Hiilijalanjäljen laskentaan tarvittavan aineiston kerääminen

Kun hiilijalanjäljen laskennalle on muodostettu rajaus, ja sen sisältämät mahdolliset päästölähteet on tunnistettu, on seuraavana vuorossa aineiston kerääminen laskentaa varten. Tämä tiedonkeruuvaihe on laskennan lopputuloksen kannalta hyvin tärkeä, ja se voi usein olla yllättävänkin aikaa vievä prosessi, varsinkin silloin, kun laskentaa toteutetaan ensimmäistä kertaa. Aineiston kerääminen vaatii organisaation kokonaisuuden hahmottamista, prosessien ja toimittajien tuntemista sekä koordinointia erilaisten sidosryhmien kanssa. Tärkeää on myös tiedon luotettavuuden ja tarkkuuden arviointi, sillä laskennan lopputulos voi olla vain niin tarkka kuin lähtötiedotkin. Aineiston keräämistä on syytä dokumentoida niin tarkkaan kuin mahdollista; mikä olikaan laskennan rajaus, mistä tai keneltä mikäkin tieto on saatu ja milloin, liittyykö siihen epävarmuustekijöitä tai muuta huomioitavaa ja niin edelleen. Tämä helpottaa ongelmanratkaisua laskentaprosessin aikana ja seuraavilla laskentakerroilla.

Hiilijalanjäljen laskentaa varten kerättävällä aineistolla tarkoitetaan tietoja organisaation toiminnasta. Ns. aktiviteettiperusteinen data (activity data) tarkoittaa tietoa fyysisestä kulutuksesta; esimerkiksi montako tonnia raaka-ainetta on käytetty, montako kilowattituntia energiaa kulutettu tai montako kilometriä on matkustettu tietyllä kulkuvälineellä. Ostoperusteinen data (spend data) puolestaan tarkoittaa rahamääriä, joita erilaisiin hyödykkeisiin on kulutettu.

Laskentaan kerättävää aineistoa voidaan jaotella myös primääri- ja sekundääridataan. Primääridata (primary data, company specific data) on itse kerättyä (tai tuottajilta/toimittajilta saatua), ensikäden tietoa toiminnasta. Primääridata on tarkempaa ja juuri kyseiselle tapaukselle olennaista, ja siksi sitä pitäisikin ensisijaisesti pyrkiä käyttämään. Primääridataa on esimerkiksi suoraan sähkön tuottajalta saatu mitattu tieto tuotannon päästöistä, mittarinlukema lämmön- tai vedenkulutuksesta, tai jätehuoltoyhtiöltä saatu tieto tuotetuista jätemääristä. Sekundääridata (secondary data) puolestaan tarkoittaa jonkin muun tahon luomaa tietoa, jota ei siis saada suoraan organisaation prosesseista, vaan ulkoisista tietolähteistä, kuten tutkimuskirjallisuudesta tai tietokannoista. Esimerkki sekundääridatasta voisi olla tilastoihin perustuva keskimääräinen päästökerroin Suomessa kulutetulle sähkölle tai arvio ajoneuvon polttoaineen kulutuksesta sen kulkemiin kilometreihin perustuen. Sekundääridataa voidaan hyödyntää silloin, kun primääridataa ei ole helposti saatavilla.

Organisaation suorista päästöistä (scope 1) saadaan helpoiten tietoa käytettyjen polttoaineiden määrän perusteella; joko ostetun tai kulutetun määrän kautta (ostolaskut ja kuitit tai ajoneuvojen ajosuoritteet ja kulutustiedot). Määrätiedon lisäksi saatetaan tarvita polttoainetta vastaava päästökerroin

 
Päästökerroin

Organisaation päästöjä pystytään harvoin suoraan mittaamaan, joten hiilijalanjäljen laskennassa hyödynnetään useimmiten ominaispäästöarvoja eli päästökertoimia. Päästökerroin kertoo, paljonko kasvihuonekaasupäästöjä syntyy yhtä kulutusyksikköä kohden - esimerkiksi montako grammaa päästöjä syntyy, kun tuotetaan 1 kilowattitunti sähköä tietyllä energiantuotantotavalla (g CO2e/kWh). Päästökertoimet perustuvat elinkaariarviointeihin, mittaustilastoihin ja tutkimuksiin. Hiilijalanjäljen laskentaa varten niitä voi etsiä päästötietokannoista, tilastoista, tutkimuskirjallisuudesta, toimijoiden (esim. energia-, kuljetus- tai jäteyhtiöt) sivuilta tai raporteista tai toimijoilta suoraan kysymällä. Erilaisiin hiilijalanjälkilaskureihin on ”sisäänrakennettu” päästökertoimia, joten jos laskentaa toteutetaan tällaisella työkalulla, ei erillisiä kertoimia välttämättä tarvitse etsiä.

Päästökerrointen tarkkuustaso vaihtelee hyvinkin geneerisestä (esim. keskimääräinen Euroopassa tuotettu sähkö) hieman tarkempaan (esim. keskimääräinen Suomessa tuotettu sähkö) ja joskus tapauskohtaiseenkin (esim. tietyn yhtiön tuottama sähkö). Yleensä kannattaa valita tarkin saatavilla oleva kerroin.

Ostoenergian päästöjen (scope 2) laskentaa varten tarvitaan tieto siitä, paljonko energiaa on kulutettu ja millä tavalla energia on tuotettu. Energiankulutuksen tietoja voidaan saada omasta mittaroinnista tai esimerkiksi sähkölaskuista. Sekä tuotannon että kulutuksen tietoja on usein saatavilla myös energiayhtiön kautta. Voi myös olla, että energiayhtiö tuottaa suoraan tietoa myymänsä energian päästöistä, ja tällainen tieto voi parhaassa tapauksessa löytyä suoraan vaikkapa sähkölaskusta.

Epäsuoriin arvoketjun päästöihin (scope 3) pureutuminen voi vaatia hieman enemmän työtä, sillä osallisena on laskentaa tekevän organisaation lisäksi myös paljon muita toimijoita. Epäsuorien päästöjen arviointia varten tarvitaan tietoa esimerkiksi ostettujen ja myytyjen tavaroiden ja palveluiden määristä, kuljetuksista, matkustamisesta, tuotetuista jätteistä ja niin edelleen. Näitä tietoja voi joutua etsimään moninaisista lähteistä ja pyytämään muilta arvoketjun toimijoilta, kuten alihankkijoilta, tavarantoimittajilta tai yhteistyökumppaneilta. Yksi tapa epäsuorien päästöjen laskentaan on arvioida niitä euromääräisen kulutuksen perusteella (ostoperusteinen laskenta). Kirjanpidosta saadaan tiedot kaikista hankinnoista, ja euromääräisiä päästökertoimia (g CO2e/€) hyödyntämällä voidaan arvioida monenlaisten hankintojen päästöjä. Tämä mahdollistaa laskelman laajemman kattavuuden, mutta tulosten tarkkuustaso voi samalla hieman pienentyä. Ensisijaisesti tulisikin pyrkiä aktiviteettiperusteisen datan käyttöön aina kun mahdollista. Organisaation pitää kuitenkin punnita tarkkuustason ja laskennan laajuuden suhdetta. Yleisesti ottaen voitaneen todeta, että hyödyllisempää on arvioida päästöjä mahdollisimman laajasti niin että hiilijalanjälkeä ei tulisi aliarvioitua, vaikka samalla kokonaislaskennan tarkkuustaso saattaisikin kärsiä.

Viimeksi muutettu: maanantaina 2. joulukuuta 2024, 13.15