Onni: Tervetuloa kuuntelemaan Jyväskylän yliopiston liikunnallisen sydänkuntoutuksen podcastia. Säännöllinen liikunta kuuluu keskeisesti sydänpotilaan arkeen, muun hoidon ja terveellisten elintapojen kanssa. Podcastin teemat rakentuvat vuoden 2022 suomalaisten fysioterapeuttien päivittämään Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -fysioterapiasuositukseen. Minä olen Onni Hämäläinen ja toimin tämän podcastin juontajana. Hei kuuntelijat ja kurssilaiset, tässä podcastissa keskustelemme siitä, miten liikunnallista sydänkuntoutusta toteutetaan käytännössä heti sydäntapahtuman jälkeen sairaalassa ja miten kuntoutus tästä jatkuu. Mitä hyvään kuntoutukseen kuuluu, miten toimintakykyä arvioidaan ja minkälaisella jatko-ohjauksella kuntoutujat kotiutetaan. Vieraanamme aiheesta on keskustelemassa sydänkuntoutuksen parissa työskentelevä fysioterapeutti Renja Karhunen, joka on ollut myös kokoamassa päivitettyä Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositusta. Tervetuloa, Renja. 

Renja: Kiitos, kiitos. 

Onni: Kertoisitko Renja tähän alkuun kaikille kuuntelijoille, missä työskentelet ja kauanko olet työskennellyt juuri sydänkuntoutuksen parissa? 

Renja: Joo, sydänfysioterapeutiksi valmistuin vuonna 2019, puolentoista vuoden koulutus siinä alla, ja olen oikeastaan koko työurani tehnyt Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Ihan uran alkuvaiheilla kävin vähän muillakin osastoilla kokeilemassa, mutta nyt jo viimeiset vuodet olen työskennellyt hyvin tiiviisti sydänkuntoutuksen parissa. 

Onni: OK, saanko vielä kysyä, mikä on saanut sinut kiinnostumaan juuri sydänkuntoutuksesta? 

Renja: No joo, ei ehkä ollut semmoinen rakkautta ensisilmäyksellä -juttu välttämättä. Ajauduin siihen sydänkuntoutukseen ensinnäkin töihin ja sitten pikkuhiljaa syvensin osaamistani ja sitten innostuin ehkä sen myötä, kun huomasin miten monipuolista asiasta oli kyse ja mitenkä monisyisesti pääsi myös tekemään sitä kuntoutusta ihmisten parissa. 

Onni: Aivan, teillä siellä Kuopiossa on ilmeisen hyvällä mallilla se liikunnallinen sydänkuntoutus. Onko näin ja oletteko miten kehittäneet sitä siellä Kuopiossa? 

Renja: Joo, meillä tosiaan on ollut pitkän linjan fysioterapeutti siellä töissä, nyt jo eläkkeellä toki, mutta hän on koko elämänsä oikeastaan tai uransa käyttänyt siihen, että on vienyt eteenpäin eli tehnyt yhteistyötä sekä lääkärien että sitten taas terveyskeskuksen fysioterapeuttien kanssa, järjestänyt erilaisia verkostotapaamisia ja kehitellyt mahdollisimman helppoja käytäntöjä. Eli ollaan yritetty päästä siitä niin kun eroon esimerkiksi, että lääkärin ei tarvitse tehdä joka hetkessä enää sitä lähetettä vaan että fysioterapeutilta fysioterapeutille voisi siirtyä se tieto. 

Onni: Elikkä voisi sanoa, että se on hyvin käytännönläheistä ja byrokratiaa on ehkä koitettu saada sieltä myös vähän pois välistä. 

Renja: Kyllä se on se kaikista tärkein osa ollut, että kun on koettu hankalaksi niin silloin se ei tule toimimaan. Mutta nyt se niin kun aika mukavasti meillä jo menee niin että kenenkään ei tarvitse enempää siitä käyttää työaikaansa siihen. 

Onni: Eli se on rutinoitunut jo osaksi käytäntöä se kuntoutusmalli.

Renja: Juurikin näin. 

Onni: Kyllä. Vielä ennen kuin mennään syvemmälle tähän itse aiheeseen, niin muistutan kaikkia kurssia suorittavia podcastiin liittyvästä tehtävästä. Elikkä pohdi jo podcastin aikana, miten liikunnallinen sydänkuntoutus toteutuu paikkakunnallasi tai on toteutunut omalla kohdallasi ja miten se mahdollisesti eroaa tässä keskustelussa esitetyistä käytänteistä tai esimerkeistä. 

Siirrytään Renja sitten ihan tuohon käytännön puolelle. Elikkä kerrotko vähän, miten se sydänkuntoutus teillä siellä sairaalassa toteutuu? Miten se lähtee liikkeelle? Kuuluuko siihen minkälaisia toiminta- tai suorituskyvyn arviointeja tai mittauksia? Ja mitä siellä sairaalassa sitten ihan konkreettisesti potilaalle ohjataan? Voit vähän pilkkoa, käydään tätä keskustelua tässä vaikka asia kerrallaan. Elikkä lähdetään vaikka siitä, miten se lähtee liikkeelle, mikä sen käynnistää sen kuntoutuksen siellä sairaalassa. 

Renja: Vähän se poikkeaa aina riippuen siitä minkälainen potilas, esim. onko pallolaajennettu vai leikattu sydänpotilas. Lääkärin lähetteellä me pääasiassa toimitaan, eli tämmöiseen päivittäismerkintään lääkäri tekee pyynnön fysioterapeutin käynnistä. Eli ei tarvita varsinaisesti lähetettä, mutta sinne tulee kirjaus että tälle potilaalle, joka on vaikka kotiutumassa, niin halutaan kävelytesti ja sitten fysioterapeutin ohjaus. Tällä tavalla toimitaan pallolaajennetulla. Ja sitten jos mietitään sitä leikattua potilasta, niin heillä fysioterapia alkaa ensimmäisenä päivänä leikkauksesta ja automaattisesti. Tähän ei tarvita minkäänlaista lähetettä eli se on sovittu käytäntö meillä sairaalassa, että fysioterapeutti saapuu paikalle siinä vaiheessa kun potilas siirtyy teho-osastolta vuodeosastolle. 

Onni: Palataan vielä, sanoit että jos on tehty pallolaajennus, sitten tulee se pyyntö. Tuleeko se aina poikkeuksetta vai voiko olla niin, että kaikille ei sitä ohjausta fysioterapian käyntiin tule? 

Renja: Suurimmalle osalle ainakin se kävelytesti teetetään. Toki jos potilaan kunto ei vaikka mahdollista sitä, että kävelytettäisiin häntä, niin silloin saattaa olla että ei tehdä. Tai ehkä jossain harvinaisissa tapauksissa, jos on vaikka uusiutunut ja on jo monta kertaa pallolaajennettu, niin tiedetään että ei siitä kävelytestistä silloin ole samalla tavalla enää hyötyä. Mutta kaikille uusille tapauksille kyllä tehdään. Ja siinä pitää se lääkärin tsekki odottaa, koska hän katsoo, että se on turvallista lähteä suorittamaan. Muuten sekin voisi mennä samalla tavalla, että fysioterapeutti saapuu paikalle kun ollaan lähdössä kotiin. Mutta  se on haluttu, että lääkäri vielä varmistaa että kaikki veriarvot on OK ja verenpaineet sillä tasolla, että pystytään lähteen.

6:25 

Onni: Aivan, eli aina viimeisimpänä kuitenkin se lääkäri arvioi sen kunnon ja tilanteen, ja sitten antaa ikään kuin luvan lähteä liikkeelle, tai mitä sitten tehdään että tehdäänkö se testi tai muuta. Sanoitkin jo tästä 6 minuutin kävelytestistä, onko muita tällaisia toiminta- tai suorituskykyä arvioivia mittareita, mitä käytätte? 

Renja: Ei varmaan vielä ihan siinä akuuttivaiheessa. Toki haastattelemalla sen potilaan tilannetta, verenpaineet aina katsotaan ennen kun lähdetään ja sykettä seurataan. Hehän ovat monitoriseurannassa meillä sairaalassa vielä siinä vaiheessa, niin että nähdään miten syke käyttäytyy. Eli haastatteluoireet ja sen (seurannan) perusteella sitten uskaltaa edetä kävelytestiin. 

Onni: Aivan. Mennään sitten vielä tuohon kävelytestiin, kysyisin siitä. Elikkä 6 minuuttia kävellään ja mitataan sitä käveltyä matkaa. Mitäs muita muuttujia siinä sydänpotilaan kohdalla nimenomaan tarkastellaan? 

Renja: Ennen kuin lähdetään kävelytestiin, tarkistetaan potilaan verenpaine, että se on semmoisissa lukemissa että uskalletaan lähteä tekemään testi ja toisaalta se toimii verrokkina kävelytestin jälkeisiin arvoihin. Mitataan myös happisaturaatiota happisaturaatiomittarilla ja katsotaan, että se on hyvällä tolalla, jotta uskalletaan lähteä tekemään testiä. Happisaturaatiota mitataan koko testin ajan. Potilaalla on sormessa mittari, joka mittaa happisaturaatiota ja sykettä seurataan monitorin kautta. 

Onni: Onko teillä nykyteknologiaa ajatellen ihan paperilomakkeita vai onko jotain teknologiaa mukana? 

Renja: Meillä on paperilomakkeet vielä. Olemme edenneet sen verran, että meillä on vihko, jossa on valmis lomakepohja, johon me täytämme tiedot. Ei tarvitse enää kirjoittaa ruutupaperiin käveltyä matkaa, vaan voidaan raksia sitä myöten kun se on tehty.

Onni: Oma kokemus on, että on olemassa esimerkiksi tablettisovelluksia, jotka automaattisesti seuraa ja helpottaa, mutta näinkin voidaan edetä. Kysyisin sitten, kun nyt sitten saadaan tuloksia, miten niitä tuloksia voidaan hyödyntää potilaan yksilöllisessä ohjauksessa? 

Renja: Totta kai se matka vaikuttaa, mutta ehkä siinä vaiheessa kun potilas on kotiutumassa akuutin sairastumisen jälkeen, tärkeintä on se oirekuva eli tuleeko hänelle siinä oireita. Se kertoo lääkärille esimerkiksi, että minkälaisessa rasituksessa ne oireet ovat tulleet. Nähdään, miten verenpaine käyttäytyy. Jos verenpaine nousee kovin korkeaksi rasituksen jälkeen, niin silloin voidaan infota lääkäriä, että tarvitseeko verenpainelääkitystä säätää. Monesti käydään tällaisia keskusteluja lääkärin ja fysioterapeutin kanssa. Ja toki, jos potilas kävelee vaikka sen 600 metriä, mikä on aika hyvä tulos, niin silloin voidaan ohjata reippaampaa liikuntaan. Sillä kävelytestillä voidaan myös miettiä potilaan kanssa yhdessä, että hei, sinä kävelit tätä vauhtia ilman oireita, joten ehkä tämä voisi olla se vauhti, millä kävelet kotona. 

Onni: Eli tavallaan se kävelymatkan tulos antaa jonkun tietyn kuormitustason, mitä voidaan sitten harjoittaa kotona turvallisesti. 

Renja: Kyllä, juuri näin. 

Onni: Onko niin, että nyt kun se tehdään siinä akuuttivaiheessa, se kävelytesti, niin antaako se realistisen tuloksen vai muuttuuko se kävelymatka tai suorituskyky nopealla aikavälillä operaation jälkeen? 

Renja: Yleensä se muuttuu aika nopeastikin. Kun neljän viikon kohdalla tullaan meille seurantaan, niin yleensä siinä vaiheessa se on jo huomattavasti parempi. Se liittyy siihen, että potilaat eivät uskalla kävellä kovin reippaasti. Toisaalta annetaan myös ohjeeksi, että kävellään kohtuullisen reippaasti, eikä vielä haeta maksimaalisia kävelyvauhteja siinä vaiheessa.

Onni: Se on aivan turvallista ja hyvää kävelynopeutta. Hyvä, siirrytään keskustelussa eteenpäin ja tosissaan kun nämä liikunnallisen sydänkuntoutuksen suositukset on päivitetty ja olet itsekin ollut kokoamassa niitä, niin kysyisin, että miten suosituksen päivittyminen näkyy siellä käytännössä? Onko sinne tullut jotain uusia käytäntöjä? Tai mitä uutta se on tuonut sinne käytännön tekemiseen sairaalassa? 

Renja: Mietin tätä jo kotona kun sain nämä kysymykset ja mietin, että hirveän vähän se suositus on loppupeleissä muuttanut meidän arkea. Sisällöt ovat hyvin pitkälti samoja mitä on ollut aikaisemminkin jo, eli meillä on hyvinkin viety sinne jo pitkän aikaa käytäntöön nämä asiat. Mutta ehkä suositus ottaa eniten nyt kantaa siihen sydänfysioterapiaan tai kuntoutuksen järjestämiseen, eli miten me haluttaisiin että se toteutuisi kaikkialla. Ja tosiaan meillä se toimii aika mukavasti jo, niin siinä mielessä meidän arjessa se näkyy aika vähän. 

Onni: Aivan, eli ehkä sitten jossakin muualla missä sitä kuntoutusta ei ole niin pitkälle viety, niin tavallaan sen suosituksen mukaan sitten edistettäisiin niitä käytäntöjä. Ei varmaan sitten ole myöskään mitään sellaista, mikä olisi jäänyt pois kuntoutuksesta. 

Renja: Kuntoutuksesta ei, että kun tavallaan juuri ne asiat, jotka liittyvät käytännön työhön, niin niiden linjaukset ovat pysyneet aika lailla samoina. Niihin ei ole tehty mitään suuria mullistuksia tässä päivitysvaiheessa. 

Onni: Aivan. Puhuitkin tuossa jo aikaisemmin näistä erilaisista potilasryhmistä. Elikkä sepelvaltimotautia voidaan sairaalassa hoitaa tällä pallolaajennuksella ja sitten vaikeammissa muodoissa ohitusleikkauksella. Minkälaisia eroja on näiden kahden potilasryhmän kuntoutuksen välillä? 

Renja: Kun mietitään ihan vaikka sitä toimenpidettä itsessään, niin kyllä se toisessa on kyse tämmöisestä ei niin katoavasta toimenpiteestä. Toisessa taas avataan rintalasta kokonaan, niin luonnollisesti näillä leikatuilla on hitaampi toipuminen. 

Onni: Eli tässä pallolaajennuksella ei kajota ja sitten ohitusleikkauksessa ihan nimensä mukaisesti siinä sitten leikataan. 

Renja: Joo ei leikellä mitään. Pallolaajennus tehdään ranteen kautta, mennään semmoisella hyvin pienillä instrumentilla sydämeen ja sieltä sitten availlaan suonia. Tavallaan mitään kudoksia ei rikota, jolloin ei tule rajoituksia liikkumiseen samalla tavalla.

Onni: Onko tässä, kuten sanoitkin, että kun leikataan rajoittaako se minkä lailla liikkumista? Ja kiinnostaisi, aiheuttaako se tavallaan haastetta tai estettä aerobiselle harjoittelulle se avoleikkaus? 

Renja: Joo. Kun mietitään vaikka sitä että lähdetään avaamaan koko rintalasta, käytetään auki ja siihen tulee isot hakaset millä se pistetään kiinni, niin luutuminen on jo semmoinen asia mikä pitää ottaa huomioon. Se aiheuttaa liikerajoituksia jonkun verran yläraajoihin ja keskivartalon kiertoihin. Ja sitten ihan aerobiseen harjoitteluun, niin monesti nämä potilaat ovat aika kipeitä, että ihan jo siltäkin kantilta pitää ottaa rauhassa. Toisaalta kun sitä sydäntä on konkreettisesti leikattu, niin että ollaan saatu ne suonet vaihdettua aukinaisiin, niin pitää ottaa se toipumisaika ihan eri tavalla huomioon. 

Onni: Kyllä, eli ohitusleikkauspotilaat lähtevät hieman hitaammalla sykkeellä etenemään tässä kuntoutuksessa. 

Renja: Kyllä, ja ihan sairaalavaihe kaikki kestää pidempään heillä. 

Onni: Aivan. Vielä kysyisin ennen kuin mennään tuohon kotiutusvaiheeseen, niin sairaalavaiheessa minkälaista se itse harjoittelu on näiden potilaiden kanssa? 

Renja: Joo, juuri sydänleikkatutpotilaat saavat tällaista perinteistä fysioterapiaa jo siellä sairaalassa. Eli ensimmäisenä päivänä, kun he tulevat osastolle teho-osastolta, niin voinnin mukaan joko me autamme heidät jo jalkeille apuvälineiden kanssa liikkeelle tai ainakin sitten hengitysharjoitukset ohjataan, että saataisiin tehostamaan sitä. Hengitys herkästi lähtee supistumaan ja pinnallistumaan jo sen arven takia, niin koitetaan syventää sitä niillä harjoituksilla. Kun ollaan siellä osastolla, sitten siitä eteenpäin kun potilas pääsee itse jo jalkeille itsenäisesti, niin sen aikaa fysioterapeutti on siinä tukena ja yritetään turvata se itsenäinen liikkuminen. 

Onni: Kyllä, onko siellä jo kannustamista siihen vaikka kävelyyn sairaalan käytävillä, että saadaan jo sitä aerobista harjoittelua? 

Renja: Kyllä, siellä käydään edestakaisin niitä käytäviä, monesti jonkun apuvälineen kanssa siinä alkuvaiheessa varsinkin.

Onni: Se on varmasti tärkeätä, että näillä potilailla voi olla pelkoja tai ennakkokäsityksiä liikkumisesta. On varmasti hyvin tärkeää, että uskalletaan lähteä pian liikkeelle. 

Renja: Kyllä, ja monesti potilaat pyörittelevät silmiä siinä vaiheessa kun me saavutaan paikalle ja sanotaan heti, että nyt pitäisi lähteä. Joudutaan perustelemaan paljon sitä, että miksi on turvallista ja tärkeää lähteä liikkeelle. 

Onni: Siellä on varmasti monia mekanismeja sille liikkeelle ja se on aina hyödyllistä. No mennään sitten siihen kotiutusvaiheeseen. Potilas on nyt toipunut sairaalassa jo tovin. Kuinka pitkiä muuten ovat yleensä sairaala-ajat, mitä potilaat ovat siellä leikkauksen jälkeen? 

Renja: Pallolaajennetut ovat monesti jo ehkä ihan seuraavana päivänä toimenpiteestä, riippuen infarktin koosta. Eli jos on iso infarkti, niin sitten saattaa olla muutamia päiviä sairaalassa. Mutta jos on pieni infarkti ollut ja vointi hyvä, niin seuraavana päivänä toimenpiteestä pääsevät jo kotiin. Meillä tehdään myös elektiivistä pallolaajennuksia, jotka pääsee sitten samana päivänä kotiutumaan, jolloin ei ole sydänkohtausta taustalla. Jos mietitään leikattuja, niin heillä menee sairaalassa seitsemän päivää. Ne, jotka ovat Pohjois-Savon alueelta, ovat KYSllä seitsemän päivää ja ne, jotka ovat muiden keskussairaaloiden alueelta, lähtee viidentenä päivänä omalle keskussairaalalleen jatkamaan kuntoutusta. 

Onni: Aivan, kuntoutus tai palautuminen voi sitten jatkua oman alueen sairaalassa. Mennään sitten siihen kotiutusvaiheeseen. Minkälaista ohjeistusta, jos mietitään nimenomaan liikuntaa ja liikunnallista kuntoutusta, annetaan potilaille kotiutusvaiheessa? 

Renja: Se vähän eroaa, onko pallolaajennus vai leikkaus. Pallolaajennetuille annetaan yleensä elämäntapaohjaus ja tavoitteena on, että he pärjäisivät niillä meidän antamilla ohjeilla ensimmäiset neljä viikkoa kunnes he tulevat seurantakäynnille. Monesti jutellaan siitä, mikä tämä sairaus nyt on, miten se rajoittaa heidän liikkumistaan, miten he aikaisemmin ovat tykänneet liikkua, mitä harrastuksia heillä on ja mietitään, miten niihin palaaminen onnistuisi. Tosi vähän liikkuville kirjataan konkreettinen kävelyohjelma, että nyt olisi tietty määrä kävelyä ja sitten seuraavana viikkona tietty määrä kävelyä, jotta päästäisiin liikkeelle. 

Onni: Eli ihan tämmöinen liikuntaresepti.

Renja: Liikuntaresepti, kyllä. 

Onni: Miten, nyt täytyy tässä vaiheessa kysyä, kun on liikuntaresepti onko se fysioterapeutti joka sen laatii vai onko siinä sitten myös lääkäri mukana? 

Renja: Fysioterapeutti saa siinä vaiheessa aika vapaat kädet, että lääkäri ei sen kummemmin ota kantaa. Toki se, mitä lääkäri siellä taustalla on ottanut selvää potilaasta ja tehnyt ehkä niitä rajoituksia tai muuta, otetaan huomioon. Mutta muuten saadaan kyllä aika vapaat kädet. 

Onni: Miten sitten sanoit, että eroaa näiden leikattujen osalta, niin onko heillä sitten minkälainen ohjeistus verrattuna pallolaajennettuihin? 

Renja: Heidän kanssaan käydään aika pitkälti myös samoja asioita läpi, mutta sitten ohjataan ihan ylävartalon liikeharjoitteita ja hengitysharjoitteita. Eli enemmän semmoista jumppaa, mitä heidän pitäisi sitten tehdä siinä ensimmäisten viikkojen aikana. 

Onni: Kyllä, tämä tavallaan liittyy kirurgisen toimenpiteen kuntouttamiseen, eikä välttämättä sitten itse sydämen kunnon harjoittamiseen. 

Renja: Juurikin näin. Siihen kirurgiseen, että miten saadaan se rintalasta toipumaan mahdollisimman hyvin ja siihen liittyen sitten annetaan vähän erilaisia ohjeita. Heillä on hieman tarkemmat kävelyohjeet, että mitä saa tehdä missäkin vaiheessa. Joutuvat aloittamaan hieman rauhallisemmin. 

Onni: Onko teillä minkälaisia teknologisia ratkaisuja tässä jatko-ohjauksessa? Kyselen kun ollaan tässä digitalisaation äärellä, vai onko semmoinen ihan perinteinen paperiliikuntaohje, että tästä käteen ohjeet ja teen näillä, vai miten se toteutuu?

Renja: Se riippuu paljon potilaasta, että minkä tyyppinen potilas itse on. Jos on iäkkäämpi ihminen, jolla ei ole mitään digitaalisia laitteita, ei ole älykelloa tai aktiivisuusmittaria, niin silloin se on melkein perinteinen paperinen liikuntapäiväkirja, mitä he lähtevät täyttämään. Mutta jos potilaat jo itse tuovat ohjauksessa esille, että ’hei, minulla on tämä kello, käykö että tällä mittaan sitä aktiivisuutta’, niin totta kai se käy. Ei me sanota, että ’ei kun tämä paperi pitää silti ottaa’. Mutta ei me varsinaisesti pakoteta tai velvoiteta vielä hankkimaan mitään sellaista aktiivisuusranneketta tai muuta. 

Onni: Mites tänä päivänä? Onko näkynyt, että olisi yhä enemmän näillä kuntoutujilla näitä omia kelloja mitä he sitten hyödyntävät?

Renja: On, tosi paljon! Ja sitten tulee kysymyksiä, jos itsellä on kelloa kädessä, niin heti, että ’mikäs tuo nyt on’ ja että ’kannattaako hankkia’. Paljon se on mielen päällä selvästi asiakkailla ja potilailla, että onko siitä hyötyä, kannattaako se, onko se tarkka. Voiko siihen luottaa, vaikka jos on sydämentahdistin asennettu samalla, niin siitä esimerkiksi keskustellaan paljon. 

Onni: Eli voisi ajatella, että se kuitenkin varmasti myös motivoi se teknologian käyttö, jos jo on olemassa ja ilmeisesti on siis myös kiinnostuneita, vaikka ei vielä omistaisikaan kelloa. Miten sitten he on kotiutunut, niin sanoitkin että sitä seurantaa, he tulevat 4 viikon päästä seurantaan. Mutta miten sitä liikunnan ja harjoittelun näkökulmasta seurataan ja että edetäänkö siinä miten progressiivisesti siinä harjoittelussa? 

Renja: Meillä tosiaan pallolaajennetut tulevat siinä 4 viikon kohdalla seurantaan tai sitten ne menee sinne omalle terveyskeskukselle. Riippuen nyt vähän, kuopiolaiset tulee meille KYSlle ja sitten muut menevät omille terveyskeskuksille lähetteellä meidän fysioterapeutilta sinne heidän fysioterapeutilleen. Leikatut ohjataan noin 5-6 viikon kohdalla, että niillä on vähän pidempi toipuminen. Ja sitten jatkossa voidaan seurata vähän tarpeen mukaan, eli ei ole mitään semmoista, että kaikki ohjataan seurantaan tiettyinä kuukausina, vaan sen tarpeen mukaan. Sen ensimmäisen käynnin haluttaisiin, että kaikki kävisi ja sitten sen jälkeen mietitään, että mikä on sille yksilöllisesti tärkeintä ja mikä palvelisi parhaiten sitä potilasta. 

Onni: Se kiinnostaa itseäni jonkin verran, että ehkä he motivoituu liikkumaan sen 4 viikkoa ensimmäisen jakson, mutta miten me saadaan nämä kuntoutujat sitten motivoitumaan? Ei nyt ehkä ihan loppuelämäkseen, mutta kuitenkin pari vuotta eteenpäin, kun se on oma terveys kyseessä. Miten sitä ohjataan vielä eteenpäin siitä, sitä progressiivisuutta ja ikään kuin elämäntavaksi sitä liikuntaa. Onko tähän minkälaisia työkaluja? 

Renja: Siinä vasta hyvä kysymys. Vaikeahan se on. Se on isoin haaste varmasti. Moni on siinä vaiheessa vielä tosi motivoitunut, kun he tulevat 4 viikon kohdalla. Ehkä just silloin käytetään sitä seurantaa, jos tulee yhtään semmoinen olo että tällä potilaalla ei välttämättä nyt näyttä hyvältä ja se hänen intonsa saattaa lopahtaa hyvinkin nopeasti. Meillä on esimerkiksi tämmöiset sydäntautiryhmät eli semmoinen 6 viikon setti missä kerran viikossa käydään kuntosalilla, että pääsisi vähän jyvälle siitä hommasta. Sitten monesti otetaan vaikka puolen vuoden tai vuoden kohdalla vielä kontrollilla. Se kontrollikäynti kyllä aika kivasti niitä motivoi. 

Onni: Eli joku kun hieman vahtii niin se motivoi sitten tekemään. 

Renja: Kyllä se näin melkein on, että vähän sitä pitää vahtia, varsinkin alussa. Toki on paljon liikkuviakin potilaita, joita ei sitten tarvitse muuta kuin korkeintaan pikkaisen toppuutella alussa, että ota vielä maltan vielä hetki. 

Onni: Niin eli on se toinenkin ääripää, että sitten voi lähteä vähän liikaakin liikkumaan ja harrastamaan. Toki se on varmasti hyvin yksilöllistä ja sillä lailla haastavaa, että on niitä ääripäitä. Tähän ehkä liittyenkin, näihin yksilöihin ja yksilöllisiin kohtaamiseen. Tässä aikaisemmin kysyin, että kun on näitä pelkoja ja ennakkokäsityksiä, niin oletko sinä olet se ammattilainen siinä ensimmäisenä sen leikkauksen jälkeen, kuka tulee siihen kertomaan liikunnasta ja harjoittelusta? 

Renja: Kyllä juurikin näin. 

Onni: Kysyisin, että jos ihan itse ajattelet omaa työtäsi ja omia havaintoja ja vinkkejä, niin mitkä parhaat keinot toisit esille motivoidaksesi ja ohjataksesi nyt tätä asiakasta liikunnan pariin ja kuntoutumaan?

Renja: Minun mielestä on hirveän tärkeätä, että potilaalle sanotaan, että pienikin lisäys liikuntaan riittää. En yleensäkään tykkää käydä niitä liikuntasuosituksissa olevia määriä läpi potilaan kanssa, koska hyvin vähän liikkuva potilas saattaa vajota jo vähän synkkyyteen siinä vaiheessa, kun me kerrotaan että ’nyt pitäisi 3 tuntia viikossa tätä’ ja ’2 tuntia tätä’ ja ’muistathan sitten myös arkiliikunnan’. Silleen lempeästi kerrotaan, että pitäisi pikkuisen lisätä sitä liikkumista ja vähänkin riittää. Ja toisaalta sitten taas on kokenut, että tärkeätä on myös kertoa, että mikä tahansa hengästyminen kelpaa. Jos potilas ei tykkää sitä lenkkeilystä, niin on muitakin vaihtoehtoja. Sitten ehkä etsitään just niitä keinoja, että onko ystäviä joidenka kanssa liikkua. Monesti keskustellaan myös siitä pelko asiasta, että tapahtuma mitä on tapahtunut sille sydämelle, niin vaikka se olisi saattanut tulla siinä liikkuessa, se ei johdu liikkumisesta vaan se olisi tullut joka tapauksessa.

Onni: Eli jos tästä ymmärrän oikein, niin huomioidaan sen yksilön tilanne, ne olemassa olevat resurssit ja ehkä jo aikaisemmat harrastukset. Että se oma elämä ehkä jatkuu hyvin samankaltaisena ja toki vain lisättäisiin sitä liikuntaa. 

Renja: Kyllä, juuri näin.

Onni: Olisiko sinulla vielä jotain, mitä haluaisit kertoa? Vai tuntuuko, että sairaalavaiheesta tai sairaalan kuntoutuksesta, fysioterapiasta ja liikunnallisesta kuntoutuksesta on jo kaikki sanottu? 

Renja: No ei ehkä tule mitään uutta mieleen. Kohdatkaa ne potilaat yksilöinä ja viekää sitä sydänfysioterapian ilosanomaa sinne eteenpäin yksiköissänne, jos teillä vain suinkin on siihen mahdollisuus, kehittäkää rohkeasti. Viekää eteenpäin ja olkaa puolestapuhujia tälle potilasryhmälle. 

Onni: Kyllä, tärkeän aiheen parissa ollaan. Kiitos Renja keskustelusta. Ja tässä vaiheessa meidän on aika lopetella podcastia ja muistutan vielä kurssialustalla olevasta pohdinta- ja keskustelutehtävästä. Eli, miten liikuntasuositus toteutuu käytännössä omalla paikkakunnallasi? Entä nousiko tässä keskustelussa esille jotain teemoja, jotka erityisesti herättivät mielenkiintoa? Ja näitä kysymyksiä pääset pohtimaan tämän osion lopussa olevassa keskustelutehtävässä. Kiitos ja kuulemiin. 

Renja: Kiitos.