Puhuja 1 [00:00:00]: Somessa tietysti me ihmiset elämme meidän sosiaalista elämäämme, elämää, ostetaan kaikennäköisiä asioita, inspiroidutaan ja näytetään tunteita. Kurja puoli on se, että myös ihmisten välinen konflikti, ikävyys, ja ehkä pahuuskin on someen siirtynyttä.

Puhuja 2 [00:00:31]: Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta ja maanpuolustuskoulutus MPK toteuttavat yhteistyössä Kansalaisen kyberturvallisuus -verkkokurssin. Tavoitteena on tutustuttaa kaikki kiinnostuneet suomalaiset kyberturvallisuuteen niin yksilön, yhteisöjen, kuin yhteiskunnankin tasolla. Tämä haastattelu on tehty osana tätä kurssia. Haastateltavana tänään on sometohtori Suvi Uski. Keskustelun aiheina ovat muun muassa sosiaalisessa mediassa tapahtuva rikollisuus, sekä väärän tiedon tunnistamisen vaikeus. Haastattelijana toimii Jemina Lakkakolari.

Haastattelija [00:01:10]: Mitä on sosiaalinen media?

Puhuja 1 [00:01:13]: Sosiaalinen media tarkoittaa ihmisille eri asioita, eikä sillä tarvitsekaan hirveän tiukkaa määritelmää olla. Ehkä tunnetuin sosiaalinen media, tai stereotyyppinen, on Facebook, mutta meillä on kaikennäköisiä muitakin alustoja, jotka ovat sosiaalisia medioita. Nyt vielä koronavuoden aikana monesta töissä käytetystä verkkoalustasta on muovautunut sosiaalinen media. Kun somessa ollaan, niin varmaankin vahvin vaikutin meidän käyttäytymisellemme on mallioppiminen. Me katsomme, mitä muut somessa tekevät ja teemme perässä: tänne julkaistaan kuvia, sitten voi käydä laittamassa sydämiä tai tykkäyksiä, ja toisaalta kommentoimassa niitä. Yhtä lailla, kun me kommentoimme jonkun lapsen syntymää esimerkiksi positiivisessa valossa, niin me saatamme nähdä siellä kurjiakin juttuja, joissa esimerkiksi haukutaan jotain ihmistä tai ihmisryhmää esimerkiksi uhkailemalla. Se, mitä me siellä näemme vaikuttaa meidän käsitykseemme ympäröivästä todellisuudesta. Jos me näemme iloisia, vaaleanpunaisia asioita niin ne ovat hyviä signaaleja siitä maailmasta, jossa me elämme yhtenä jäsenenä. Jos me näemme paljon kurjia juttuja, se vaikuttaa myös meidän käsitykseemme, ehkä negatiivisemmalla tavalla. Minulle kiinnostavimpia kysymyksiä tutkijana liittyen sosiaaliseen mediaan on ollut se, miten vaikutelma, jonka me somessa välitämme muille ihmisille, vaikuttaa meidän käsitykseemme omasta itsestämme, ja toisaalta siihen, minkälaisia valintoja me teemme meidän käyttäytymisemme suhteen arkielämässä. Nyt nähdään, että sosiaalisessa mediassa annettu kuva voi olla ristiriitaa tuottava. Itse olen käyttänyt sellaista käsitettä kuin profiilityö, siitä psykologisesta stressistä mikä aiheutuu ihmisille, kun mietitään, miltä profiili siellä Instagramissa nyt näyttää, entä nyt, kun tuollainen ”öyhöttäjä” kävi tuonne kommentoimassa jotain ikävää, että vitsi, se näyttää huonolle, mitä minä voin sille tehdä? Ja nyt minä laitoin kuvan missä näytänkin ehkä vähän hirveälle, mitä nyt teen? Me ihmiset valvomme sitä vaikutelmaa minkä me toisillemme annamme, koska me haluamme lähtökohtaisesti antaa hyvän vaikutelman erityisesti tuntemattomille ihmisille. Ensivaikutelmahan on todella tärkeä, ja se aiheuttaa aika paljon stressiä, koska meillä ei ole aina kontrollia siitä, että mitä someprofiililla sitten tehdään, kuka sitä katsoo, kuka sitä seuraa tai kuka sitä kommentoi. Joku voi hyökätä sen kimppuunkin, ja kun meille on kertynyt tietoa vuosien ja vuosikymmenten varrelta profiiliin, niin se on tietynlainen haaste meidän psykologiallemme myös muutoin. Me näemme sen, kun teini-iässä ihminen kokeilee erilaisia juttuja, ja etsii itseään, että kukas minä nyt oikeastaan tässä suuressa maailmassa olenkaan, niin siihen kuuluu osana se, että niiden kokeilujen lopputulema ei ole aina onnistuminen, vaan se on välillä epäonnistuminen, voi olla jokin nolokin episodi elämässä. Someprofiili pitää tietoa ja jakaa sitä kaikille akuutisti koko ajan kehityksestäsi. Voi olla raskasta kantaa sellaista profiilia, missä erehdyksiä on useampia. Tiedämme, että ihmisille tulee aikuisiässä erilaisia ikäkriisejä, ja muita kriisejä, jotka liittyvät vaikka läheisiin ihmissuhteisiin, ja voi olla raskasta pitää tällaisia edustuksia somessa esillä muille. Toki elämään mahtuu myös tilanteita, joihin itse ei voi vaikuttaa, epäonnistumisia ynnä muita, jotka sitten painavat omassa somejalanjäljessä. Ne voivat vaikuttaa siihen, miten orientoidumme tulevaisuuteen, ja mihin uskomme pystyvämme. Yksi tärkeä pointti oman itsensä esittämiseen sosiaalisessa mediassa, on nuorten ihmisten paineet liittyen siihen, että kaikkien näyttäessä Instagramissa ja Tiktokissa hirveän rikkailta, kauniilta, laihoilta ja lomailevilta, että miksi minun elämässäni asiat eivät ole noin hyvin. Opimme siihen, että kun tällaiset ihanat, rikkaat ja kauniit ihmiset saavat paljon tykkäyksiä, niin se tarkoittaa, ja luo mallin sellaisesta, jonka mukaan meidän kaikkien pitäisi olla. Olemme nähneet esimerkiksi Amerikassa plastiikkakirurgian vastaanotolle tulevan ihmisiä, jotka laittavat Instagram-filtterin päälle, ja sanovat, että ”hei mä haluisin alkaa näyttää tältä”, ja sitten plastiikkakirurgit toimivat annettujen ohjeiden mukaisesti. Paineet ovat aika kovat, koska me kaikki siellä somessa haluamme kauheasti olla.

Haastattelija [00:06:29]: Kuinka sosiaalinen media on muuttanut ihmisten käsitystä yksityisyydestä?

Puhuja 1 [00:06:35]: Jos katsomme ihmisten yksityisyysajatuksia tai ajatuksia liittyen siihen, että mikä on omaa, intiimiä ja salaistakin, ja mitä jaetaan toisille, niin sosiaalinen media on muovannut sitä aika lailla. Ei välttämättä pelkästään se, että saimme Facebookin, muuttanut ajatusta, mutta meidän kulttuurimme on ikään kuin ehtinyt kehittymään tässä reilun kymmenen vuoden aikana siihen suuntaan, että aika paljon meillä on tapana jakaa. Se on sellaista normatiivista eli yleistä, että jaetaan. Saattaa jopa olla poikkeuksellista, että jotain tai joku ei jotain jaakaan, joka tuntuu sellaiselta somessa helposti jaettavalta jutulta. Siviilielämän sosiaaliseen mediaan jaetaan tämmöisiä oman elämän uutisia, eli mennään naimisiin, syntyy lapsia tai saa työpaikan, eli hyviä juttuja, tai lähetään lomalle, se on myös todella suosittua. Tietysti riippuu alustasta, että mitä missäkin jaetaan ja minkä verran. Facebook varmasti yhtenä alustana, mutta sitten on Snapchat ja Tiktok, joihin pääsee aika matalalla kynnyksellä mukaan, ja jakamisesta on tehty helppoa. Yksityisiäkin asioita kehotetaan jakamaan. Snapchatissä on se taika, että sieltä katoavat ne sisällöt vuorokauden kuluessa viimeistään. Tämä tietysti rohkaisee myös jakamaan yksityisempiä asioita vähän matalammalla kynnyksellä. Teen aika paljon töitä myös somevaikuttajien kanssa. Me mietimme yleisestikin et mitä kannattaa jakaa ja mitä ei, niin somevaikuttajat joutuvat tuottamaan aika paljon sisältöä someen, jotta voivat tienata elantonsa sillä. Myös niille ihmisille, jotka jakavat todella paljon omasta itsestään, elämästään ja ehkä läheisistä ihmisistäkin, niin suosittelen tekemään oman yksityisyyden kartan, mihin piirretään ne rajat, mitkä ovat ihan siellä oman intiimielämän puolella, ja mistä ei jaa sinne someen sisältöä. Sellaiset asiat mistä voi jakaa, merkataan sitten karttaan toiselle reunalle. Se on aika tärkeä työkalu, kun mietitään, että sisältöä ja tietoa meistä kertyy ihan valtavat määrät. Jos me viisi vuotta laitamme Snapchattiin, Instagramiin, Tiktokiin tai Facebookkiin sisältöjä, niin joo, mutta nyt näyttää siltä että nämä saattavat kestää kymmeniä vuosia, nämä meidän sisältövirtamme sinne eri someihin. Tiedetään myös, että me ollaan kaikki ihmisiä, niin se tarkoittaa sitä, että meidän elämämme ei ole pelkkää onnea ja auvoa, ja meidän yhteiskuntamme ei ole aina rauhallisessa tasapainoisessa tilassa, vaan meillä on erilaisia kriisejä meidän henkilökohtaisissa elämissämme, ja kansojen tai eri kulttuurien välillä. Se tarkoittaa sitä, että se kaikki tieto mitä siellä muiden saatavilla on, on tietyllä tavalla riski sille yksilölle ja sen yksilön turvallisuudelle.

Haastattelija [00:09:47]: Kuinka sosiaalisen median yritykset hyödyntävät ihmisen tuottamaa dataa?

Puhuja 1 [00:09:55]: Jos me katsomme näitä somealustoja, niin niillä on aika uniikki tapa toimia ja ehkä pelottavakin aspekti on se, että me ihmiset ei ehkä olla hiffattu täysin, mikä se juju on. Se liittyy siihen, että minä olen esimerkiksi sosiaalipsykologi, eli kiinnostunut ihmisten käyttäytymisestä, olen ollut tutkijana pitkään ja seurannut sitä mitä me tiedämme ihmisen käyttäytymisestä, vaikka verkkoympäristöissä. Tällä hetkellä meillä on sellainen tilanne, että somealustat tietävät meidän ihmisten käyttäytymisestä paljon enemmän, kuin me ihmiset itse tai alan tutkijat. Heillä on niin tarkkaa dataa, päivittäin monta tuntia siitä, mitä ihmiset haluavat, mitä ne etsivät, mitä ne valitsevat ja ketkä ihmiset ovat niiden mielestä ihania. Se tarkoittaa sitä, että somealustat voivat hyötyä siitä tiedosta monella eri tavalla, kun he yrittävät pitää ihmisiä alustoilla enemmän, enemmän ja enemmän, jotta he voivat myydä sitten erilaisia mainospaikkoja, vaikka mainostajille ja sitä kautta saada tulovirtaa. Tämä mallihan on osoittautunut ihan loistavaksi, somealustat pärjäävät taloudellisesti erinomaisesti. Käyttäjät, eli me tavalliset ihmiset, jotka sinne someen menemme, ja siellä katselemme niitä erilaisia sisältöjä, tavallaan palkintona siitä, että me saamme mennä sinne katsomaan, että mitä ihanaa siellä on, annamme sille alustalle vallan myydä sitä meistä saatua käyttäytymistietoa eteenpäin.

Haastattelija [00:11:40]: Minkälaisia rikoksia sosiaalisessa mediassa tehdään?

Puhuja 1 [00:11:45]: Jos katsomme sosiaalista mediaa, ja siellä vietettyä aikaa, Suomessakin on yhä nuorempia osallistujia. Meillä 95 prosentilla ekaluokkalaisista on älypuhelin, kun marssitaan sinne kouluun. Tietysti sillä älypuhelimella tehdään kaikenlaisia asioita, vaikka ikärajat eivät välttämättä sallisi. Kaverilta saattaa saada tekstarin, jonka perässä käy sitten kurkkaamassa, että mitä sieltä linkin takaa löytyy. Somessa tietysti me ihmiset elämme meidän sosiaalista elämäämme, elämää, ostetaan kaikennäköisiä asioita, inspiroidutaan ja näytetään tunteita. Kurja puoli on se, että myös ihmisten välinen konflikti, ikävyys, ja ehkä pahuuskin on someen siirtynyttä. Me näemme vaikka nyt minun työpöydältäni käsin Someturvasta, joka päivä, minkälaisia ikäviä tilanteita ihmiset joutuvat kestämään. Suomen rikoslain mukaisia rikoksia, paljon kunnianloukkauksia, joissa esimerkiksi haukutaan toista tai tehdään hallaa toisen ihmisen maineelle. Toisaalta on yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä eli kerrotaan asioita, jotka eivät julkiselle tai isolle yleisölle kuulu ilman toisten tai ihmisen lupaa. Näemme myös vainoamista jonkin verran, koska tietoa ihmisistä somessa on paljon saatavilla, niin vainoaminenkin on aavistuksen verran helpompaa. Voi syntyä tällaisia parasosiaalisuuden kokemuksia, jos vaikka seuraa jotain somevaikuttajaa aktiivisesti, ja tulee sellainen olo, kuin tuntisi hänet todella hyvin, että hänkin ehkä tuntee minut, kun seuraan häntä. Näin ei välttämättä sitten kuitenkaan ihan aidosti ole, ja joskus vainoaminenkin on voinut olla vain sellainen väärinymmärrys tällaisessa tilanteessa, on käsitetty se tilanne väärin. Näiden lisäksi, näemme paljon huijauksia, eli tehdään feikkiprofiileita, vaikka Instagramiin tai Facebookiin, esiinnytään toisena ihmisenä esimerkiksi julkkiksena, ja yritetään tienata sitä kautta rahaa. Toisaalta ehkä sellainen minun työpöytääni varsin kuormittava teema on lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, mitkä ovat aika hurjia ja vakavia, ja erityisesti se, mikä tekee niistä tärkeätä puhua, on se, että ne ovat hirveän yleisiä. Meillä on tieto kouluterveyskyselystä, jossa ei vaan vähän kysellä, vaan käydään koko kansankunnan ikäluokat läpi. Siellä joka kolmatta tyttöä on Suomessa viimeisen kolmen vuoden aikana seksuaalisesti ahdisteltu, mikä on ihan hirveä määrä tyttöjä. Tämä tapahtuu siis netissä. Juuri julkaistiin Pelastakaa Lasten uusi selvitys, jonka mukaan suurin piirtein saman verran tällä hetkellä lapsia ahdistellaan verkossa kuukausittain. Näemme täältä meidän työpöydältämme käsin, että ahdistelu on osittain tällaista somekontaktien kautta tapahtuvaa, pyydetään intiimimateriaalia, kiristetään tai uhkaillaan, että jos et anna, niin tulen ja kerron vanhemmillesi tai hakkaan sinut, tai muuta tämän tyyppistä. Sitten meillä on myös järjestäytynyttä rikollisuutta, mikä saattaa tulla myös ulkomailta. Puhumme kuitenkin aika globaalista kentästä, kun somessa ollaan, ja yhä nuoremmat meillä puhuvat hyvää englantia ja ovat valmiita vuorovaikuttamaan myös vieraampien ihmisten kanssa. Käytännössä haaste, mikä esimerkiksi liittyy lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin ja myös aikuistein kokemiin rikoksiin sosiaalisessa mediassa, on se, ettei aina ymmärretä, että on tultu rikoksen uhreiksi. Tämä on todella vaikea tilanne, koska koetaan psyykkiset, fyysiset ja muut seuraukset sekä haitat tilanteesta, mutta ei välttämättä osata hakea apua. Toisaalta se, että jos lähdetään hakemaan apua poliisilta tai muilta viranomaisilta, voi olla vaikeaa selittää tilannetta niin, että tullaan ymmärretyksi. Alustoja ja tilanteita on monenlaisia, ja voi olla vaikeaakin, onko kyseessä aidosti vakava tilanne vai sellainen, että se on enemmän oman sietokyvyn kanssa tekemisissä. Tällä hetkellä esimerkiksi nyt työpöydällä on paljon liittyen kuntavaaleihin. Meidän päätöksentekijöitämme kohtaan hyökkäillään paljon somessa tällä hetkellä, ja siellä on vakaviakin hyökkäyksiä. Samoin koululaisilla on aika paljon kaikennäköistä sellaista, mihin liittyy ehkä fyysistäkin väkivaltaa, mutta se putkahtaa somen puolelle, siellä tehdään erilaisia videoita näistä pahoinpitelytilanteista, ja niitä sitten levitetään. Suomessa esimerkiksi, jos katsomme ihan rikoksia, meillä on todella hyvä rikoslaki, joka puolustaa meitä verkossa ja verkon ulkopuolella yhtä lailla. Me ihmiset ei ehkä ihan olla vielä ymmärretty, että verkossa tapahtuvat kurjat jutut voivat myös täyttää rikoksen tunnusmerkit. Meillä on ollut aika pitkään tapana vähätellä sitä, jos verkossa jotain kurjaa tapahtuu. ”No koitapas nyt vain paksuntaa nahkaa” tai ”äläpäs ole siellä niin paljon”, mutta me olemme nähneet sellaisia tilanteita, jotka puhuvat sen puolesta, että olemme tulossa siihen pisteeseen, että niitä omia oikeuksia kannattaa hakea, pitää omasta maineesta ja psyykkisestä hyvinvoinnista huolta. Tiedetään myös niitä hirveitä tarinoita, jos vaikka leimaantuu somevihan kohteeksi, ja mitä se aiheuttaa ihmisen terveydelle.

Haastattelija [00:17:56]: Vähän tuossa sivuttiinkin jo, mutta minkälaisten rikosten uhreiksi erityisesti nuoret joutuvat? Entäpä sitten vanhempi väestö?

Puhuja 1 [00:18:08]: Nuoret voivat joutua monenlaisiin tilanteisiin, kun katsotaan somerikoksia. On erilaista kiusaamista, häirintää ja arvostelua, on doksausta eli sitä, että levitetään henkilötietoja, osoitteita tai puhelinnumeroita julkisella foorumilla. On sen tyyppisiä, missä halutaan ilkeyksissään tuottaa someen sellaista materiaalia, missä vaikka pahoinpidellään joku. On seksuaaliseen ahdisteluun liittyvää, erityisesti nuorilla naisilla todella paljon, mutta myös pojilla, eli ei ole täysin sukupuoleen sidottu sekään. Me näemme, että nuorilla siellä sattuu ja tapahtuu, koska somessa ollaan aktiivisesti eri alustoilla, ja harjoitellaankin sitä olemista. Esimerkiksi lapsilla ja nuorilla somen käyttöön liittyy se, että usein tällaiset häirintä- tai kiusaamistilanteet saattavat olla väärinymmärryksiä puolin ja toisin. Ei ole välttämättä haluttu toiselle pahaa, mutta on ajattelemattomuuksissaan sanottu ja kirjotettu huonosti jokin ilmaisu. Nämä ovat usein sellaisia juttuja, ettei välttämättä ole sellaista tarkoituksellista ilkeytt, vaan on voitu vähän oikaista mutkia, ja tehdä tekoja nopeammin, kun on ehditty harkita. Jos katsotaan aikuisia ja aikuisten somekäyttäytymistä, sekä konflikteja mitä siellä syntyy, niin siellä on ehkä enemmän tahallista ilkeyttä. Aikuinen tietää, kun haluaa olla ilkeä. Toki on myös sellaisia poikkeuksia, että some ylipäätään vuorovaikutuksen kanavana antaa tällaisille foorumeille mahdollisuuden. Facebookissa ja Instagramissakin, kun me kommentoimme sinne juttuja, tai Twitteriin, on aika vaikea itseasiassa muotoilla niitä omia argumentteja kauhean rakentavasti siihen lyhyeen tilaan erityisesti, jos puhutaan vaikeista asioista. Se tarkoittaa, että monesti me ajattelemme ihan hyviä ajatuksia, mutta kun me kirjoitamme ne, niistä tuleekin vähän töksähteleviä, tönkköjä tai vajaita. Toinen vastapuoli, joka niitä lukee, saattaa olla jossakin HeVi-osastolla valitsemassa mandariineja samaan aikaan, kun koittaa vastata, että ”mitäs tuo on tuollaista laittanut”, ”onpa kyllä aika provosoiva tuo viesti”, ja ”minä en kyllä tuollaisesta tykkää”, ”nyt minä kyllä sanon sille suorat sanat”. Enemmän se tekstuaalinen kommunikointi aiheuttaa meille haasteita, jotka luovat negatiivista todellisuutta. Meillä on toki tällaisia esimerkkitarinoita, kun ihmisiltä kysytään, että miksi sinä olet nyt tuolla tavalla kirjoittanut, aika moni sanoo, ettei tarkoittanut noin, minä vaan kirjotin sen noin. Siellä on jonkinlaista tarkoituksellista ilkeyttä tietyissä tilanteissa, mutta välillä se on alustan vuoronvaikutuksen kömpelyyttä, mikä aiheuttaa konfliktitilanteita. Jos me katsomme esimerkiksi huijauksia sosiaalisessa mediassa, ihmisten, jotka käyttävät somea paljon, silmä harjaantuu erilaisin huijauksiin. Täytyy sanoa, että itsekkään en lähtisi tässä olemaan mitenkään 100 prosenttisen varma, että pystyisin tunnistamaan minulle esitetyn huijauksen. En ollenkaan, huijauksista pystytään tekemään hyvännäköisiä, ja se on kannattava rikollisuudenmuoto, eikä se ole mihinkään poistumassa. Nämä huijaukset verkossa, ja yhä useampi niiden kohteeksi on joutunut. Mielestäni, se mikä minun viestini ihmisille on, että kun meille käy vähän sellainen hassu juttu, että kun me tulemme huijatuksi, jos meille vaikka myydään liian halvat aurinkolasit tai joku unelmien romanttinen kumppani ei sitten lennäkään meidän luoksemme sieltä Yhdysvalloista, kun olemme lähettäneet rahat sinne, niin meitä alkaa nolottaa ja hävettää ihan hirveästi siinä tilanteessa. Me emme ikään kuin halua uskoa sitä, että me olemme tulleet huijatuiksi, se on psykologinen puolustusmekanismi, ja se tekee sen, että me emme ehkä myöskään ilmoita siitä poliisille tai lähdetä raportoimaan siitä tilanteesta. Se tietysti mahdollistaa sen, että nämä huijarit pystyvät jatkamaan toimintaansa. Ehdottomasti, jos joutuu tällaisen huijauksen kohteeksi, kannattaa aina tehdä poliisille siitä ilmoitus. Näin saadaan kaikille käyttäjille turvallisempi verkko. Jos somessa käy sellainen tilanne, että luulet, että olet tullut rikoksen uhriksi tai tilanne on ainakin sen verran ikävä, että se vaikuttaa sinun toimintakykyysi tai siihen, että et oikein pärjää omien ajatustesi kanssa, ahdistaa tai et pysty menemään vaikkapa kouluun tai töihin, se on yleensä merkki siitä, että kannattaa pyytää tilanteeseen apua. Jos tilanne on selkeästi vakava, niin suoraan poliisille ehdottomasti, mutta mitä me täällä Someturvassa olemme huomanneet, suurin osa tai yli puolet aikuisista, jotka pyytävät meiltä diagnoosia tilanteeseensa, ei olisi uskonut, että kyseessä on rikos. Me olemme vasta tulossa siihen, että nämä rikoksen tunnusmerkit löytyvät näistä verkkoympäristöistäkin tietyissä tilanteissa. Meiltä esimerkiksi Someturvasta saa tiedon siitä, että miltä tilanne näyttää oikeudelliselta kantilta ja minkälaista apua mahdollisesti tarvitsee henkiseen jaksamiseen, ja myös ihan akuutteja ohjeita ja mahdollisia toimenpiteitä sitten poliisin tai viranomaisten suuntaan. Apua on tarjolla, mutta sitä tarvitsee vähän osata etsiä vielä.

Haastattelija [00:24:10]: Minkä takia ihmiset sitten haksahtavat näihin hujauksiin? Onko mitään sellaista yhtä selitystä?

Puhuja 1 [00:24:19]: No huijaushan on hyvä huijaus silloin, kun se houkuttelee huijattavaa osallistumaan siihen. Totta kai me toivomme, että arpajaisvoitto osuisi juuri omalle kohdalleni, tai toivomme, että romanttinen kumppani siellä Yhdysvalloissa oikeasti on juuri se ihminen kuka esittää olevansa. Huijaukseen usein sisältyy jonkin näköinen mahdollinen palkkio, onnistuminen tai hyvä uutinen siellä toisessa päässä. Kyllä meistä aika moni kaipaa sellaista ihan kaikista lähtökohdista, ja kyllä, sellaista on vaikea vastustaa. Ehkä sellainen perinteinen, en tiedä onko tämä niin kuin suomalainen ajatus, mutta ”liian hyvää ollakseen totta” aika usein pätee. Kuten sanottu, nämä huijaukset ovat hirveän taitavia, ja taidokkaasti tehtyjä. Aina sitä ei voi tunnistaa, että on kyseessä huijaus. Sitten kun itse huomaa tulleensa huijatuksi, niin kannattaa kyllä poliisille ilmoittaa

Haastattelija [00:25:33]: Kuinka voi tunnistaa valheellisen tai väärän tiedon?

Puhuja 1 [00:25:37]: Silloin, kun ihmisinä olemme somessa niin me käyttäydymme, kuten ihmiset käyttäytyvät, eli lajityypillisesti. Se tarkoittaa usein sitä, että me seuraamme mitä muut tekevät, ja haluamme lähteä mukaan niihin juttuihin missä muutkin ovat. Mitä isompi hype on, sitä kovempi kiire meillä on päästä mukaan. Somessa tapahtuu lumipalloefektejä, eli käy niin, että tilanteessa mistä joku raportoi, on tehty vääryys, esimerkiksi vaikka eläimelle navetassa. Sitten siihen lähdetään aktiivisesti kommentoimaan. Siitä algoritmit somealustalla tykkäävät hirveästi, että se herättää tunteita ja kommentointia, ja sitä levitetään yhä laajemmalle yleisölle. Kun yleisö näkee, että jaahas, näin moni on osallistunut ja tällainen vääryys kyseessä, ja kommentitkin puhuvat sen puolesta, että nyt on eläinrääkkäystä tapahtunut, niin eiköhän minunkin oikeustajuni sano, että nyt lähden tähän mukaan. Se on inhimillinen piirre meissä. Voi vaan kuvitella sitten, kun 10 000 ihmistä lähtee saman päivän aikana tällaiseen mukaan, ja lukee vaan niitä kommentteja, että kyllä on totta, että tämä on tällainen ihan kauhea eläinrääkkäystilanne, ja nyt minäkin tähän sanon oman sanottavani ja kannatan, että vastustamme tätä. Se on täysin inhimillistä. Mutta sitten on tietynlainen kulma, mitä on vaikea meidän ihmisten välillä ymmärtää tai jarruttaa erityisesti sen somen äärellä. Se on se, että välttämättä kuva mikä on otettu ei liity kyseiseen maatilaan ollenkaan tai eläin mikä siinä näkyy ei aidosti voi huonosti, se on juuri vain rypenyt siellä luontaisessa mutakuopassaan, mikä on hänelle tärkeä paikka. Me teemme paljon sitä, että me lähdemme todella nopeista olettamuksista mukaan tällaiseen yhteistoimintaan, ja se luo hyvää yhteishenkeä, mutta se voi saattaa kuvan tai tapauksen osallistujan tai osapuolet todella vaaralliseen tai vakavaan uhkaan, ja tilanteeseen mikä ei missään nimessä ole oikeudenmukainen. Jos haluaa olla ikään kuin hyvä somekansalainen tai miettiä, että jakaisi mahdollisimman vähän mitään väärää tietoa eri alustoilla, niin siihen oikeastaan liittyy se, että pitää harkita aina, kun jotain jakaa eteenpäin tai laukoo omia totuuksiaan. Somea kannattaa hyödyntää siihen, että rakentaa omia mielipiteitään ja keskusteluita toisten ihmisten kanssa, ja käyttää sitä nimenomaan vuorovaikutukseen. Liian simppeleiden pakettien toisille heitteleminen tai itse tarttuminen ei välttämättä ole oikea tie. Haaste on, että väärää tietoa on vaikea tunnistaa. Toisaalta tutkijana ja ihmisten käyttäytymisestä kiinnostuneena henkilönä tässä itse, kun istun, oikea tieto ei aina ole absoluuttinen oikea tai väärä tieto, vaan useasti monet vaikeat asiat tieteessä ja tutkimuksessakin kumuloituvat ajan saatossa ja niistä pystytään rakentamaan erilaisia näkemyksiä. Välillä kumotaan vanhoja tietoja, kun löydetään uutta parempaa tietoa. Valtavirrassa oleva oikea tieto ei ole välttämättä ainoa oikea tieto. Toki me olemme kaikki vastuussa siitä, mitä me levitämme somessa, ja jos me esimerkiksi aiheutamme toisille ihmisille vaaraa tai uhkaa sillä, että me käyttäydymme tökerösti, niin siihen me voimme itse vaikuttaa. Meistä varmasti jokainen on voinut jakaa väärää tai valheellista tietoa somessa, jos me alamme katsomaan, että oliko tuo nyt ihan varmasti totta tai ei. Harva meistä lähtee selvittämään tiedon alkuperää, tai on aidosti edes niin kiinnostunut asiasta, että lähtisi selvittämään sitä alkuperää. Toisaalta meillä myös ihmisinä on taipumus siihen, että tunteet saattavat ohjailla toimintaa todella paljon, ja somessa se erityisesti korostuu. Ei välttämättä ole pyrkimyskään levittää tietoa, vaan enemmänkin jotain fiilistä johonkin asiaan liittyen. Silloin on pitkälti sama, onko asia totta vai ei, mutta kun tämä on hyvä juttu silti ja sillä mennään. Voi olla hyvin viatontakin, tietyllä tavalla, että sitä tehdään. Tietysti meillä on sellaisia kriittisiä teemoja, esimerkiksi tällä hetkellä liittyen koronarokotuksiin paljon pelkoja ja ahdistusta, ja ne puhututtavat somessa. On vaihtoehtoisia näkemyksiä, ja minusta on oikeastaan aika hyvä tässä kohtaa muistuttaa, että silloin jo vuonna 2017, ilman koronaa tai mitään, Facebookin toiseksi viraaleinta sisältöä olivat rokotusvastarintasisällöt Yhdysvalloissa. Suosituinta kissavideot. Kun me katsomme sitä, että mitkä asiat alustalla leviävät, meillä on totta kai herätty tähän disinformaatioon ja ihmiset haluavat tietää ja edustaa asioita, että ne menevät oikein ja haluavat miettiä järkevästi. On aito halu rakentaa, mutta esimerkiksi on silti tilanteita, että kuvittelee jakavansa oikeaa tietoa, mutta se ei välttämättä ole riittävän selvitettyä. Tai sitten kirjottaa saatetekstin vähän vinoon, että siitä ei käykään ilmi se fakta. Sanoisin, että tämä kasvavassa määrin, tällainen väärän tiedon levittäminen tai vastaanottaminen somessa osuu meidän kaikkien kohdalle, ja se johtuu toisaalta siitä, että me olemme vain ihmisiä eli teemme siellä somessa, juuri niin kuin teemme, tietyllä nopeudella ja ajattelemattomuudella. Se vähän ehkä kuuluukin juttuun, mutta toisaalta, kun puhutaan kriittisistä aiheista, oikean tiedon löytyminen pitäisi olla vähän avustettua, jotta näihin vaihtoehtoisiin näkemyksiin ei helposti hakeutuisi, koska ne vaihtoehtoiset jutut, tai väärät tiedot, jos näin karrikoidaan, ovat usein puettu aika simppeliin muotoon. Ne ovat usein helposti lähestyttäviä totuuksia, mitkä on sitten helppo ottaa: minäpä menen tällä yksinkertaisella, jonka minäkin ymmärrän. Se on inhimillistä.

Haastattelija [00:32:32]: Mikä tai kuka on trolli? Kuinka sellaisen voi tunnistaa?

Puhuja 1 [00:32:39]: Nykyisin trolli on sellainen hahmo, joka trollaa esimerkiksi keskusteluissa. Trolli käy provosoimassa, eli heittämässä bensaa liekkeihin, jos sieltä saisi jonkin hyvän keskustelun tai viihdettä keskustelusta aikaseksi möläyttämällä jonkin oikein osuvan kommentin. Toisaalta me tunnemme trollit esimerkiksi poliittisen vaikuttamisen välineenä. On pelottavakin uhka, kun mietitään, että kuinka meidän päätöksentekijöiden mielipiteisiin tai ylipäätään päätöksentekijähenkilöiden kykyyn tulla valituiksi vaikutetaan sillä, että voidaan sosiaalista mediaa manipuloida ja keskusteluita sekä algoritmeja sörkkia joukkoistetulla häirintätoiminnalla. Somessa kun itse selailee erilaisia fiidejä, tai sisältöjä varmasti törmää myös sellaiseen tietoon, mikä omaankin silmään näyttää jotenkin väärältä tai valheelliselta. Sillon kannattaa miettiä, mitä siinä tilanteessa on fiksuinta tehdä. Yksi vaihtoehto on se, että osallistuu keskusteluun, ja kertoo oman rakentavan näkökulmansa siitä, että miksi asiaa ei välttämättä kannata katsoa tästä suunnasta. Tämä riippuu paljon siitä tilanteesta, että mistä tiedosta väännetään. Toinen juttu on se, että ilmiantaa sisällön. Yleensä kaikilla alustoilla on postauksen, kuvan tai videon kyljessä sellainen pieni täppä, josta voi valita ”ilmianna tai raportoi”. Siellä on erilaisia vaihtoehtoja, ja yleensä myös tällaiseen väärään tietoon liittyvä vaihtoehto löytyy. Voi ilmoittaa tätä kautta alustalle, ja se alusta sitten poistaa tiedon, jos se katsoo ja tutkii, onko se heidänkin mielestään väärää tietoa. Raportointi on hyvä vaihtoehto, voi miettiä osallistuuko itse keskusteluun, tai jos kokee ettei itse halua altistua tällaisille jutuille jatkossa, niin monessa alustassa fiidistä voi valita, että en halua enää tämän kaltaisia sisältöjä nähdä. Tilanteet voivat olla hirveän erityyppisiä, riippuen siitä minkälaisista jutuista puhutaan, puhutaanko laihduttamisesta, rokotuksista, poliittisista näkemyksistä tai jostain muusta.