Kuuntele tämä osuus

 

Alan toimijoilla on merkittävä rooli kyberturvallisuuden tuottamisessa suomalaisessa yhteiskunnassa. Näitä toimijoita on Suomessa monia. Osaa käsiteltiin myös kokonaisturvallisuutta koskevassa osiossa.

Kyberturvallisuuskeskus on liikenne-ja viestintävirasto Traficomin alaisuudessa toimiva toimija. Sen tehtävänä on tuottaa tietoturvallisuuden tilannekuvaa sekä valvoa viestintäverkkojen ja -palveluiden toimintavarmuutta. 

Digi- ja väestötietoviraston vastuulla on julkisen hallinnon digitaalinen turvallisuus. Julkisen hallinon lisäksi myös esimerkiksi yksityiset yritykset ja kansalaiset voivat hyödyntää sen tuottamaa materiaalia. 

Yksityiset yritykset tuottavat laajasti erilaisia kyberturvallisuuden palveluita, joita myös käytetään valtion toiminnan osana. Yritykset voivat tarjota esimerkiksi konsultointia, erilaisia tietoturvallisia laitteistoja sekä kyberturvallisuutta luovia ohjelmistoja. 

Kokonaisturvallisuusmallin mukaan alan toimijat tekevät paljon yhteistyötä keskenään. Tämä ei rajoitu vain tiedon jakamiseen vaan myös esimerkiksi konsultointiin sekä kouluttamiseen.

Kyberturvallisuus on yhteispeliä 

Myös alan yhteisöt ovat aktivoituneet tuottamaan kyberturvallisuutta yhteiskunnallisella tasolla.  Yksi esimerkki tästä on KyberVPK, jossa alan ammattilaiset vapaa-ajallaan avustavat eri toimijoita digitaaliseen turvallisuuteen liittyvissä ongelmissa. 

Erilaiset alan yhteisöt sekä järjestöt ovat tärkeässä roolissa myös ammattilaisten tiedon jaossa ja verkottumisessa. Niiden kautta alan ammattilaiset kykenevät lisäämään omaa osaamistaan sekä tutustumaan toisiin alan ammattilaisiin eri sektoreilta. Tavoitteena on mm. parantaa yhteistyötä mahdollisissa uhkatilanteissa. CitySecit luotiin tätä tarvetta varten. 

Uusien osaajien kouluttaminen on tärkeää 

Jotta kyberturvallisuutta pystytään tuottamaan myös tulevaisuudessa, tarvitaan alalle jatkuvasti monenlaisia uusia osaajia. Kuten aiemmissa teemoissa on todettu, on kyberturvallisuus muutakin kuin vain tekniikkaa. Osaajia tarvitaankin myös monenlaisilta muilta aloilta. Erilaisia urapolkuja, joiden kautta alalle tullaan on lukuisia. 


Kyberturvallisuuden opinnot alkavat usein informaatioteknologian alan yleisillä opinnoilla, joita voi suorittaa monissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa Suomessa. Jyväskylässä sekä yliopistossa että ammattikorkeakoulussa voi myös erikoistua kyberturvallisuuteen: yliopistossa kyberturvallisuus on alemman korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettava maisterikoulutus, ammattikorkeakoulussa kyberturvallisuutta voi opiskella sekä alempana että ylempänä ammattikorkeakoulututkintona. Jyväskylän yliopiston tutkimusjohtaja Martti Lehto kertoo vielä, miksi kyberturvallisuus on hyvä opiskelualana ja uravalintana.

Viimeksi muutettu: tiistaina 30. kesäkuuta 2026, 11.34