Päästövähennystavoitteiden asettaminen ja niiden seuranta

Hiilijalanjäljen laskentaa ei tehdä vain laskemisen ilosta, vaan sen tarkoituksena on kuvata organisaation hiilijalanjäljen nykytilaa ja antaa suuntaviivoja organisaation toiminnan kehittämiseen ilmastovastuullisempaan suuntaan. Laskennan tulosten perusteella onkin hyvä pohtia, missä olisi suurin potentiaali päästöjen vähentämiselle ja millaisilla toimenpiteillä hiilijalanjälkeä saataisiin pienennettyä. Konkreettiset vähennystavoitteet, toimenpidesuunnitelmat ja aikataulut auttavat varmistamaan, että tavoitteisiin todella myös päästään.

Vaikka hiilijalanjäljen pienentäminen itsessään on hyvä motivaattori päästövähennystavoitteiden asettamiselle, voi siitä olla organisaatiolle muunkinlaisia hyötyjä, kuten

• kustannussäästöt
• mahdolliset uudet innovaatiot tai paremmat toimintatavat
• ilmastoon liittyvien taloudellisten riskien minimointi ja hallinta
• tulevaan sääntelyyn varautuminen hyvissä ajoin
• edelläkävijyyden tuoma mainehyöty ja esimerkin näyttäminen muille toimijoille.

Kun tavoitteita hiilijalanjäljen pienentämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi lähdetään asettamaan, tyyli on melko vapaa, mutta tavoitteiden uskottavuutta lisää niiden sitominen kansainvälisiin, kansallisiin tai sektori- ja toimialakohtaisiin tavoitteisiin. Ohjenuorana varsinkin pitkän aikavälin tavoitteille voi toimia esimerkiksi kansainvälinen Pariisin ilmastosopimus ja sen sisältämä enintään 1,5 asteen lämpenemisen tavoite, Suomen tavoite olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, tai vaikkapa toimialan oma hiilineutraalisuustavoite tai ilmastotiekartta (näistä lisää kurssin osiossa 4). Tällaisten laajempien raamien puitteissa voi myös olla helpompi hahmottaa, minkälaista aikataulua ja kunnianhimon tasoa omille tavoitteille voisi asettaa.

Muita tavoitteiden asettamisessa huomioon otettavia seikkoja ovat esimerkiksi tavoitteen rajaus, tyyppi ja aikaväli, tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet ja välietapit sekä tavoitteen etenemisen seuranta. Yksityiskohtaisen listan hiilijalanjälkitavoitteiden asettamisen askelista löydät GHG Protocol -standardin luvusta 11, tässä osiossa käydään läpi sen pääkohdat.

Tavoitteen rajaus voi olla sama kuin hiilijalanjäljen laskennan rajaus, eli on pohdittava mitkä kaikki osat organisaation toiminnasta tavoitteisiin sisällytetään. Tavoite voi koskea organisaation toimintaa kokonaisuudessaan (toimintamme on hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä) tai vain osia siitä (tuotantomme on hiilineutraalia vuoteen 2030 mennessä). Erityisesti koko organisaation kattavia tavoitteita on hyvä tarkentaa, ja kertoa, mitä kaikkea tavoitteen rajaukseen sisältyy (toimintamme on hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä, ja tavoite sisältää asiat X, Y ja Z).

Tavoitteet asetetaan aina verrattuna johonkin lähtötasoon (ns. baseline year), joka on usein ensimmäisen laskentavuoden hiilijalanjälki. Jos toiminnassa esiintyy suurta vaihtelua vuosien välillä, voi lähtötaso olla useamman vuoden keskiarvo. Yksi vaihtoehto on myös verrata päästöjä aina edellisen vuoden tasoon (ns. rolling baseline year), jolloin tavoitteetkin suhteutetaan aina edeltävään vuoteen (vuodesta 2023 vuoteen 2030 pienennämme hiilijalanjälkeämme vuosittain 5 % edellisen vuoden tasoon verrattuna). Se, kuinka kunnianhimoisia tavoitteita organisaation kannattaa asettaa, riippuu paitsi lähtötasosta, myös toiminnan luonteesta – onko ehkä jo tehty merkittäviä toimia päästöjen vähentämiseksi, onko toiminnassa realistisia mahdollisuuksia muutoksille, joiden avulla päästöjä voitaisiin vähentää? Vaikutusta voi olla myös organisaation muilla toimintaan liittyvillä tavoitteilla, sidosryhmien ja yhteistyökumppaneiden odotuksilla ja tavoitteilla tai poliittisella kontekstilla ja sääntelyllä.

Päästövähennystavoite voi olla tyypiltään absoluuttinen tai suhteellinen. Absoluuttinen vähennystavoite voisi olla esimerkiksi ”pienennämme hiilijalanjälkeämme 50 % vuoden 2023 tasosta vuoteen 2030 mennessä”. Suhteellinen tavoite taas sopii esimerkiksi tuotantoon liittyväksi, kuten ”pienennämme tuotteemme hiilijalanjälkeä 20 % / tonni tuotetta vuoden 2023 tasosta vuoteen 2030 mennessä”. Absoluuttinen tavoite kuvaa organisaation kokonaisuutta paremmin, mutta jos toiminnassa tapahtuu merkittäviä muutoksia, kuten toimipaikan lopettaminen tai tuotannon laajentuminen, voi olla tarpeen laskea lähtötaso uudelleen. Suhteellinen tavoite taas ei hätkähdä toiminnan kasvusta tai supistumisesta, mutta se ei toisaalta kerro koko organisaation hiilijalanjäljen kehityksestä. Kokonaispäästöt voivat kasvaa, vaikka tuotteen suhteelliset päästöt eli hiili-intensiteetti pienenisikin, jos tuotantomäärät ovat aiempaa suuremmat. Kummallakin tavoitetyypillä on siis hyötynsä ja haasteensa. Niistä ei ole pakko valita vain toista, vaan on mahdollista myös asettaa kummankinlaisia tavoitteita rinnakkain.

Tavoitteen aikavälillä tarkoitetaan jo esimerkkilauseissakin vilisseitä vuosilukuja – mihin mennessä tavoite halutaan saavuttaa. Tavoitteet voivat olla lähitulevaisuuteen kohdistuvia, lyhyemmän aikavälin etappeja, tai sitten kauemmas tulevaisuuteen suuntaavia, pidemmän aikavälin tavoitteita. Myös eri aikavälien tavoitteita voi olla järkevää asettaa rinnakkain. Pitkän aikavälin tavoitteet antavat enemmän aikaa toimenpiteille, ja mahdollistavat siksi pitkäjänteisemmän suunnittelun ja esimerkiksi suurempien investointien hyödyntämisen, mutta vaarana voi toisaalta olla toimenpiteiden lykkääminen tai hitaus. Lyhyemmällä aikavälillä taas ei välttämättä saada aikaan yhtä suuria muutoksia, mutta toimenpiteiden toteutuminen voi olla varmempaa. Organisaatioissa tavoitteiden aikaväli voisi heijastua esimerkiksi ns. operatiivisiin ja strategisiin tavoitteisiin. Lyhyen aikavälin tavoitteilla voidaan tavoitella operatiivisia muutoksia, joiden avulla pyritään kohti pitkän aikavälin strategista tavoitetta. Strateginen pitkän aikavälin tavoite siis ohjaa organisaation pienempien tavoitteiden yleistä suuntaa.

Selkeän ja konkreettisen tavoitteen ohella on jo suunnitteluvaiheessa syytä määritellä keinoja ja toimenpiteitä, joiden avulla tavoite on mahdollista saavuttaa. Yleensä tarvitaan jonkinlaista strategian, toimintatapojen ja päätöksenteon muutosta, jota voidaan edistää esimerkiksi ohjeistuksilla, kriteereillä, mittauksilla tai koulutuksella. On tärkeää, että organisaatio on kaikilta osin sitoutunut tavoitteisiinsa, ja tässä erityisesti johdon tuki on oleellista, jopa välttämätöntä. Lisäksi on etukäteen hyvä määritellä, halutaanko tavoitteen saavuttamiseen hyödyntää päästöjen kompensointia, vai koskeeko tavoite pelkästään päästöjen vähentämistä. Jos tavoitteena on hiilineutraalisuus tai nettonolla, tarkoittaa se usein sitä, että jonkinlaista kompensaatiota tarvitaan, sillä kaikkia organisaation päästöjä ei todennäköisesti voida välttää ja vähentää. Voi kuitenkin olla hyvä määrittää esimerkiksi se, kuinka paljon päästöjä pitää saada vähennettyä, ennen kuin kompensaatioihin turvaudutaan. Näitä teemoja käsitellään tarkemmin kurssin osiossa 3.

Jotta päästöjen kehitystä ja vähennystoimenpiteiden vaikutuksia voidaan seurata, olisi hiilijalanjäljen laskenta syytä toistaa säännöllisesti ja tuloksia vertailla keskenään. Päästövähennystavoitteille voi asettaa myös välietappeja, jotta nähdään, onko päästöjen kehitys linjassa tavoiteltujen vähennysten kanssa. Kun etenemistä seurataan ja siitä raportoidaan, on hyödyllistä myös kertoa, mistä muutokset hiilijalanjäljessä johtuvat – onko päästöjen vähentyminen seurausta tarkoituksellisista vähennystoimista, vai onko esimerkiksi tuotantomäärä aiempaa pienempi, tai onko hiilijalanjäljen laskentatavassa tapahtunut muutoksia?

Hiilijalanjäljen pienentämisen keinoihin sekä ilmastotavoitteisiin ja -väittämiin tutustutaan tarkemmin kurssin osioissa 3 ja 4.