Toisen maailmansodan jälkeen ihmisen toiminta kiihtyi monella muullakin sektorilla kuin maataloudessa. Maailman väkiluku kasvoi ennennäkemätöntä vauhtia ja tuplaantui 50 vuodessa 6 miljardiin. Ympäristöhistorian alalla tätä 1950-luvulla alkanutta kehitystä kutsutaan ”Suureksi kiihdytykseksi” (Great acceleration).

Sotien jälkeinen kiihdytys oli mahdollinen suurelta osin sen vuoksi, että talouden ja väestön kasvun sekä teknologisen kehityksen esteet poistuivat. Maailmantaloutta oli rasittanut maailmansotien lisäksi vuonna 1929 alkanut, koko 1930-luvun kestänyt Suurena lamana tunnettu taloudellinen taantuma. Lama muun muassa kuihdutti teknologiseen kehitykseen suunnatut investoinnit.

Toisen maailmansodan aikana tapahtunut tieteellinen kehitys (esimerkiksi ydinaseen kehittämiseksi) tuotti sodan jälkeen tulosta monilla muillakin sektoreilla, kuten energia- ja kemianteollisuudessa. Suurvaltojen välinen kylmän sodan asetelma osaltaan kiihdytti tieteen ja teknologian edistymistä. Taloutta organisoitiin uudella tavalla, kun sodan voittajavaltioiden harjoittama liberaali markkinatalous levisi laajemmalle ja omavaraisuutta painottaneet talousmallit kävivät harvinaisiksi.

Käsitteen alkuperä

Suuren kiihdytyksen käsite kytkeytyy vahvasti aiemmin kurssilla esitettyyn antroposeenin käsitteeseen. Tässä perusideana on, että ihminen on aiheuttanut maapallolla niin suuria muutoksia, että meidän tulisi katsoa nykyisen geologisen ajanjakson, holoseenin, vaihtuneen antroposeeniksi, ihmisen ajaksi. Suuren kiihdytyksen lanseeranneet tutkijat katsovat, että antroposeenin ensimmäinen kausi alkoi teollistumisen myötä 1800-luvulla ja päättyi Toisen maailmansodan jälkeen. Silloin olisi tämän ajatustavan mukaan siirrytty antroposeenin toiseen vaiheeseen, jota siis kutsutaan Suureksi kiihdytykseksi.

Ympäristöhistorioitsijat tunsivat 1950-luvulta alkaneen kiihtyvän ihmistoiminnan ilmiön jo ennen kuin se nimettiin Suureksi kiihdytykseksi. Ensimmäisen kerran termiä käytettiin tieteellisessä artikkelissa vuonna 2007 Will Steffenin ym. artikkelissa “The Anthropocene: Are humans now overwhelming the great forces of Nature?”. Myös tunnetut suurta kiihdytystä ilmentävät kuviot oli lanseerattu jo aiemmin, vuonna 2004, Steffenin ja kumppaneiden kirjassa Global Change and the Earth System: A Planet Under Pressure (kirjan yhteenveto on ladattavissa täältä, kuviot ovat sivuilla 15 ja 17).

Ihmistoiminnan kiihtyminen rasittaa luonnonjärjestelmiä

Suuren kiihdytyksen kuvioilla kuvataan ihmistoiminnan vaikutuksia maapallon luonnonjärjestelmään. Tutkijoiden valitsemat 12 sosioekonomista ja 12 luonnonjärjestelmän (earth systems) indikaattoria kuvaavat kehitystä 1700-luvun puolivälistä tai niin kaukaa kuin dataa on saatavilla – tai niin kauan kuin kyseistä toimintaa on harjoitettu. Sosioekonomisista mittareista huomataan, että 1950-luvulta lähtien ihmisen tuotannollinen toiminta on kiihtynyt entisestään liki kaikkien toimien osalta. Toiset 12 muuttujaa kuvaavat tämän kiihtyvän ihmistoiminnan vaikutuksia luonnonympäristöön.

Vuonna 2015 julkaistuissa päivitetyissä kuvioissa joitakin indikaattoreita molempien 12 muuttujan joukossa on vaihdettu. Esimerkiksi primäärienergiankulutus (eli energiamäärä, joka ollut sitoutuneena kulutettuihin energialähteisiin) on korvannut McDonald’s-ravintoloiden määrän, jota alun perin käytettiin globalisaatiota mittaavana (vähintäänkin karkeana) indikaattorina.

Sosioekonomisista indikaattoreista huomataan, että tilanne on tasaantunut ainoastaan suurten patojen rakentamisen osalta. Kuvioiden laatijat tarjoavat selitykseksi sitä, ettei maapallolla yksinkertaisesti enää ole entiseen tapaan suuria jokia padottavaksi. Tästä juontuu oletus, että veden lisääntyvä käyttö perustuu jatkossa enenevästi pohjaveteen. Muut sosioekonomiset indikaattorit ovat jatkaneet 1950-luvulla alkaneella kasvu-urallaan, vaikka joitakin kuoppia käyristä voi havaita. Esimerkiksi suorat ulkomaaninvestoinnit putosivat rajusti vuonna 2008 alkaneessa taloudellisessa taantumassa. 

Myös mittarit, jotka kuvaavat ihmisen haitallista vaikutusta maapallon ekosysteemeihin, ovat valtaosin edelleen jatkuvalla kasvu-uralla. Kuitenkin otsonikadon pysäyttäminen näkyy yhtenä suurena voittona globaalin ympäristöongelman ratkaisemisessa. Tähän palataan kurssilla myöhemmin.

Merikalojen pyyntimäärien väheneminen ei sen sijaan johdu kalastuksen vähenemisestä vaan kalakantojen vähenemisestä ylikalastuksen seurauksena. Tämä taas on johtanut vesiviljelyn kasvuun heikentyneiden kalasaaliiden kompensoimiseksi, minkä seurauksena suuria trooppisten  mangrovemetsien alueita  on muutettu vesiviljelyaltaiksi.

Kohti alueellista tarkastelua

Suuri kiihdytys on hyvin havainnollinen tapa kuvata ihmistoiminnan ja sen ympäristövaikutusten voimistumista viimeisten noin 70 vuoden ajalta. Kuviot havainnollistavat hyvin sitä, että vaikka ihminen on kymmenien tuhansien vuosien kuluessa aina muuttanut elinympäristöään (toisinaan peruuttamattomalla tavalla kokonaisten mantereiden tasolla) ovat viime vuosikymmenten muutokset ennennäkemättömiä niin nopeudeltaan kuin mittakaavaltaan.

Suuren kiihdytyksen ajatus on saanut osakseen myös kritiikkiä. Alun alkaen suuri kiihdytys keskittyi nimenomaan globaaleihin kehityskulkuihin erittelemättä eri alueiden historiallisia kehityskulkuja. Tämä peitti alleen globaalien kehityskulkujen sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyvät kysymykset. Esimerkiksi edellä mainittu fossiilikapitalismia koskeva tutkimus osoittaa, ettei 1800-luvulla tapahtunut siirtymä fossiilitalouden aikaan ollut koko ihmislajin tekosia, vaan asialla oli pieni joukko brittiläisiä kapitalisteja.

Väestönkasvun yhteys hiilidioksidipäästöihin on monimutkaisempi seikka kuin kuvioiden perusteella vaikuttaisi. Väestönkasvua pidetään yleisesti, ja hyvin perustein, juurisyynä ympäristöongelmien pahenemiselle. Väestönkasvu ei kuitenkaan suoraan korreloi kasvihuonekaasupäästöjen kanssa. Samaan aikaan kun maapallon väkiluku kasvoi 1800-luvun alkupuolelta 2010-luvulle noin 6,6-kertaiseksi, hiilidioksidipäästöt kasvoivat noin 660-kertaisiksi. Toisin sanoen ihmisten määrän lisäksi myös päästöt ihmistä kohti ovat kasvaneet kestämätöntä vauhtia. On kuitenkin muistettava, etteivät kaikkien maapallon ihmisten päästöt ole suinkaan kasvaneet samalla tavalla. Vertailtaessa väestönkasvua ja päästöjen kasvua vuosina 1980–2005 on havaittu, että ihmisten määrä kasvoi nopeimmin alueilla, joilla päästöt kasvoivat hitaimmin.

Suuren kiihdytyksen ideaa kehitelleet tutkijat ovat myöhemmin pyrkineet lisäämään mittareiden erottelukykyä jakamalla sosioekonomiset kehityskulut OECD-maiden, BRICS-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) ja muiden maiden välillä (ks. vuoden 2015 päivitetyt kuviot). OECD on talouskasvun ja vapaakaupan edistämiseen keskittyvä Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (Organisation for Economic Co-operation and Development), johon kuuluu 38 jäsenmaata (vuonna 2021). Karkeasti jaotellen OECD-maat ovat maailman vauraimpia maita.

Maaryhmiin jaetuista kuvioista voidaan havaita, millaisia inhimilliseen oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä koko maapalloa koskeva tarkastelu peittää alleen. Huomionarvoisinta on, että vaikka valtaosa väestöstä asuu OECD-maiden ulkopuolella, missä myös väestönkasvu tapahtuu, on talouden kasvu bruttokansantuotteella mitattuna valtaosaltaan tapahtunut juuri OECD-maissa. Vuonna 2010 OECD-maiden osuus globaalista bruttokansantuotteesta oli 74 prosenttia, vaikka vain 18 prosenttia ihmisistä asui näissä maissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että viidennes maapallon väestöstä nauttii suurimmasta osasta talouskasvun tuottamasta materiaalisesta hyvinvoinnista ja on siten elämäntapansa kautta myös vastuussa suurimmasta osasta globaaleja ympäristöongelmia.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa sitä mukaa kun BRICS-maiden keskiluokka kasvaa. Jo nyt kuvioista huomataan, että monilla sektoreilla, kuten paperintuotannossa ja tietoliikenteessä, valtaosa kasvusta tulee OECD-maiden ulkopuolelta. Tämä tulee aiheuttamaan yhä enemmän painetta luonnonjärjestelmiin. Esimerkiksi Kiinan kasvihuonekaasupäästöjen kasvu 2000-luvulla on ollut voimakasta. Kiinan kasvihuonekaasupäästöt ohittivat Yhdysvaltojen päästöt vuonna 2006, ja vuonna 2015 maan hiilidioksidipäästöt olivat lähes kaksinkertaiset Yhdysvaltojen päästöihin nähden. Tuolloin Kiinan päästöt myös asukasta kohti laskettuna olivat jo keskimääräisen eurooppalaisen päästöjä suuremmat.

Ympäristön kannalta olisi toivottavaa, ettei OECD-maiden ulkopuolinen kasvu tapahtuisi samanlaista kehityspolkua pitkin kuin sodanjälkeisissä OECD-maissa. OECD-maiden ulkopuolella Aasiassa (myös muualla kuin Kiinassa ja Intiassa), ja Afrikassa energian kulutuksen arvioidaan kasvavan huomattavasti (yli 50 prosenttia) vuoteen 2040 mennessä. Talouskasvun pitäisi nojata fossiilisten polttoaineiden sijaan uusiutuvaan energiaan ja paikoin tämä tarkoittaisi sitä, että energiantuotannon pitäisi hypätä keskitetyn fossiiliseen energiaan perustuvan järjestelmän yli suoraan uusiutuvaan energiaan – samaan tapaan kuin tietoliikenteessä hypättiin paikoin suoraan matkapuhelimiin.

Mitään takeita tällaisesta kehityksestä ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Afrikalla on runsaasti luonnonvaroja (myös öljyvaroja), jotka voivat toimia kasvun moottorina. Vertailu matkapuhelimiin lienee lähinnä hurskas toive: matkapuhelimien kehittymisen kilpailijana ei energiamurroksen tapaan ollut infrastruktuuria (öljykenttiä, -putkia ja tankkereita, hiilikaivoksia, voimalaitoksia jne.), jonka luomiseen on arvioitu käytetyn 1900-luvun kuluessa vähintään 25 biljoonaa dollaria (vuoden 1990 dollareina) – kenties enemmän kuin minkään muun infrastruktuurin rakentamiseen ihmisen historiassa.



Pohdittavaksi: Suuri kiihdytys on jatkunut nyt noin 70 vuotta. Kuinka kauan tästä eteenpäin uskot sen vielä jatkuvan?  Voit jakaa pohdintasi ja keskustella muiden kurssilaisten kanssa allaolevasta linkistä avautuvalla sivulla.

Jäikö tästä osiosta jotain mieleen, mitä haluaisit kommentoida? Vapaaehtoinen.

Viimeksi muutettu: lauantaina 24. elokuuta 2024, 11.56