä

    • PAKOLLINEN keskustelutehtävä: polku/tiekartta kestävyysmurrokseen Forum

      Keskustelutehtävä: polku / tiekartta kestävyysmurrokseen

       
      Kurssiin kuuluu myös keskustelutehtävä, jonka tarkoitus on testata ja kehittää kykyäsi soveltaa kurssilla oppimaasi sisältöä.
       
      • Valitse jokin itseäsi kiinnostava "tapaus" toimija tai ihmistoiminnan osa-alue, jossa kestävyysmurrosta voi edistää. Esimerkkejä: jokin yritys, työyhteisö, järjestö jossa toimit, opinahjo jossa opiskelet, tai kotikuntasi liikennejärjestelmä. Jos haluat, voit myös suunnitella polun oman perheesi toiminnan mahdollisimman ilmastoviisaaksi tekemiseen.
      • Hahmottele valitsemallesi tapaukselle polku kestävyysmurrokseen. Aseta polulle tavoitevuosi (esim. 2030 tai 2050) ja tavoitetila: onko tavoitteena hiilineutraalius vai myös muiden ympäristöhaittojen vähentäminen tai positiivisten ympäristövaikutusten edistäminen?
      • Hahmottele tämän jälkeen askelmerkit tavoitetilan saavuttamiseksi vaihe kerrallaan. Mieti, millaisista toimista on helpointa aloittaa ja millaisia toimia on jätettävä viimeiseksi - tai minkä toimien kanssa on esimerkiksi odotettava, että toimintaympäristön muuttuminen tekee tietyistä askelista helpompia. Voit esimerkiksi kuvitella, millaiset kunnan tai valtion tason ilmastotoimet olisivat tarpeen, jotta vihoviimeiset tärkeät askeleet hiilineutraaliuteen onnistuvat ilman kohtuuttomia kustannuksia tai haasteita.
      • Kirjoita hahmottelemastasi polusta lyhyt teksti, jossa esittelet valitsemasi aiheen ja kerrot sen jälkeen miten rakensit tapauksellesi polun kohti kestävämpää tulevaisuutta. Kannustamme myös lisäämään tekstin oheen kuvan, esimerkiksi PowerPoint-kuvan tai kännykkävalokuvan piirtämästäsi polusta - tämä on kuitenkin vapaaehtoista.
      • Osallistu keskusteluun kommentoimalla vähintään yhteen toiseen keskustelu(ketju)un. Kommentoinnin tarkoituksena on lisätä vuorovaikutusta ja parantaa oppimista: pohdi ja kerro, mitä ajatuksia toisen henkilön ratkaisusta tai kommentista heräsi. Muistathan pysyä asiallisena ja rakentavana.
       
      Vapaaehtoinen syventävä ulottuvuus: tee polun sijaan kokonainen tiekartta! Tiekartassa on kolme tasoa: 1) Tavoitetilan määritys; 2) Aikajänne nykytilanteesta etappi/vaihe kerrallaan kohti tulevaisuuden visiota; ja 3) Vähintään pari temaattista tarkastelutasoa kuten muutoksia ajavat ja mahdollistavat seikat, vallitsevan järjestelmän ominaisuudet ja muutokset, sekä muutosta edistävät toimijat. Voit kerrata näiden sisältöjä osiosta 3.2. Tiekartta siis kertoo mikä muuttuu, millä tavoin / minkä ansiosta, ja millaisin askelin tavoitetta kohti päästään.
       
      Tämä tehtävä merkitään automaattisesti tehdyksi, kun olet aloittanut yhden ja osallistunut vähintään yhteen muuhun keskusteluun.

       
       
      Tämä tehtävä on pakollinen osa kurssisuoritusta.

      Not available unless: The activity Testaa osaamisesi 3 is marked complete