Myös Jyväskylän yliopiston tutkijoiden ehdottama planetaarisen hyvinvoinnin idea lähtee arvoista: nimittäin siitä jo monien aikaisempien kirjoittajien ilmaisemasta ajatuksesta, että kaikella elollisella on itseisarvoinen oikeus olla olemassa. Eliöillä on siis oikeus elää elämäänsä lajityypillisiä tarpeitaan täyttäen.

Tämä ei tarkoita sitä, että ihmisellä olisi velvollisuus joka tilanteessa turvata jokaisen luonnonvaraisen eliöyksilön hyvinvointi, sillä sairaus, saalistus ja kuolema ovat myös osa luontoa. Sen sijaan ihmisen tulee turvata niiden ekologisten ja fysikaalisten järjestelmien vakaus ja toimivuus, jotka ovat välttämättömiä ekosysteemien ja lajien säilymiselle. Loppujen lopuksi näiden järjestelmien vakaus ja toimivuus ovat välttämättömiä myös ihmisen olemassaololle. Planetaarisen hyvinvoinnin käsite ei siis erottele ihmistä ja muuta luontoa, vaan pitää molempia itseisarvoisesti tärkeinä.

Mitä sitten on "hyvinvointi" planetaarisessa hyvinvoinnissa? Se tarkoittaa elävien olioiden mahdollisuutta elää luonnollisessa elinympäristössään lajityypillisiä, evoluution myötä kehittyneitä tarpeitaan täyttäen. Kasveille näitä tarpeita voivat olla esimerkiksi riittävä sadanta ja sopivien pölyttäjien esiintyminen ympäristössä. Kaloille tarpeita ovat puhdas vesi ja sopivat lisääntymisalueet sekä riittävä vapaus häiriöistä, jotka voisivat uhata lajin tai populaatioiden elinkykyä. 

On kuitenkin mahdotonta luetteloida kunkin eliölajin erityiset tarpeet ja sitten pyrkiä turvaamaan niiden täyttyminen, sillä emme edes tunne valtaosaa maapallon lajistosta. Yksittäisten lajien tarpeiden sijaan planetaarisessa hyvinvoinnissa kiinnitetäänkin huomiota lajien säilymiseen osana ekosysteemejä. Vaikka emme tunne kaikkien lajien täsmällisiä tarpeita, voimme kuitenkin seurata lajien ja populaatioiden elinkykyä tarkkailemalla muutoksia populaatioiden koossa. Mikäli populaatioiden koko pienenee siten, että on syytä pelätä lajin tai populaation olevan uhattuna, voimme olla varmoja, että tämän lajin tarpeet eivät täyty riittävissä määrin.

Monien lajien kohdalla uhanalaisuuden syyt tunnetaan niin hyvin, että niihin voidaan haluttaessa puuttua. Kuten kurssin alussa näimme, uhanalaisuuden suurimpia syitä ovat ihmisen tekemät muutokset ekosysteemeissä (muun muassa metsien ja muiden ekosysteemien raivaus viljelymaiksi ja asutukseen) sekä suora hyödyntäminen (esimerkiksi ylikalastus). Myös ympäristön saastuminen ja ihmisen mukana uusille alueille levittäytyneet vieraslajit ovat suuria uhkia luonnon monimuotoisuudelle.

Lajien ja populaatioiden elinvoimaisuuden turvaamiseen on myös moraalinen velvoite. Yksittäiset eliöt, kuten kalat tai ihmiset, ovat katoavaisia, mutta lajit ovat pitkäikäisiä, monet miljoonia vuosia vanhoja. Jokainen sukupuutto hävittää peruuttamattomasti ainutlaatuisen osan elämän historiaa ja monimuotoisuutta. Jos ajatellaan esimerkiksi Amazonin sademetsien hakkuita lihakarjan laidunmaiksi ja rehuntuotantoalueiksi, on syytä miettiä, mikä on edullisen lihan arvo suhteessa lukemattomien, miljoonien vuosien aikana kehittyneiden ainutkertaisten elämänmuotojen säilymiseen tällä ainoalla planeetalla, jolla tiedämme olevan elämää.

Sukupuutot ovat paitsi tragedioita myös uusia repeämiä siinä ekologisten prosessien verkossa, jonka varassa myös ihmisen hyvinvointi lepää. Siksi toiminta, joka aiheuttaa sukupuuton uhkaa, on sekä moraalisesti että ekologisesti kestämätöntä.

 

Ihminen osana planetaarista hyvinvointia

Entä ihmisen hyvinvointi, mitä se tarkoittaa? Ihmisen hyvinvoinnin luonteesta ei ole olemassa yhteistä tieteellistä näkemystä. Vallitsevan taloustieteen piirissä ajatellaan, että ihmisillä on rajaton määrä yksilöllisiä mieltymyksiä ja mielitekoja, joita hän toteuttaa ostamalla markkinoilta hyödykkeitä ja palveluita. Taloustieteessä hyvinvointi on siten yksilöllisten mielihalujen mahdollisimman täydellistä täyttämistä. Psykologit tulkitsevat hyvinvointia usein onnellisuuden ja tyytyväisyyden kokemuksen kautta. Filosofien piirissä on sen sijaan vallalla näkemys, että hyvinvointia on ihmisen mahdollisimman laaja kyky ilmaista ja toteuttaa itseään.

Näiden hyvinvointikäsitysten pohjalta on kuitenkin vaikea lähteä hahmottamaan reilua ja kestävää tulevaisuutta. Tutkimusten mukaan elintason nousu ja kulutuksen lisääntyminen lisäävät onnellisuutta vain tiettyyn rajaan saakka. Mielihalujen täyttäminen kuluttamalla ei kuitenkaan tuota kestävää hyvinvointia, eikä mielihalujen rajaton tyydyttäminen ylipäätään ole hyväksi ihmiselle, planeetasta puhumattakaan. Koska emme voi myöskään tietää, mitä tulevien polvien mielihalut ovat, ei mielihaluihin perustuva käsitys hyvinvoinnista anna minkäänlaista ohjenuoraa siihen, minkälainen maailma takaisi tulevaisuuden ihmisten hyvinvoinnin.

Psykologien käsitys hyvinvoinnista onnellisuuden ja tyytyväisyyden kokemuksena mahdollistaa tarkemman analyysin tekijöistä, jotka lisäävät tai vähentävät koettua onnellisuutta. Yksilöllisistä kokemuksista hyvinvoinnista ei kuitenkaan voi ongelmattomasti yleistää universaaleja kaikkia ihmisiä koskevan hyvinvoinnin ohjenuoria, sillä käsitykset onnellisuudesta vaihtelevat sekä kulttuureittain että myös kulttuurien sisällä.

Koettu onnellisuus ei siis ole hyvä tapa mitata hyvinvointia, jos ja kun tavoitteena on yleinen hyvinvointi. Näkemys hyvinvoinnista pelkästään laajana vapautena ja kyvykkyytenä itsensä toteuttamiseen on myös hankala kytkeä toimintaan kestävyyden puolesta. Tarvitaankin tapoja yhdistää inhimilliset kokemukset mielekkäästä elämästä ja hyvinvoinnista laajempaan planetaariseen hyvinvointiin.

Planetaarisen hyvinvoinnin käsitteessä ihmisen hyvinvointia lähestytään tarpeiden kautta. Samalla tavalla kuin muidenkin olioiden, ihmisen hyvinvointia määrittävät lajille ominaiset tarpeet ja niiden täyttyminen. Ensimmäisessä YK:n kestävän kehityksen raportissa vuodelta 1987 kestävä kehitys määriteltiin kehitykseksi, “joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa". Raportissa ei kuitenkaan määritelty, mitä nämä tarpeet ovat.

Ihmisen tarpeita tutkineet yhteiskuntatieteilijät ja psykologit ovat yhtä mieltä siitä, että ihmisellä on joukko tarpeita, jotka ovat universaaleja, eli koskevat kaikkia ihmisiä kaikissa paikoissa ja kaikkina aikoina. Tarpeet siis eivät ole vain yksilöllisiä kokemuksia esimerkiksi elämän merkityksellisyydestä. Mitä nämä tarpeet aivan täsmällisesti ovat, ja kuinka ne suhteutuvat toisiinsa, on aktiivisen tutkimuksen kohde. Vaikka tutkijoiden näkemykset ihmisen perustarpeista eroavat yksityiskohtien suhteen, kaikissa näkemyksissä mainitaan tarve ruumiilliseen ja psyykkiseen terveyteen ja merkityksellisiin ihmissuhteisiin sekä kykyyn toteuttaa itseään. Näiden tarpeiden täyttyminen edellyttää muun muassa riittävää ravintoa, fyysistä ja psykologista turvallisuutta, terveydenhuoltoa ja yhteisön elämään soveltuvaa kasvatusta ja koulutusta.

Koska ihmisen perustarpeet ovat kaikille yhteisiä, voidaan niiden perusteella suunnata yhteiskuntien kehitystä niin, että ihmisten hyvinvointi turvataan mahdollisimman hyvin nyt ja tulevaisuudessa. Kun perustarpeita miettii tarkemmin, on selvää, että materiaaliset tarpeet liittyvät lähinnä ravintoon ja turvallisuuteen ja muut tarpeet ovat ensisijassa sosiaalisia ja psykologisia. Korkea materiaalinen elintaso ei tästä näkökulmasta katsoen ole lainkaan välttämätöntä ihmisen hyvinvoinnille. Jos ihmisellä on korkea materiaalinen elintaso, mutta hän elää ja toimii yhteisössä, jossa ei voi toteuttaa itseään, tai hän ei koe kuuluvansa yhteisöön, hän voi pahoin, koska psykologiset ja sosiaaliset perustarpeet eivät täyty. Materialla ei siis voi täyttää psykologisia tai sosiaalisia tarpeita – eikä myöskään päinvastoin.

Perustarpeiden tunnistamisen kautta on mahdollista sovittaa yhteen ihmisen ja luonnon hyvinvointi ja pyrkiä luopumaan sellaisesta kulutuksesta, joka ei ole tarpeellista ja joka vähentää luonnon hyvinvointia. Inhimillistä hyvinvointia voi lisätä panostamalla aikaa ja muita resursseja omaan ja muiden sosiaalisten ja psykologisten tarpeiden täyttämiseen. Myös luonnon hyvinvoinnin hyväksi toimiminen voi täyttää monia sosiaalisia ja psykologisia tarpeita ja tuoda merkityksellisyyden kokemuksia – sekä tietenkin suoraan auttaa luontoa. Luonnon ja ihmisen hyvinvointi eivät siis pohjimmiltaan ole ristiriidassa, vaan voivat tukea toisiaan. Suuri haaste on muuttaa yhteiskunnan ja talouden rakenteita niin, että ne tukevat planetaarista hyvinvointia, eivätkä vähennä sitä.

Kuten olemme kurssilla oppineet, planetaarinen hyvinvointi vaatii laajoja muutoksia yhteiskunnan eri järjestelmissä. Siksi planetaarisen hyvinvoinnin saavuttaminen vaatii myös eri tieteenalojen panostusta ja yhteistyötä – niin luonnontieteiden, yhteiskuntatieteiden kuin humanististenkin alojen. Eri tieteenalojen lähestymistapoja avataan enemmän seuraavilla planetaarisen hyvinvoinnin kursseilla. Tervetuloa mukaan!



Pohdittavaksi: Mitkä ovat hyvinvointisi kannalta oleelliset tarpeet, ja täyttyvätkö ne? Entä onko toiminnassasi tai kulutuksessasi jotain, joka ei lisää sinun, muiden ihmisten eikä planeetan hyvinvointia? Voisitko luopua tällaisesta toiminnasta/kulutuksesta?  Voit jakaa pohdintasi ja keskustella muiden kurssilaisten kanssa allaolevasta linkistä avautuvalla sivulla.

Jäikö tästä osioista jotain mieleen, mitä haluaisit kommentoida? Vapaaehtoinen.

Viimeksi muutettu: sunnuntaina 8. syyskuuta 2024, 21.56