Suomen kansantalous tuottaa ja kuluttaa paljon erilaisia materiaaleja. Kuva alla näyttää Suomen raaka-aineiden kulutuksen 2010 - 2021, ottaen huomioon sekä kotimaiset että ulkomailla käytetyt raaka-aineet ("materiaalinen jalanjälki”). Kuten kuviosta ilmenee, Suomen vuosittaisen kulutuksen materiaalinen jalanjälki on ollut suhteellisen vakaa, noin 250 miljoonaa tonnia vuosittain. Kuvion ulkopuolelta voidaan mainita, että “piilomateriaalien” kauppataseessa Suomi on fossiilisten polttoaineiden ja metallimalmien tuoja ja biomassan ja ei-metallisten mineraalien viejä. 

Suomen materiaalien kulutus pylväsgraafeina 2010-2021

Kuva. Suomen kansantalouden raaka-aineiden kulutus 2010-2021. Lähde: Savolainen ym. (2024).

Valtioneuvoston raportissa Suomen kansantalouden materiaalivirroista on tarkasteltu tarkemmin vuoden 2019 raaka-aineiden kokonaiskulutusta. Kokonaiskulutuksesta vähän alle puolet (203 Mt) meni vientiin ja vähän yli puolet (240 Mt) kotimaiseen loppukäyttöön. Kotimaan raaka-aineiden loppukäytöstä 59 % (143 Mt) kului pääoman muodostukseen (erityisesti rakentamisessa käytettyä maa- ja kiviainesta), 29 % (70 Mt) yksityiseen kulutukseen ja 12 % (28 Mt) julkiseen kulutukseen.

Eurooppalaisessakin vertailussa Suomen raaka-aineiden kulutus on poikkeuksellisen suurta, kuten kuva alla näyttää. EU:ssa keskimääräinen materiaalinen jalanjälki asukasta kohden on ollut 2010-2021 noin 14-15 tonnia / asukas, kun Suomessa se on jopa kolminkertainen (39-52 tonnia / asukas). Suomalaisten korkeaa materiaalista jalanjälkeä selittävät mahdollisesti runsas rakentaminen ja sen vaatimat maanrakennustyöt, laaja tieverkosto suhteessa väestön määrään, biomassan ja fossiilisten polttoaineiden käyttö lämmityksessä sekä korkean elintason mahdollistama materiaalinen kulutus.

Suomalaisten ja eurooppalaisten per capita materian kulutus viivadiagrammina
Kuva. Materaalijalanjälki (tonnia / asukas) Suomessa ja EU:n keskiarvo vuosina 2010-2011. Lähde: Savolainen ym. (2024). 

 
Ilmastopäästöjen vähentämisessä haasteita

Suomen kansalliseen ilmastolakiin (423/2022) on kirjattu tavoite hiilineutraaliudesta vuonna 2035, tarkoittaen että kasvihuonekaasujen päästöt ilmakehään ovat tuolloin enintään yhtä suuret kuin poistumat ilmakehästä. Lisäksi ilmastolakiin on kirjattu tavoite vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä vähintään 60 % 2030 mennessä ja vähintään 80 % 2040 mennessä (vuoden 1990 tasosta).

Kansallisen lainsäädännön lisäksi EU velvoittaa Suomea vähentämään päästökaupan ulkopuolisen “taakanjakosektorin” (liikenne, maatalous, rakennusten erillislämmitys, jätehuolto, työkoneet ja fluoratut kasvihuonekaasut, pienet teollisuus- ja lämpölaitokset) päästöjä vähintään 50 % vuoteen 2030 mennessä (vuoden 2005 tasosta), sekä lisäämään maankäyttösektorin nettonielua 2,9 miljoonaa tonnia (suhteutettuna vuosien 2016-2018 keskiarvonieluun).

Kuvassa alla näkyy Suomen kokonaispäästöjen kehitys 1990-2023. Päästökauppasektorin (energiantuotanto, suuret teollisuuslaitokset ja Euroopan sisäinen lentoliikenne) päästöt ovat vähentyneet voimakkaasti EU:n päästökaupan vauhdittamina viimeisten noin 15 vuoden aikana. Taakanjakosektorilla päästövähennykset ovat olleet paljon vähäisempiä, ja vähennystavoitteiden saavuttaminen vaatii lisätoimia.

Ilmastotavoitteiden kannalta kaikkein hankalin asia on maankäytön nielun supistuminen noin vuodesta 2010 lähtien. Osasyy maankäytön nielun pienenemiseen on varmastikin ollut puun lisääntynyt käyttö lämpövoimaloissa 2010-luvulla korvaamaan hiiltä ja turvetta, sekä samanaikainen puun tuonnin väheneminen Venäjältä. Saavuttaakseen sekä kansalliset että EU:n asettamat ilmastotavoitteet Suomen on otettava käyttöön merkittäviä lisätoimia erityisesti maankäyttö- ja taakanjakosektoreilla. 

Suomen ilmastopäästö ja -nielut 1990-2023

Kuva. Suomen kokonaispäästöjen kehitys 1990–2023. Negatiiviset arvot kuvaavat maankäyttösektorin nettonielua. Vuodesta 2005 eteenpäin kokonaispäästöt ilman LULUCF-sektoria on jaettu taakanjako- ja päästökauppasektoreille. Lähde: Siikavirta ym. (2024).

 
Suomi on ulkoistanut ympäristövaikutuksiaan

Luontokatoa – lajien ja populaatioiden häviämistä – aiheuttavat globaalisti eniten maan- ja merenkäyttö sekä luonnon suora hyödyntäminen. Vilma Sandström kumppaneineen tarkasteli Suomen kuluttamien maataloustuotteiden tuontia vuosina 1986-2011 ja yhdisti sen viljelysmaan ja kasteluveden käytöstä aiheutuvaan luontokatoon eri alueilla. Tutkijat huomioivat sekä elintarvikkeiksi että eläinten rehuksi viljellyt kasvit sekä muuhun käyttöön viljeltyjä kasveja (esimerkiksi tupakka ja kumi). Tutkimuksessa ei kuitenkaan huomioitu laidunmaan käyttöä, joka on globaalisti laajin maankäytön muoto. 

Tutkitulla aikavälillä viljelytuotteiden tuonti Suomeen lähes kolminkertaistui ollen 2,36 miljoonaa tonnia vuonna 2011. Suomalaisten kuluttamista kaloreista 36 % tuli maan rajojen ulkopuolelta. Vaikka Suomi myös vei maataloustuotteita, oli tuontiin käytetty viljelyala ulkomailla kuitenkin suurempi kuin vientiin käytetty viljelyala kotimaassa.

Seuraava kuva osoittaa Suomen kulutusta palvelleen viljelyalan ja siihen liittyneen luontokadon vuonna 2010. Suomalaisten kuluttamien maataloustuotteiden tuottamiseen tarvittavasta viljelymaasta noin 40 % oli Suomen ulkopuolella, etenkin muualla Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Luontokadosta 93 % oli Suomen rajojen ulkopuolella, erityisesti biodiversiteetiltään rikkailla alueilla kuten Brasiliassa, Intiassa, Kolumbiassa ja Indonesiassa, joissa se linkittyy erityisesti metsäkadon aiheuttamaan sukupuuttojen uhkaan. Yksittäisistä tuotteista eniten luontokatoa aiheuttivat kahvi, kaakao, sokeri, kumi ja soijapapu.

Kartta Suomen ulkoitetuista maankäytöstä.

Kuva. Suomessa kulutettujen elintarvikkeiden vaatima maa-ala eri puolilla maailmaa. Metsien raivaaminen maatalouskäyttöön aiheuttaa lajikadon uhkaa etenkin trooppisissa maissa. Esimerkiksi kaakaon ja kahvin viljelyalueilla on paljon sukupuutoille herkkiä kotoperäisiä lajeja. Lähde: Sandström ym. 2017, © SYKE & SITRA. Julkaistu oikeudenhaltijan luvalla.

Pinta- ja pohjaveden käyttäminen viljelysten kasteluun aiheuttaa luontokatoa muun muassa pienentämällä kosteikkoalueita ja vähentämällä luonnonvaraisten kasvien tuottavuutta. Suomessa kulutettujen maataloustuotteiden kasteluvedestä alle 10 % käytetään Suomessa, sillä sääolosuhteet täällä ovat (ainakin toistaiseksi) mahdollistaneet viljelyn ilman keinokastelua.

Yli 90 % Suomen kuluttamasta kasteluvedestä käytetään siis Suomen rajojen ulkopuolella, tyypillisesti kuivuudesta kärsivillä alueilla kuten Välimeren maissa, Etelä-Afrikassa ja Intiassa (katso kuva alla). Kasteluveden käytön aiheuttamasta luontokadosta 99 % oli Suomen rajojen ulkopuolella. Yksittäisiä tuotteita ja tuotantoalueita, joilla oli erityisen suuri luontokatoa kiihdyttävä vaikutus, olivat muun muassa Espanjasta, USA:sta ja Egyptistä tuodut sitrushedelmät ja Etelä-Afrikasta tuodut viinirypäleet.

Kartta Suomen vesijalanjäljestä

Kuva. Suomessa kulutettujen elintarvikkeiden vaatima kasteluveden määrä eri puolilla maailmaa. Kastelu aiheuttaa lajikadon uhkaa muun muassa Välimeren alueella, Etelä-Afrikassa ja Intiassa. Lähde: Sandström ym. 2017. Julkaistu oikeudenhaltijan luvalla.

Suomen luonnon tila

Vaikka Suomi on biodiversiteetiltään köyhä verrattuna moniin muihin maihin, elää maassamme kuitenkin vähintään 48 000 eri eliölajia. Näistä lajeista 47 % tunnetaan niin hyvin, että niiden uhanalaisuutta pystyttiin arvioimaan vuoden 2019 uhanalaisuuden arvioinnissa eli Punaisessa kirjassa. Arvioiduista lajeista 11,9 % arvioitiin uhanalaisiksi, eli ne ovat vaarassa hävitä maastamme, jos niitä uhkaavia tekijöitä ei vähennetä tai poisteta.

Uhanalaisista lajeista suurin osa elää ensisijaisesti metsissä (31,2 %) sekä perinneympäristöissä ja muissa ihmisen muuttamissa ympäristöissä (24,4 %). Metsissä ja perinneympäristöissä elää kaiken kaikkiaan eniten lajeja, mikä osaltaan selittää uhanalaisten lajien suurta määrää. Suhteellisesti eniten uhanalaisia lajeja on kuitenkin tunturipaljakoilla, joilla elää vain 3,6 % kaikista arvioiduista lajeista, mutta niistä uhanalaisia on peräti 37,9 %.

Lajien uhanalaistumiseen on vaikuttanut merkittävimmin metsäelinympäristöjen muutokset, jotka ovat ensisijainen uhanalaisuuden syy 733 lajille. Yleisimpiä niistä ovat metsien uudistamis- ja hoitotoimet, vanhojen metsien ja kookkaiden puiden sekä lahopuun väheneminen. Toiseksi yleisin lajien uhanalaistumiseen vaikuttanut syy on avoimien elinympäristöjen umpeenkasvu, mikä on 639 lajin uhanalaisuuden syynä. Ilmastonmuutos vaikuttaa etenkin tunturilajien uhanalaistumiseen.

Lisämateriaalia verkossa 

Lähemmin uhanalaisiin lajeihín, uhanalaisuuden syihin ja tulevaisuuden uhkatekijöihin voit tutustua Punaisen kirjan verkkopalvelussa https://punainenkirja.laji.fi/.

Lajien Punainen lista – katso, mitkä Suomen eläimet ovat vaarantuneet! | Luonto | yle.fi kertoo Suomen uhanlaisista selkärankaisista.

 
 
Pohdittavaksi: Usein kuullun väitteen mukaan Suomen ilmasto- ja ympäristötoimilla ei ole merkitystä, koska päästömme ovat globaalisti mitattuna pieniä. Mitä sinä ajattelet asiasta?   Voit jakaa pohdintasi ja keskustella muiden kurssilaisten kanssa allaolevasta linkistä avautuvalla sivulla.
 
Viimeksi muutettu: torstaina 5. syyskuuta 2024, 09.46