Mikä selittää sen, että rikkaat kehittyneet taloudet (“globaali pohjoinen”) pystyvät jatkuvasti hyödyntämään köyhempien ja taloudeltaan heikompien maiden (“globaali etelä”) resursseja? Jason Hickelin johtama tutkijaryhmä selvitti tätä kysymystä 2022 ja 2024 julkaistuissa tutkimuksissa.

Kuten edellisessä osiossa näimme, tuotannon rahallisesta arvonlisästä yli puolet tehdään vauraissa globaalin pohjoisen maissa. Syy tähän ei kuitenkaan ole se, että globaalissa pohjoisessa tehtäisiin enemmän tai parempaa työtä, vaan siinä, että samantasoisesta työstä maksetaan globaalissa pohjoisessa 8-19 kertaa suurempaa palkkaa kuin globaalissa etelässä  (8 x korkean, 14 x keskimääräisen ja 19 x matalan taitotason työstä). Vuonna 2021 globaalissa pohjoisessa tehtiin vain 10 % globaaleista työtunneista, mutta maksettiin 56 % kaikista palkoista.

Tutkijoiden mukaan taloudellisen vaihdannan epätasa-arvossa ei olekaan kyse siitä, missä arvoa luodaan, vaan siitä, missä se otetaan talteen. Kysymys on siis suurelta osin siitä, kenellä on valta määrätä palkkojen suuruudesta sekä tuotteiden ja palveluiden hinnoista. Globaalissa pohjoisessa järjestäytyneellä työvoimalla on ollut mahdollisuus vaikuttaa työoloihinsa ja palkkojen suuruuteen; globaalissa etelässä työehdot ovat paljon enemmän työnantajien määrättävissä. Tämä selittää osaltaan, miksi samasta työstä maksetaan hyvin erilaista palkkaa eri maissa.

Globaalin pohjoisen kehittyneillä talouksilla on myös valtaa määrittää tuotantopanosten ja lopputuotteiden hintoja globaaleilla markkinoilla. Isot globaalin pohjoisen yhtiöt voivat olla ainoita merkittäviä raaka-aineiden ja muiden tuotantopanosten ostajia, jolloin niillä on hyvä mahdollisuus kilpailuttaa tuottajia ja tinkiä tuotantopanosten hinnat alas. Lopputuotteiden hintojen määräytymisessä taas oleellisia ovat patentit, joiden turvin kehittyneiden talouksien teknologiajohtajat voivat käytännössä sanella myytävien lopputuotteiden hinnat.

Myös kansainvälistä kauppaa ja rahoitusjärjestelmiä säätelevissä instituutioissa kuten Maailman kauppajärjestössä (WTO), Maailmanpankissa ja Kansainvälisessä valuuttarahastossa (IMF), globaalin pohjoisen taloudet ovat määräävässä asemassa. Nämä instituutiot edistävät vapaata kauppaa, joka hyödyttää ensisijassa kehittyneitä talouksia ja estää köyhempiä talouksia suojaamasta talouksiaan esimerkiksi tuontitullien avulla. Oma osansa köyhempien maiden ongelmissa on myös maista ulos suuntautuvilla rahavirroilla ja kehittyneitä talouksia huonommilla lainaehdoilla. 

 
Kehitysapu 

Hickelin ja kumppaneiden analyysi vuodelta 2022 tarkastelee myös kehitysapua suhteessa taloudellisen vaihdannan epätasa-arvoon. Kun maailmankaupan hinnat (tuotantopanosta kohden) asetettiin vastaamaan kehittyneiden maiden viennin hintoja, apua antavien maiden saama hyöty halvasta tuonnista oli kahdeksankymmenkertainen suhteessa annetun kehitysavun määrään. Jos laskennassa sen sijaan käytettiin toteutuneita maailmankaupan keskihintoja, hyöty halvasta tuonnista oli kolmikymmenkertainen. Laskentatavasta riippumatta annetun kehitysavun määrä on murto-osa vauraiden maiden kaupassa saamasta epätasa-arvoiseen hinnoitteluun perustuvasta hyödystä. 

"Kehittyneet" ja "kehittyvät" maat 

Termit kehittyneet ja kehittyvät maat ovat siinä mielessä ongelmallisia, että niihin sisältyy usein ajatus kehittyneistä länsimaista sekä köyhistä ja kurjista "muista maista". Planetaarisen hyvinvoinnin kannalta länsimaisten yhteiskuntien kehitys on kuitenkin ollut myös haitallista ja johtanut laajamittaisiin ekologisiin ongelmiin. Esimerkiksi Maailmanpankki onkin siirtynyt käyttämään alueellisiin tulotasoihin pohjaavaa nelijakoa. Tutkimuskirjallisuudessa kuitenkin käytetään vielä laajalti kehitykseen viittaavia termejä. 

Bulkeleyn ja kumppaneiden (2013) tekemä kestävän kehityksen raportti osoittaa myös, että kehittyvistä maista puhuttaessa on huomioitava, miten erot sekä kehittyvien maiden välillä että myös niiden sisällä ovat kasvaneet. Kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa kehittyvistä maista on yhä vaikeampi puhua yhtenä yhtenäisenä joukkona, ja kehittyvien maiden toisistaan poikkeavien intressien vuoksi niiden on myös yhä hankalampi osoittaa geopoliittista solidaarisuutta toisilleen.

Monissa niin sanotuissa kehittyvissä maissa vauraimman kansanosan ympäristöongelmat, kuten ylikulutus ja siihen liittyvät jäteongelmat, muistuttavat pikemminkin kehittyneiden maiden ongelmia. Ympäristöongelmat ja -riskit vaihtelevat siis myös kehittyvien maiden välillä, ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen riskit koskettavat maita eri tavoilla. Esimerkiksi Tyynenmeren saarivaltioille, kuten Fidži ja Kiribati, ilmastonmuutos ja sen aiheuttama merenpinnan nousu ovat elämän ja kuoleman kysymyksiä.

Lisämateriaalia verkossa

Karoliina Knuutin artikkelissa vuodelta 2023 suomalaiset tutkijat ja asiantuntijat avaavat kehitysavun historiaa ja globaalin epätasa-arvon mekanismeja. Kehitysapua köyhiltä rikkaille – hyödymmekö köyhistä maista enemmän kuin ne hyötyvät avustamme? - Maailman Kuvalehti. 

Knuutin artikkelissa vuodelta 2024 käsitellään kehitysyhteistyön historiaa ja tulevaisuutta myös Suomen näkökulmasta. Mitä jos Suomenkin ongelmia ratkoisivat afrikkalaiset insinöörit? – voimistuvat liikkeet kritisoivat kehitysyhteistyöalaa rasismista ja kolonialismista ja kysyvät, kuka järjestelmästä hyötyy - Maailman Kuvalehti

 

Pohdittavaksi: Kuinka vauraat maat voisivat parhaiten edistää hyvää kehitystä köyhimmissä maissa?  Voit jakaa pohdintasi ja keskustella muiden kurssilaisten kanssa allaolevasta linkistä avautuvalla sivulla.

Jäikö tästä osiosta jotain mieleen, mitä haluaisit kommentoida? Vapaaehtoinen.

Viimeksi muutettu: perjantaina 23. elokuuta 2024, 12.47