Podcast – päästökompensaation ja ekologisen kompensaation erot ja yhtäläisyydet

Vuonna 2020 Jyväskylän Kesä -festivaalin puheohjelma toteutettiin podcasteina koronatilanteen takia. Ympäristöaiheiset keskustelut järjestettiin yhteistyössä Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin kanssa. Podcastin julkaisun jälkeen ekologinen kompensaatio on kirjattu kansalliseen luonnonsuojelulakiimme, ja vapaaehtoiset hiilimarkkinatkin ovat kehittyneet. Samoja ongelmia valitettavasti kohdataan kuitenkin yhä. Podcastissa pohditaan päästökompensaatioiden ja ekologisen kompensaation eroja ja yhtäläisyyksiä.

Keskustelijat: Ilmastoasiantuntija Lasse Leipola, Finnwatch, ilmastoasiantuntija Anna-Kaisa Tupala, Keski-Suomen liitto (äänityksen aikaan väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistossa), väitöskirjatutkija Sami El Geneidy, Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdom

Anna-Kaisa: Täällä siis Jyväskylän Kesän ekologisen kompensaation podcast. Keskustelemassa on Anna-Kaisa Tupala ja Sami El Geneidy. Ja tässä vaiheessa otetaan mukaan meidän tämän päivän vieras Lasse Leipola Finnwatchista, tervetuloa mukaan!

Lasse: Kiitos!

Anna-Kaisa: Sä Lasse toimit kansalaisjärjestö Finnwatchissa ilmastoasiantuntijana. Niille, jotka eivät tätä järjestöä tunne, niin Finnwatch on siis yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö, joka tutkii yritystoimintaan liittyviä ihmisoikeuksia, ympäristövaikutuksia sekä verovälttelyä ja vaikuttaa yrityksiin, talouden sääntelyyn ja yhteiskunnalliseen keskusteluun edistääkseen vastuullista liiketoimintaa Suomessa. Lasse, kirjoitit aika hiljattain Finnwatchin blogiin päästökompensaatioista otsikolla ”Villiä vissyä ja vielä villimpää kompensaatiota”. Minkälainen kuva sinulle on syntynyt päästökompensaatioiden maailmasta, ja että miksi se on niin villi?

Lasse: Minä ajattelen, että se on villi se tilanne tällä hetkellä, että kuten tuossa Sami mainitsi, että siellä on taustalla se YK:n ilmastoneuvotteluprosessi ja sieltä tulee, kuten monet on kuullutkin jo Kioton sopimuksen, niin siellä sovittiin joustomekanismeja, joita nämä kompensaatiohankkeet tosiaan ovat. Ja sitten jossain vaiheessa keksittiin, että ne samat yksiköt mitä siellä luodaan niissä hankkeissa, että niitä voi myydä muillekin kuin valtioille. Ne hyväksyttiin EU:n päästökauppaan, eli yritykset pystyivät ikään kuin niiden päästökauppayksiköiden sijaan ostamaan näitä kompensaatioyksiköitä ja sitten myös yksityisille näiden kompensaatiopalveluiden kautta. Ja se järjestelmä, kuten Kioton sopimuskin on jo historiaa, ja näiden yksiköiden käyttöä on rajoitettu sekä siinä maiden välisessä kompensaatiossa, että siellä EU:n päästökaupan puolella, esimerkiksi päästökaupan puolella se loppuu kokonaan nyt seuraavalle päästökauppakaudelle. Ja sitten samaan aikaan meillä on Pariisin sopimus, joka on uusi sopimus, jossa on vastaavia mekanismeja suunniteltu, mutta niistä ei ole päästy sopuun. Eli se kansainvälisiin sopimuksiin nojaava tilanne on hyvin epävarma ja epäselvä, ja sitten samanaikaisesti meillä on valtava kysyntä sille kompensaatiolle Pariisin sopimuksen ja IPCC:n puolentoista asteen raportin myötä ja nuorten ilmastoliike ja sellainen ilmastoherääminen on nyt ehkä viimeisen 2 vuoden aikana tapahtunut toden teolla. Se tarkoittaa sitten, että tavalliset ihmiset haluaa kompensoida enemmän kuin koskaan ennen. Yritykset haluaa päästä sanomaan, että niiden tuotteet tai palvelut on kompensoitu ja sitten esimerkiksi nyt iso muutos on tulossa, kun lentoala on päässyt sopuun siitä, että lentoalan kasvun päästöt kompensoidaan, eli ikään kuin tällä kompensoinnilla pidetään huolta, että lentoliikenteen päästövaikutus pysyy ennallaan tai nykytasolla.

Anna-Kaisa: No on kyllä tosi kimurantti järjestelmä ja kuulostaa jotenkin ihan osakemarkkinoilta, että siis nämä päästöoikeudet, kun miettii arvopaperikauppaa, niin ne on tämmöisiä tavallaan kuvitteellisia oikeuksia, joita voi ostaa ja valtioille on eri järjestelmä kuin yrityksille ja yksityisille. Onko se näin?

Lasse: No periaatteessa järjestelmä on sama tai ne järjestelmät mitkä siellä on, niin ne on ihan samat ja se rinnastus arvopaperimarkkinoihin toimii jossain määrin ihan hyvin. Esimerkiksi sellainen yleinen harhaluulo, mitä nämä kompensaatiopalvelut tai yritykset, jotka kompensoi, eivät hirveästi mielestäni edes yritä purkaa on harhaluulo siitä, että kun nyt kompensoin niin joku ottaa sen minun rahani ja lähtee tekemään sillä jotain tuulivoimalaa tai istuttamaan metsiä tai suojelemaan metsiä. Se oikeasti menee niin, että se ilmastoteko on tehty jo kauan sitten. Yleensä vuosia sitten ainakin, jossain tapauksessa jopa 10 vuotta sitten, ja siinä on syntynyt se yksikkö, mikä on ikään kuin nyt se arvopaperi ja sitten se arvopaperi on ollut markkinoilla ja sillä on voinut olla useampi omistaja ja sitten kun se käytetään, niin se mitätöidään se yksikkö. Eli tavallaan nyt jos menee tuonne kompensaatiopalveluun ja ostaa sieltä kompensaatiota vaikka sen Barcelonan lennon yhden tonnin verran, niin niissä todennäköisesti on syntynyt tällaisessa hankkeessa, joskus esimerkiksi vuonna 2016, se päästövähennys.

Sami: Joo, toi on kyllä jotenkin mielettömän monimutkainen maailma ja itsellekin vähän jopa vaikea hahmottaa, että mitä kaikkea siellä oikein tapahtuu. Mielestäni oli hyvä pointti se, kun sanoit että kompensaatiopalvelut ei ehkä kuitenkaan tuo esiin sitä, että ne on historiallisia ne päästövähennykset, mitä on tehty.

Lasse: Joo, se on tavallaan silleen, että se on helppo ymmärtää, että ne ei korosta sitä, koska se on se kuulostaa vähän epäilyttävältä…

Anna-Kaisa: Todella.

Lasse: Ja jotenkin hankalalta ja sitä pitäisi hirveästi selitellä. Mutta sitten, kun sitä ajattelee enemmän, niin onhan se parempi, että ensinnäkin se päästövähennys on tehty se jo, että se ikään kuin se päästö, laskennallisesti ainakin, on jo poistettu ilmakehästä tai estetty ja sen on joku ulkopuolinen arvioinut ja todennut, että näin on oikeasti tapahtunut verrattuna siihen, että joku nyt ottaisi sen minun rahani ja lähtisi tekemään sillä tavalla ja mulla ei olisi enää mitään mahdollisuutta valvoa tai seurata sitä, että mitä sillä rahalla tehdään.

Anna-Kaisa: Toi kuulostaa tosi samalta, mitä ekologisessa kompensaatiossa myös, että jos esimerkiksi me tuhotaan siinä meidän ihmistoiminnassamme vaikka yli 150-vuotiasta metsää, niin se, että me saataisi vastaava takaisin, niin se vie oikeasti sen 150 vuotta, jolloin me emme voi ottaa mitään hakkuuaukeaa siihen kompensaatioalueeksi tai sitä pitää olla määrällisesti aivan tuhottomasti ja sen alueen suojelu pitäisi taata seuraavat 200 vuotta eteenpäin. Tavoite olisi, että voidaan sitten löytää alue, joka olisi jo siinä vanhan metsän vaiheessa, että myöskin ne on jo olemassa ne luontoarvot siinä vaiheessa, kun se kompensaatio tehdään. Tästä löytyy myös yksi tämmöinen yhtäläisyyspiirre näiden välille.

Sami: Nyt on pakko kysyä kyllä Anna-Kaisa tässä, koska tuli mieleen vaan, kun mainitsin tuossa, että mun mielestä, ja aika ehkä monenkin mielestä, ilmastokompensaatiossa ongelma on just se aikajänne ja se että, millä sä voit todistaa, että ne päästöt on nolla sen 100 vuoden aikana. Niin miten siis ekologisessa kompensaatiossa aikajänne on otettu huomioon ja millaisista aikajänteistä siellä puhutaan? Onko siellä tämmöistä samantyyppistä kritiikkiä esimerkiksi?

Anna-Kaisa: No se menetelmä on siis tosi numeerinen ja tosi laskennallinen, kun se tehdään ihan prikulleen oikein, että siinä tavallaan lasketaan sieltä menetetyiltä alueilta, että minkälaisia luontotyyppi-, lajisto- ja muita arvoja siellä on ollut. Siellä käydään paikan päällä ja tsekataan, että mitä menetetään ja sitten sukkessio huomioiden, eli tämä luontotyyppien ajallinen kehittyminen, tehdään tämmöistä aikadiskonttauslaskentaa, jossa mallinnetaan että, nyt tilanne on tämä ja sitten 50 vuoden päästä se olisi ehkä tällainen, jolloin siellä todennäköisesti – varmojahan me ei voida olla, koska se luonnon kehittyminen menee omia polkujaan ja ihan täsmällistä vastausta me ei voida saada – mutta me arvioidaan, että todennäköisesti olisi joidenkin 10 vuosien päästä jonkinlaisia arvoja. Se pyritään ottamaan niissä laskentamalleissa huomioon ja tämän koko laskennan perusteella esimerkiksi se kompensointialue, ekologiseen kompensaatioon tuleva alue, niin ei välttämättä ole samansuuruinen kuin se menetetty alue, vaan se voi olla esimerkiksi isompi, jos se kompensaatioalueen luontotyyppi ei ole niin lajirikasta kuin se menetetty alue tai sitten, jos me menetetään jotain kuivaa mäntykangasta ja sitten löydetäänkin kompensaatioalue vaikka lehtoisesta paikasta, niin se voi olla pinta-alaisesti jopa vähän pienempi se hyvitysalue. Mutta, että laskentamallien avulla sitä pyritään huomioimaan.
Lasse: Tuntuu tosi hurjalta ajatella näitä rinnakkain, kun ajattelee sitä, että kuinka monimutkainen toi päästökompensaatioiden maailma jo on ja siinä on kuitenkin muutamasta kaasusta kyse, jotka on aika hyvin mitattavissa ja hallittavissa, niin sitten, kun otetaan ekosysteemejä ja ne markkinalogiikat on samankaltaiset ja yhtä vaikeat, niin tulee kyllä todella kimurantti kokonaisuus.

Anna-Kaisa: Kyllähän tämä on saanut kritiikkiä paljon niiltä tutkijoilta varsinkin, ketkä on tosi huolestuneita tästä, että talous tulee jokaiseen osa alueeseen, mitä elämässä ja toiminnassa on. Pelkona on, että me arvottaisimme esimerkiksi veden ja kalat eri yksiköihin, jotta niitä ei tarvitsisikaan kompensoida samassa sijainnissa. Tämä olisi siis todella kyseenalaista, ja en mitenkään usko, että näin tulee käymään, mutta tavallaan, jos tämän ajattelun vie pitkälle, niin teoreettisesti tällaisia haasteita siinä nähdään. Mutta kyllähän tässä ekologisessa kompensaatiossa tavoite olisi se, että ehdottomasti vältetään viimeiseen asti sitä aiheutuvaa haittaa, jolloin meidän ei tarvitsisi kompensoida. Me alamme olla tässä globaalissa ilmasto- ja biodiversiteetti- eli monimuotoisuuskriisissä siinä pisteessä, että meidän pitäisi pystyä myös jättämään alueita koskematta ja antamaan sille luonnolle itseisarvoa eikä tarvitsisi nähdä sitä hyötynä meille itsellemme.

Sami: Voisin itse asiassa tuohon tarttua, tuli mieleen kiinnostava kysymys. Kuten sanoit, ennen näitä kompensaatioita pitäisi miettiä, että miten haittoja vähennetään tai miten oikeastaan haittoja voisi välttää ja sitten miten niitä voisi vähentää. Niin Anna-Kaisa ja Lasse Leipola, Finnwatchin ilmastoasiantuntija, mitä olette mieltä, että vievätkö kompensaatiot ja niiden pohtiminen resursseja, siis aikaa ja rahaa, näiden haittojen vähentämiseltä?

Lasse: Hyvä kysymys. Ehkä vähän, että ehkä mekin puhuisimme tässä jostain muusta kuin kompensaatiosta, jostain suuremmista ratkaisuista, mutta kyllä näen kompensaation kuitenkin tärkeänä keinona, joka täydentää sitä muuta. Mielestäni on parempi, että meillä on kompensaation käsite ja kompensaatio, nämä hiilimarkkinat ja varmaan myös ekologisen kompensaation tapauksessa sama. Mutta siinä tulee keskeiseksi se, että kompensoidaanko me vain sellaista, mitä ei voida välttää ja miten me se katsotaan toteen, että oikeasti sinne Barcelonaan oli nyt pakko lentää, että se kompensaatio on ihan OK eikä niin, että viherpestiin sillä kompensaatiolla. Se on tosi vaikeaa ja siitä varmaan saadaan nyt, kun tämä kompensaatio käsittääkseni väistämättä yleistyy lähivuosina, toivottavasti kiinnostavaa tutkimusta, että miten kuluttajat esimerkiksi käyttäytyvät ja ajattelevat.

Anna-Kaisa: Joo, olen aika samoilla linjoilla, että tosiaan haastava kysymys, mutta sanoisin kanssa, että kyllä tämä täydentää palettia ennemmin kuin veisi siltä ainakaan liikaa resursseja. Toki ei saa unohtaa, että välttäminen ja minimoiminen ja ennallistaminen paikan päällä olisivat tosi tärkeitä aina miettiä etukäteen. Mutta ekologisen kompensaation tapauksessa Suomessa esimerkiksi, ja voi olla maailmanlaajuisestikin, niin maanomistajuus on aika pirstaloitunutta. Ja se, että mitä kukin maanomistaja, on se sitten kunta, seurakunta, valtio tai yksityinen nimi, päättää sitten maillaan tehdä, niin siihen ei välttämättä ihan hirveästi ole työkaluja puuttua. Sitten yksi mikä mua itse on vaivannut, niin monesti esimerkiksi kuntien valtuustojen ja nämä missä nyt pidetään kokouksia ja tulee pöytäkirja, niin sinne kirjataan vain päätökset, mutta ei sitä itse keskustelua, että päästäänkö koskaan siihen keskusteluun, että tämä olisi nyt kompensoitava vai jäädäänkö nipin napin sinne puolelle, että no lievennetään vaan haittoja että ei tarvitse tehdä, koska kompensaatio on kuitenkin myös kallista, että eihän se ole helppoa ja halpaa.

Lasse: Niin ehkä päästökompensaatiosta täytyy sanoa, että se on kyllä aika helppoa ja halpaa.

Anna-Kaisa: Joo, se on ihan eri.

Lasse: Mitä nyt olen seurannut, että miten yritykset käyttää sitä kompensaatiota, niin olen jopa ihmetellyt, miksi sitä ei käytetä enempää, kun tietää kuinka halvalla sitä saa ja sitten sillä voi kuitenkin tavoitella tiettyä markkinointiviestinnällistä hyötyä.

Anna-Kaisa: Kun te olette Finnwatchissa seuranneet tätä päästökompensaatiota varmasti jo pidempäänkin, niin miten näet, että voisiko tällä ekologisella kompensaatiolla olla vastaavaa tavallaan – no se velvoittavuus tällä hetkellä nyt puuttuu, kun lainsäädäntöä ei meillä vielä ole – että vaikka se ei yrityksille tulisi ihan pakolliseksi, niin näetkö että se kuitenkin voitaisiin ottaa käyttöön, että siitä saataisiin tällaista imagohyötyä.

Lasse: Se on jälleen kerran hyvä kysymys, että tavallaan sehän yrityksethän ajattelee sitä asiakkaiden kannalta, että voiko ne myydä tuotteita enemmän sillä että ne voi sanoa, että on ekologisesti kompensoitu tai että meidän toiminta on, mikä se ekologisen kompensaation standardi esimerkiksi sitten olisikaan. Varmasti, jos meillä tulee sellainen ja toivottavasti meillä tulee sellainen, että tämä luonnon monimuotoisuuden kriisi nähdään yhtä isona ja yhtä vakavana kuin ilmastonmuutos, mikä ei tällä hetkellä ehkä toteudu. Sehän on vähän niin kuin ilmastonmuutos ehkä 10–15 vuotta sitten, että se aina välillä nousee, mutta sitten se unohtuu. Ilmastonmuutos on nyt viime vuosina onnistunut vakiinnuttamaan asemansa agendalla ja siinä keskustelussa. Mutta varmaan, jos tulee kuluttajakysyntää tällaisille ekologisesti vastuullisille ja todennetusti ekologisesti vastuullisille tuotteille, niin varmaan siitä sitten tulee kiinnostavaa myös yritysten näkökulmasta jopa vapaaehtoisesti.

Anna-Kaisa: Ja kyllähän tämä vaihtelee hirveästi, että yritykset, jotka tuottaa vain palveluita, niin niillehän se, mitä ne sitten lopulta kompensoi, että kompensoiko ne sitten niiden tietokoneiden materiaalit, jotka on kaivettu jostain Kongosta. Onhan jollain soranottofirmalla ihan erityyppinen tilanne, että ne ihan konkreettisesti on siellä sorakuopalla ja poistaa maita.

Sami: Niin ja sittenhän tästä tulee sellainen aika kiinnostava kysymys noista, että kenen vastuu, eli onko se sen, kun puhuit tuossa elektroniikasta, niin sen elektroniikan tuottajan ja niiden kaikkien yksittäisten komponenttien, jotka ei tule yhdeltä firmalta vaan ne kokoaa ne kaikilta eri alihankkijoilta, niin onko se niiden vastuulla, jotka tuottavat ne ja ne raaka-aineet vetävät sieltä maasta vai onko se sen, joka sen palvelun ja tuotteen ostaa.

Anna-Kaisa: Joo, että mikä tämä aiheuttaja maksaa -periaate, miten tätä voisi soveltaa tässä, kun arvoketjut on niin monipolvisia ja globaaleja. Aletaan olla aika ytimessä tässä varmaan, että lopulta sitten, kun ruvetaan miettimään, miten määritellä ja perustella jonkun tarve kompensoida tai olla kompensoimatta, mikä oikeuttaa kompensoimatta jättämiseen, niin ei ole ihan helppoa.

[Välimusiikki]

Lasse: Alussa puhuit sitä, että ekologisessa kompensaatiossa on tärkeää se ylikompenssaatio tai se, että se [hyvitys] on just sama tai sitten varmuuden vuoksi enemmän, ja mielestäni päästökompensaatiossa puhutaan ihan liian vähän siitä ylikompensaation tarpeesta tai sitten ylipäätään siitä, että kun sitä myydään meille, niin kun yksi yhteen ja sitten ne hankkeet on kuitenkin monimutkaisia ja tiedetään että niissä on ongelmia. Niin varovainen arvio, että se ei todellisuudessa ole ihan yksi yhteen, mitä siinä tapahtuu. Olen miettinyt jotain vertauskuvaa siihen ja paras, mitä olen toistaiseksi keksinyt, on, että sitä myydään ikään kuin kauramaitoa, että menet ostamaan kaupasta litran kauramaitoa ja sitten näet, että oikeasti saat litran ja se on kauramaitoa. Se voi olla hyvää tai huonoa, mutta se on litra kauramaitoa. Se myydään se kompensaatio niin selkeänä sellaisena yksi yhteen ja sitten taas se, mitä ehkä se todellisuus on lähempänä, on enemmän sellainen, että tilaa netistä paidan, jota sitten huonoimmassa tapauksessa ei tule ollenkaan, kun se kauppa on huijaus tai joku vetää sen paketin välistä jotenkin siinä matkalla. Tai sitten todennäköisesti sinä saat sen paidan, mutta se ei missään nimessä ole juuri sellainen kuin ajattelit. Se on ehkä vähän isompi tai vähän pienempi. Se ei ole ehkä niin laadukas tai se voi olla parempilaatuinen. Siihen liittyy sellaista epävarmuutta. Ja mielestäni se on tärkeää, kun mietitään sitä ylikompensaatiota, että voisi olla järkevää ylikompensoida. Ja toisaalta sitten se, että kun sinä aiheutat päästön, niin se on varma, niin sen kompensoimiseen epävarmalla ei oikein voi vetää sellaista yhtäsuuruusmerkkiä.

Anna-Kaisa: Joo. Toi on kyllä tosi hyvä huomio, ja mitä noita päästökompensaatiojuttuja olen itse penkonut, niin tuohon samaan olen törmännyt, että voi olla kyllä kimuranttia.
Lasse: Sittenhän siinä on vielä, en malta nyt olla sanomatta, että siinä on myös sellainen periaatteellinen ongelma, varsinkin metsityshankkeissa, että ne päästöthän on usein fossiilisia, eli nostetaan hiiltä maaperästä ilmakehään, ja sitten jos se kompensoidaan esimerkiksi metsityshankkeilla, niin se hiili palautuu vaan siihen metsään, eli se pysyy siellä. Siinä se lasketaan ja ajatellaan, että se on yksi yhteen, mutta siinä tosiasiallisesti siirretään hiiltä maaperästä luonnon kiertoon. Ja taas voi kysyä, että onko se silloin rehellisesti yksi yhteen vai onko se jotain muuta.

Anna-Kaisa: Niin, pitäisikö siinä olla sitten, että sitä metsää ei saisi koskaan hakata. Tavallaan, että se pitäisi saada se hiili pysymään siellä ikuisesti.

Lasse: Niin no, en tiedä voiko kukaan sellaista oikeasti luvata, ja sitten, jos sen lupauksen rikkoo, niin miten se joskus 150 vuoden päästä saatetaan vastuuseen siitä.

Sami: Sellaistakin olen tuossa välillä miettinyt – meillä teknikko Matleena näytti tuossa 5 minuuttia sitten varmaan, että aika loppuu [naurua] – mutta jos voi vielä yhden kysymyksen esittää, niin tosiaan suurin osahan näistä kompensaatioprojekteista, ja kun katsoo näitä kompensaatiopalveluiden sivuja, niin suurin osahan näistä kompensaatioprojekteista kohdistuu globaalin etelän maihin. Ja mietin, että jos nämä ekologiset kompensaatiot ottavat tuulta alleen ja niille syntyy markkina, niin voisiko siinä käydä samalla tavalla ja näettekö te ongelmakohtia siinä, että ne keskittyy globaalin etelän maihin.

Anna-Kaisa: No minä voin tähän sanoa, että kun siinä ekologisessa kompensaatiossa tarkastellaan niitä luontoarvoja ja niille annetaan jonkinlainen numeerinen määritelmä, niin kyllä teoriassa on mahdollista, että voidaan se sijainti päättää sille kompensaatioalueelle puhtaasti niiden luontoarvojen perusteella, jos siis katsotaan ihan teoreettisesti tätä menetelmää. Tällaisia tutkimuksia on tehtykin, että esimerkiksi Australiassa, jos joku ranta ja sen linnusto ja kasvisto menetettäisiin uuden hiilivoimalan tai kaasulaitoksen seurauksena, niin mitä kansalaiset tuumii siitä, että se siirrettäisiin eteläiseen Kiinaan se kompensaatioalue, niin tämä ei saanut minkäänlaista hyväksyttävyyttä, että tämä ei mahtunut ihmisten oikeudentajuun ja arkijärkeen. He halusivat tässä tutkimuksessa, että pidettäisiin nimenomaan Australiassa se kompensaatioalue myös. Laskennallisesti on mahdollista ja esimerkiksi, kun Suomessa ollaan aika korkealla leveyspiireillä ja täällä on vähän lajeja hehtaarilla, niin sitten jos mennään vaikka tropiikkiin niin siellähän voi neliömetrillä olla jo saman verran kuin täällä on yhdellä hehtaarilla niin siellä voisi riittää pienempi ekologisen kompensaation alue kuin täällä Suomessa, mutta sitten tulee aika paljon muita ongelmia vastaan, kuten eettisyys ja maiden käyttöoikeus. Oma ajatukseni on, että me emme voi viedä toisten ihmisten elinalueita sillä, että täällä nyt turprutellaan ja tehdään, mitä huvittaa, että kyllä ne pitää ne kompensaatioalueet myös saada sitten Suomeen, jos Suomessa menetetään.

Anna-Kaisa: Meillä taitaa aika alkaa loppumaan tässä. Kiitos kovasti Lasse Leipola, ilmastoasiantuntija Finnwatchista, kun olit meidän kanssamme täällä keskustelemassa.

Lasse: Kiitos, tämä oli hauskaa.

Anna-Kaisa: Joo, mielenkiintoisia keskusteluita. Olemme pohtineet ekologisen kompensaation ja päästökompensaation yhtäläisyyksiä ja eroja, ja Sami El Geneidy, kollegani Jyväskylän yliopistosta, miten me vedettäisiin tämä yhteen. Ainakin voisi sanoa, että molemmat aiheet on aika monimutkaisia ja haastavia, mutta ehkä ekologinen kompensaatio, se on enemmän semmoinen paikkaan ja luontoarvoihin sidottu, kun sitten taas päästökompensaatio pyörii jossain tuolla globaalilla tasolla ja on vähän semmoinen teoreettisempi ehkä.

Sami: Niinpä, ja sitten toisaalta näissä voisi olla hyvinkin paljon mielestäni mahdollisuuksia yhteistyöhön ja sellaiseen, että voisiko miettiä, että näitä jopa yhdistäisi. Siis tiedän, että joissain piireissä tätä on vähän mietitty, mutta se on vielä tosi marginaalista se pohdinta, että voisiko näitä kahta kompensaatiotapaa yhdistää, niin katsotaan.

Anna-Kaisa: Joo, ja kai me olimme kaikki sitä mieltä, että parempi, kun tehdään jotain kuin ei mitään. Nämä kummatkin metodit täydentävät ympäristönsuojelun pakkaa sen lisäksi, että pitää myös pyrkiä välttämään ja väistämään niitä aiheutuneita haittoja on sitten kyse ilmastosta tai luonnon monimuotoisuudesta.