4.5. Kulttuurinen muutos
4.5. Kulttuurinen muutos
Kestävän siirtymän mukainen kulttuurinen muutos edellyttää perusteellista työskentelyä tunteiden, arvojen ja maailmankuvien parissa. Vaikka konkreettisilla muutoksilla on kiire, näin syvällä tasolla vaikuttavien asioiden äärelle on syytä pysähtyä. Voidaan ajatella, että tunteiden, arvojen ja maailmankuvien tunnistaminen on kestävässä siirtymässä samankaltaisessa asemassa kuin hengähtäminen ennen vaativaa urheilusuoritusta: se auttaa hahmottamaan käsillä olevaa hetkeä sekä omaa kokemuksellista tilaa ja keskittymään siihen, mikä on tärkeää.
Taidetta ja muuta kulttuurialan toimintaa voidaan pitää yhteisöllisenä keinona tunteiden, arvojen ja maailmankuvien äärelle pysähtymiseen. Esimerkiksi yhdessä koetut konsertit sekä teatteri- ja tanssiesitykset saattavat olla voimakkaita yhteen tuovia voimia, jotka herättävät paljon tunteita ja ajatuksia ja saattavat auttaa jäsentämään ajankohtaisia (ja ikiaikaisia) teemoja uudella tavalla. Kulttuuriharrastukset, kuten lukeminen, pelaaminen, käsityöt, tanssi, musiikki tai taide kaikissa muodoissaan, ovat monille tärkeä keino sekä rentoutua että luoda mielekkäitä suhteita maailmaan ja toisiin. Kulttuuriharrastukset ovat siis keskeinen osa aiemmissa luvuissa hahmoteltua ekososiaalista sivistystä: ne auttavat elämään merkityksellistä elämää, jossa materiaalinen kulutus ei ole pääasia. Taide ja kulttuurituotteet voivat siis luoda väyliä kohtuullisempaan elämäntapaan ja hyvinvointiin.
Taide ja hyvinvointi
Kulttuurialan tutkijat Mari Aholainen, Saara Jäntti, Annika Tammela ja Jani Tanskanen ovat koonneet yhteen taiteen hyvinvointivaikutuksia. He toteavat, että:
“Taide voi auttaa asettumaan toisen ihmisen asemaan ja herättää empatiaa tämän kärsimystä kohtaan. Kaunokirjallisuus, taide ja kulttuurituotteet voivat lisätä ymmärrystä siitä, mitä sairaudet ja hyvinvointi ihmisille merkitsevät. Samoin ne voivat auttaa hyväksymään inhimillistä moninaisuutta ja sietämään elämän epävarmuutta sekä asioiden monitulkintaisuutta.”
Taiteellinen toiminta voikin Aholaisen, Jäntin, Tammelan ja Tanskasen mukaan parhaimmillaan parantaa asiakkaiden elämänlaatua siten, että lääkityksen tarve vähenee, mieliala ja fyysinen kunto paranevat ja sosiaaliset suhteet vahvistuvat. Taiteellinen toiminta voi myös luoda sosiaalisen yhteyden kokemuksia, jotka voivat auttaa muodostamaan laajempia yhteyksiä myös luontoon.
Taide ja erilaiset kulttuurituotteet tai kulttuurielämykset voivat siis tuottaa hyvinvointia ja siten myös auttaa sekä tekijöitään että kokijoitaan löytämään merkityksiä elämäänsä ja siirtymään materian kulutukseen keskittyneestä yhteiskunnasta palveluita ja elämyksiä tuottavaan ja kuluttavaan malliin. Tutkimuksissa on väitetty myös, että taiteen, kuten kaunokirjallisuuden avulla, voi yrittää asettua jopa eläinten asemaan, kuvitella ratkaisuja ympäristökriiseihin tai käsitellä näiden kriisien aiheuttamia epämukavia tunteita. Olemme esitelleet näitä ajatuksia luvuissa 3.3 ja 3.4.
Samalla on muistettava, että mikään taide ei välttämättä tai automaattisesti tuota näitä positiivisia vaikutuksia vaan kyse on tekijöiden ja kokijoiden aktiivisesta toiminnasta taiteen parissa. Taide voi ohjata ihmisiä myös tuhoisiin ajattelutapoihin, ja siksi se onkin aina ymmärrettävä muihin yhteiskunnan ja sosiaalisen elämän alueisiin kietoutuneena. Taide ei siis automaattisesti vaikkapa ohjaa ihmisiä ekologisesti kestävämpiin käyttäytymismalleihin. On myös tärkeää muistaa, että taiteen merkitystä ei voi palauttaa sen hyötyihin: se on eräs maailmassa olemisen, maailman tutkimisen, itseilmaisun ja suhteiden luomisen tapa, joka muotoutuu omilla tavoillaan. Jos taidetta yritetään valjastaa vain jotain yhteiskunnallista tai poliittista tarkoitusta palvelemaan, se köyhtyy. Taiteen kuuluu siis olla myös vaikeaa, ikävää, hyödytöntä ja toivotonta, ja taiteella on nähtävä myös itseisarvo. Kulttuurissa, kuten elonkirjossakin, monimuotoisuus on itsessään arvokasta.
Taiteen yhteisöllisyys ja osallistavuus
Ympäristökriisien aikana monet taiteilijat työskentelevät yhdessä ei-taiteilijoiden kanssa. Tällöin taiteilijoiden ja yleisön roolit ymmärretään eri tavalla kuin esimerkiksi lavalla esitetyssä esitystaiteessa: kyse on yhteisöllisestä tekemisestä ja kohtaamisista, joissa kaikilla osallistujilla on aktiivinen rooli. Taiteilija saattaa ohjata yhteistä toimintaa tai luoda sille puitteet. Näissä tilanteissa taide onkin ymmärrettävä ruumiillisena ja monien toimijoiden välisenä toimintana.
Hyvin tunnettu esimerkki ympäristökriisin yhteisötaiteesta on Elokapina-liikkeen esitystoiminta. Elokapinan mielenosoitukset, tai niin sanotut aktiot, järjestetään usein taideperformanssien muodossa. Esimerkiksi Veriprikaati-performansseissa (alk. Red Rebel Brigade) punaisiin pukeutuneet hahmot kulkevat hitaasti ja äänettömästi kaupungin läpi. Elokapinan mukaan punaiset asut symboloivat ekokatastrofiin liittyvää kuolemaa, kuten massasukupuuttoja. Samalla Veriprikaati “ilmentää ympäristökriisiin liittyviä surun, kivun ja tuskan sekä myös toivon, myötätunnon, rakkauden ja rauhan tunteita”. Yksi performanssiin syksyllä 2021 Helsingissä osallistuneista esiintyjistä, Jaana Lahti, liittää taiteellisen toiminnan myös ympäristötunteiden käsittelyyn:
“Viime kesän äärisääilmiöt ovat vaikeuttaneet ilmastoahdistusta. Koen että ahdistus on muutosvoimainen tunne; taiteen keinoin voin käsitellä sitä ja muita ympäristökriisiin liittyviä tunteita. Kesän jälkeen olen kaivannut entistä enemmän yhteisöä, jonka kanssa yhdessä ilmaista näitä tunteita ja tässä sen voi tehdä kauniissa, hiljaisessa kulkueessa.” (Elokapinan tiedote, 2021.)
Kuva. Neljä Elokapinan Veriprikaatin edustajaa kulkee kadulla kädet ojennettuina punaisissa vaatteissa ja kasvot maalattuna valkoisiksi. (Photo by Andy Newton on Unsplash. Free to use under the Unsplash License.)
Elokapinan performansseihin kuuluu usein myös sukupuuttouhan alla olevien eliöiden nimeämistä, muistamista ja tietoista suremista. Esimerkiksi syksyn 2021 Veriprikaati-performanssissa oli mukana suuri kultamaamehiläistä edustava taideteos, ja monissa tilaisuuksissa luetaan ääneen uhanalaisten lajien “punaista listaa” eli luetteloa vaarantuneimmista lajeista.
Surun lisäksi uhanalaisia lajeja tuodaan taiteessa esiin myös muita tunteita herättäen - esimerkiksi Milla Martikaisen ja Katri Purasen kehittämät Papana ja Norkko -liito-oravahahmot herättävät kulkiessaan vähintäänkin hämmennystä, huvitusta ja kunnioitusta. Hahmojen verkkosivun mukaan Papana ja Norkko ovat “byrokratiaan ja epätavallisiin yhteistyökuvioihin erikoistuneita metsäalan ammattilaisia”, joiden tavoitteena on “pysäyttää sekä oravia että ihmisiä uhkaava sukupuuttoaalto ihmis-liito-orava -yhteistyötä kehittämällä”. Hahmot ovat tehneet taiteellis-poliittista työtä esimerkiksi haastattelemalla kansanedustajaehdokkaita ja muokkaamalla kansallista metsästrategiaa oravien tarpeisiin sopivammaksi.
Kestävän siirtymän kulttuurisessa muutoksessa taiteen ja tieteen tekijät tekevät myös paljon yhteistyötä. Kurssin viimeisessä osiossa esittelemme joitakin tutkimushankkeita, joissa taiteellinen toiminta on keskeisessä roolissa.
Planetaarisen hyvinvoinnin kulttuuri
Jos ihmisyhteisöt toimivat yhdessä kehittääkseen yhdelle planeetalle mahtuvia elämäntapoja ja maailmankuvia, jotka varmistavat hyvinvoinnin mahdollisuudet kaikelle elämälle, voidaan puhua planetaarisen hyvinvoinnin kulttuurista. Tällöin kulttuuritoiminta, taiteellinen toiminta mukaanlukien, edesauttaa sosiaalista ja ekologista kestävyyttä. Se antaa mahdollisuuksia pysähtymiseen, luovuuteen, mielihyvään ja merkityksellisten suhteiden luomiseen. Kulttuuri on tässä ymmärrettävä myös laajassa mielessä – elämäntapoina ja arvomaailmoina.
Edellisissä luvuissa esitelty kasvitieteilijä ja filosofi Robin Wall Kimmerer on ehdottanut, että parhaimmillaan kulttuurien ja luonnonympäristöjen kohentaminen tukevat toisiaan. Tätä kutsutaan “biokulttuuriseksi ennallistamiseksi” (engl. biocultural restoration). Esimerkiksi teollisen toiminnan saastuttamien ympäristöjen ennallistaminen ja ekosysteemien hyvinvointia kunnioittava ylläpito mahdollistavat paikallisyhteisöille sekä mielekkään elämäntavan kehittämisen että lähiluonnosta huolehtimisen. Näin kehittyy kulttuuri, jossa arvostetaan kunnioittavia ja vastavuoroisia suhteita maahan – siis kulttuuri, joka edistää planetaarista hyvinvointia.
Jäikö tästä osiosta jotain mieleen, mitä haluaisit kommentoida? Vapaaehtoinen.