Suomalaisesta näkökulmasta meitä lähin pahantahtoisen informaatiovaikuttamisen toimija on Venäjä. Venäläisen informaatiosodankäynnin historia voidaan jäljittää ainakin 1920-luvulle, jolloin Neuvostoliiton salaiseen poliisiin Tsekaan perustettiin disinformaatio-osasto. Sen tehtävänä oli välittää ulkomaille – ennen kaikkea länteen – virheellistä tietoa Neuvostoliiton oloista ja vaikuttaa tätä kautta länsimaiden sisä- ja ulkopolitiikkaan.  Monien poliittisten ja hallinnollisten muutosten seurauksena Tsekasta kehittyi vuonna 1954 perustettu Valtion turvallisuuskomitea KGB. KGB:n informaatiovaikuttamisen ytimessä oli kolme perusmenetelmää.  

• Neuvostoliitolle myötämielisten toimijoiden tukeminen
• Vaikuttaja-agenttien käyttö
• Disinformaation levittäminen

Tavoitteena oli Neuvostoliiton etujen ajamisen lisäksi polarisoida ja heikentää toiminnan kohteina olevia yhteiskuntia. Teknologian kehitys mahdollistaa entistä tehokkaammat toimet digitaalisessa ympäristössä.

 
Venäjä pyrkii vaikuttamaan lähialueisiinsa, sillä se katsoo maailman voimatasapainon kallistuneen kylmän sodan jälkeen Yhdysvaltojen hyväksi maailmassa, jossa voima ja vaikutusvalta ovat osa suurvaltojen keskinäistä kilpailua. Siis peliä, jossa resursseja on vain rajallinen määrä jaettavaksi ja jossa toisen tappio on toisen voitto. Venäjä näkee olemassaolonsa riippuvan suurvalta-asemansa takaamisesta, ja pyrkii täten alistamaan lähialueitaan ja estämään niiden yhteistyön niin kutsutun kollektiivisen, Yhdysvaltojen johtaman, lännen kanssa. 

Venäläisen käsityksen mukaan informaatiosota on osa valtioiden välistä kamppailua. Sen tavoitteena on vaikuttaminen poliittisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin järjestelmiin ja yhteiskunnan horjuttaminen psykologisella vaikuttamisella. Tämän lisäksi informaatiosota kohdistuu myös konkreettisesti informaation tuottamiseen ja välittämiseen ja kriittisen infrastruktuurin kohteisiin.  Informaatiosota ymmärretään Venäjällä länsimaita laajemmin, ja se nähdään oleellisena osana sodankäynnin kokonaisuutta. Sotaa käydään venäläisen ajattelun mukaan aina myös informaatiotilassa.

Venäjä levittää disinformaatiota monikanavaisesti. Pääosin kanavat voidaan jakaa neljään eri kategoriaan: 

• Valtiolliset lähteet 
• Valtio-omisteiset medialähteet
• Sosiaalisen median kanavat
• Proxy- eli sijaiskanavat ja tunnistamattomat lähteet 

Venäjän virallinen, Kremlistä johdettu viestintä kehittää ja levittää valheellista ja vääristeltyä tietoa virallisten kanavien, kuten mediatiedotteiden, puheiden ja sosiaalisen median kanavien kautta. Virallinen viestintä antaa kuvan luotettavuudesta, vaikka narratiivit ovat valheellisia.

Venäjän valtio-omisteiset mediakanavat kuten Russia Today (RT) ja Sputnik pyrkivät maailmanlaajuisesti hallitsemaan informaatiotilaa ja esittämään narratiivinsa ainoana oikeana. Mediakanavat jakavat Kremlin virallista viestiä ja pyrkivät muuttamaan mielipiteitä Venäjän ulkopolitiikalle suotuisiksi.

Kreml levittää disinformaatiota tukeakseen sisä- ja ulkopoliittisia tavoitteitaan, kasvattaa vaikutusvaltaansa globaalisti sekä kasvattaa epäluottamusta kriitikoitaan kohtaan. Venäjän tavoitteena on myös herättää ja levittää hämmennystä, epäluottamusta ja pelkoa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, jotta yleisö kyseenalaistaisi faktapohjaisen viranomaistiedon. 
Venäjän disinformaatio leviää niin reaalimaailmassa kuin internetissäkin. Disinformaatio on myös keino tukahduttaa Venäjän kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisten toimia yhteiskunnassa.  

Sosiaalisessa mediassa tunteisiin vetoavat ja radikaalit viestit leviävät tehokkaasti. Viestejä levittämään on myös palkattu Venäjään myötämielisesti suhtautuvia suosittuja sosiaalisen median tilejä, jotka muokkaavat sisältöä vastaamaan tehokkaasti alueellista tilannetta, paikallinen kieli mukaan lukien. Tämä haastaa sosiaalisen median alustojen disinformaation tunnistamista ja sen poistamista verkosta.

Venäjä käyttää disinformaation levittämisessä myös niin kutsuttuja proxy- eli toissijaisia lähteitä ja tunnistamattomia lähteitä. Etenkin internet-sivustot ja keskustelupalstat, jotka vaikuttavat luotettavilta, mutta joiden kirjoittajia ei pysty jäljittämään, kuuluvat tähän kategoriaan. Tällaiset lähteet pystyvät myös levittämään keskenään ristiriitaisia narratiiveja, joiden tavoitteena on hämmentää käyttäjiä ja horjuttamaan heidän uskoa siihen, mikä on totta.

Venäjän disinformaatiokampanjoiden paljastamiseen voit tutustua Euroopan unionin rahoittaman EUvsDisinfo –kampanjan sivuilla.