Hiili- ja ekologisen kompensaation markkinoiden välillä on eroja ja yhtäläisyyksiä

Ekologisen kompensaation markkinoilla yksityistä rahoitusta ohjataan toimintaan, jolla pyritään parantamaan luonnon monimuotoisuuden tilaa¹. Luonnon tilan on havaittu heikentyvän kaikkialla, myös Suomessa. Suomen luontopaneelin (2023) mukaan kehitys voidaan vielä kääntää luonnon kannalta positiiviseksi panostamalla monimuotoisuutta palauttaviin toimenpiteisiin. Paneelin laskelmien mukaan tämä vaatisi noin yhdeksän miljardin euron rahoituksen luonnonhoito- ja suojelutyöhön⁴. Luonnonsuojeluun tarvitaan siis valtion rahan ohella muunkinlaisia rahoituslähteitä, missä ekologisen kompensaation markkinat voivat auttaa. 

Vapaaehtoiset hiili- ja ekologisen kompensaation markkinat muistuttavat toisiaan toimintaperiaatteiltaan. Kansainvälisillä hiilimarkkinoilla yksityiset tahot, tyypillisesti hiilijalanjälkeään kompensoivat kuluttajat, yritykset tai kunnat, ostavat hiilikompensaatioita hyvittääkseen päästöjään ja rahoittavat tällä tavoin päästöjen vähentämistä tai hiilensidontaa edistäneitä hankkeita¹. Vastaavasti ekologisten kompensaatioiden tapauksessa luontohaittoja hyvitetään rahoittamalla luonnonarvojen ennallistamista ja suojelua. On kuitenkin syytä huomata, etteivät nämä kaksi markkinaa, samankaltaisuuksistaan huolimatta, ole suoraan verrattavissa toisiinsa, ja niiden välillä on jopa merkittäviä eroavaisuuksia. 

Vapaaehtoiset ekologisen kompensaation markkinat eroavat hiilikompensaatiomarkkinoista erityisesti paikkasidonnaisuudessa. Hiilikompensaatiot voidaan toteuttaa missä päin maapalloa tahansa, sillä päästöjen vähentämisellä ja hiilensidonnalla on sama vaikutus ilmakehässä riippumatta siitä, missä päästöt ovat syntyneet. Luonnonarvojen heikentämisellä on sitä vastoin eniten paikallisia ja alueellisia vaikutuksia, minkä vuoksi niiden hyvittämisen tulisi tapahtua lähellä luontohaittojen syntypaikkaa. Lisäksi kansallisesta näkökulmasta ekologisen kompensaation toteuttamiseen liittyy jo nyt vahvempaa sääntelyä kuin päästökompensaatioiden toteuttamiseen. 

Monimuotoisuuden ja hiilidioksidipäästöjen mittaamisessa on myös eroja. Monimuotoisuuden mittaamiseen ei ole yhtä vakiintunutta tapaa tai mittaria, vaan tyypillisesti monimuotoisuuden määrittäminen vaatii useiden mittareiden hyödyntämistä. Sen sijaan kasvihuonekaasupäästöjen mittariksi on vakiintunut hiilijalanjälki, ja mittauksen tulokset ilmoitetaan hiilidioksidiekvivalentteina. Hiilidioksidiekvivalentti huomioi kaikkien eri kasvihuonekaasujen päästöt hiilidioksidimääriksi muunnettuna. Aivan hiljattain on kuitenkin ehdotettu, että osuus maailman lajeista, joka todennäköisesti häviää jonkin toiminnan seurauksena voisi toimia hiilidioksidiekvivalentin kaltaisena yhteismitallisena luontoekvivalenttina³. Tutkimusta ja kehitystyötä tosin vielä tarvitaan, jotta luontoekvivalentin toimivuus kansainvälisessä paikkaan sitomattomassa vertailukelpoisuudessa saadaan varmistettua ja etenkin siinä, voidaanko kyseistä mittaria käyttää ekologisen kompensaation laskemisessa samaan tapaan kuin tällä hetkellä luontotyyppihehtaaria käytetään.  

Vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden haasteista voidaan oppia

Poliittiset päätökset määrittelevät, millaisiksi vapaaehtoiset kompensaatiomarkkinat muodostuvat. Luonnonsuojelu- ja ilmastopolitiikassa linjataan kompensaatioiden tavoitteet, jotka sanelevat ketä tai mitä palvelemaan kompensaatiojärjestelmä rakennetaan. Vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden tapauksessa sääntely on ollut alusta asti heikkoa, mikä tekee markkinoille päätyvien kompensaatioiden valvonnasta haastavaa^1,2. Yhteisten sääntöjen puuttumisen vuoksi päästökompensaatioiden toteutuksessa on huomattavaa vaihtelua². Suomessa on jo jonkin verran kokemusta vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden toiminnasta, mitä on voitu hyödyntää keskeisimpien kehityskohteiden tunnistamisessa ekologista kompensaatiota silmällä pitäen. Vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden epäyhtenäisiksi muodostuneet käytänteet ja puutteet kompensaatioiden läpinäkyvyydessä ovat oppimisen paikka ekologisen kompensaation markkinoita rakennettaessa. Nämä sudenkuopat on pyritty välttämään ekologisten kompensaatioiden tapauksessa sisällyttämällä lainsäädäntöön tarkat vaatimukset hyväksyttävän kompensaation suunnittelulle ja toteutukselle.

Kuten aiemmin opimme, ekologinen kompensaatio poikkeaa päästökompensaatiosta siten, että ekologisten kompensaatioiden toteutuksen ajatellaan olevan mahdollista vain maantieteellisesti rajatulla alueella. Luontohaittojen vaikutukset ovat paikallisia niin ympäristön kuin yhteisöjen kannalta, minkä vuoksi kompensointi globaalisti ei välttämättä ole mahdollista, vaikka kompensaatio täyttäisi muuten sille asetetut reunaehdot. Päästökompensaatioita tutkittaessa on havaittu, että paikallisten vaikutusten ja ihmisoikeuksien huomiointia tulisi kehittää myös kasvihuonekaasupäästöjen kompensoinnissa².

Päästökompensaatioiden dokumentoinnissa ja läpinäkyvyydessä tiedetään olevan huomattavia puutteita. Sertifioiduilta hankkeilta edellytetään toiminnan raportointia ja seurantaa, mutta muiden hankkeiden dokumentointi on tyypillisesti vähäistä². Hiilimarkkinoilla kompensaatioyksiköiden käyttäjän merkitseminen avoimeen rekisteriin perustuu myös vapaaehtoisuuteen². Ekologisten kompensaatioiden tulosten todentaminen on niin ikään ollut kansainvälisesti heikolla pohjalla. Luonnonarvovastaavuuden osalta tietojen rekisteröinti on ollut riittämätöntä, mikä tekee kompensaatioiden vaikuttavuuden arvioinnista haastavaa. Aiemmista markkinaesimerkeistä on otettu opiksi, ja ekologisille kompensaatioille on Suomessa perustettu avoin kompensaatiorekisteri, josta kuka tahansa voi tarkastella, millaisia kompensaatioita ELY-keskus on hyväksynyt. Luonnonsuojelulaki edellyttää kompensaatiopäätöksen tietojen kirjaamista kiinteistö- ja kompensaatiorekisteriin⁵. Maanomistaja voi pyytää rekisteröimään tiedon hyvitysalueen perustamisesta jo ennen kuin hyvitys on käytetty, mutta tämä perustuu vapaaehtoisuuteen. Kompensaatiorekisteri toimii ELY-keskuksille vapaaehtoisia ekologisia kompensaatioita koskevien tietojen sijoituspaikkana ja käsittelyjärjestelmänä, josta lausuntojen ja päätösten vaatimat aineistot ovat tapauskohtaisesti koostettavissa. Toimijan tulee siis itse tehdä heikennyksen ja hyvityksen arviointi ja dokumentointi, joiden perusteella alueellisen ELY-keskuksen asiantuntija arvioi, hyväksytäänkö kompensaatio.

Vapaaehtoisille hiilimarkkinoille ei vieläkään ole muodostunut vakiintuneita käytänteitä. Päästökompensaatioille on olemassa kansainvälisiä laatukriteerejä, mutta niiden noudattamisessa on hankekohtaisia eroja². Compensate -säätiön arvioimista vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden hankkeista yhdeksän kymmenestä ei ole vastannut säätiön laatukriteerejä¹. Ongelmia on liittynyt esimerkiksi hyvitysten pysyvyyteen, lisäisyyteen ja vuotoihin. Päästökompensaatioiden kaksoislaskenta on yleistynyt markkinoilla, kun koko ajan suurempi osa maailman kasvihuonekaasupäästöistä lukeutuu jonkin ympäristösitoumuksen päästövähennystavoitteiden piiriin². Lisäksi esimerkiksi suomalaisissa hiilensidontahankkeissa aikaviiveet kompensaation ostamisen ja toteutumisen välillä ovat voineet olla jopa vuosia tai vuosikymmeniä². Näitä puutteita markkinoiden toiminnassa pyritään korjaamaan, mutta vahingon jo tapahduttua se on huomattavasti vaikeampaa kuin ennen epäonnistuneista hankkeista johtuvien mainehaittojen syntymistä. Päästökompensaatiojärjestelmän uudistuksilla ja uusilla sertifikaateilla on kuitenkin pystytty parantamaan kompensaatiohankkeiden uskottavuutta². Suomessa ekologisten kompensaatioiden toteutuksesta aletaan vasta kerryttää kokemusta, joten vapaaehtoisista hiilimarkkinoista poiketen mahdolliset haasteet tunnetaan hyvin ja niitä pystytään ratkomaan etukäteen. Ekologisen kompensaation laatukriteeristö ja sääntely ovat jo kehittyneet pitkälle, mutta täsmennyksiä niihin on odotettavissa, kun kokemusten kautta ymmärretään paremmin, millaiset muutokset palvelevat ekologisen kompensaation järjestelmää.

Kuten osiossa 4 opimme, ekologisen kompensaation markkinoiden taustalle on luotu toiminnan laadun ja läpinäkyvyyden varmistava viranomaismenettely. Yhteisten käytänteiden luominen tuottaa paitsi parempia ekologisia tuloksia, niin voi myös parantaa kompensaatioiden sosiaalista hyväksyttävyyttä. Toimivan hallinnon puuttuminen on aiheuttanut vapaaehtoisilla hiilimarkkinoilla monia ongelmia, jotka olisi voitu ratkaista hyvällä suunnittelulla markkinoiden perustamisvaiheessa¹. Harmillisesti hiilimarkkinoiden haastava tilanne heijastuu kaikkiin palveluntarjoajiin, vaikka järjestelmän väärinkäytökset koskevat vain tiettyjä epäonnistuneita tai viherpesua edustavia hankkeita¹. Tähän peilaten on hyvä, ettei samoja virheitä olla toistamassa ekologisten kompensaatioiden kohdalla, vaan kompensaatioiden vaatimustaso on alusta asti asetettu riittävän korkealle tarkan sääntelyn avulla.

Kuuntele lopuksi podcast

Podcastissa väitöskirjatutkija (nykyinen Keski-Suomen liiton ilmastoasiantuntija) Anna-Kaisa Tupala, väitöskirjatutkija Sami El Geneidy ja Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola pohtivat ekologisen kompensaation ja päästökompensaation eroja ja yhtäläisyyksiä. Vastaa sen jälkeen alta löytyvään tietovisaan.

Huomioithan, että tallenne on nauhoitettu Jyväskylän Kesä -festivaalin puheohjelmassa vuonna 2020. Tallenteen ollessa joitakin vuosia vanha molemmilla markkinoilla on ehtinyt tapahtua jonkinasteista kehitystä. Ekologisen kompensaation osalta suurin muutos on siitä säätäminen kansallisessa luonnonsuojelulaissa. Podcastin äänittämisen aikaan ekologista kompensaatiota koskevaa sääntelyä ei vielä Suomessa ollut.

Tekstivastine podcastille