ajatuksia asiasta

ajatuksia asiasta

Arina Fedulina -
Vastausten määrä: 1

Ennen kuin menen aiheeseen haluaisin mainita sillä usein ihmisillä on vääriä käsityksiä tuosta soijan kasvatuksesta. Usein ajatellaan että soijaa kasvatetaan näin isoissa määrin koska vegaanit käyttää tofua ja täten päätellään että veganismista on enemmän haittaa kuin hyötyä mutta todellisuudessa suurin osa soijasta kasvatetaan tuotantoeläinten rehuksi mikä taas tarkoittaa juuri päin vastaista. Lihatuotanto kuluttaa maapallon resursseja huomattavasti enemmän. Koen että se olisi hyvä mainita kappaleen tekstissäkin.

 
Suomen ilmasto ja ympäristötoimilla ei ole merkitystä globaalisti-ajatus on virheellinen ja koen että tulee usein sellasilta ihmisiltä ketkä ei ole asiaan sen enempää perehtyneet. Jokaisen maan erityisesti globaalin pohjoisen on tehtävä osansa ilmastonmuutoksen käännyttämiseksi. Emmekä voi vain siirtää vastuun "enemmän saastuttaville maille". Jos pelkästään asukasta kohden raaka-aineiden kulutus suomessa kappaleen mukaan kolminkertainen muuhun eurooppaan verrattuna, meillä on suurikin vastuu ja velvollisuus pienentää hiilijalanjälkeä.
 
Se tarkoittaa usein ei pelkästään henkilökohtaisia valintoja mutta myön poliittista vaikuttamista. Erityisesti tässä ilmastonmuutoksen vaiheessa en koe että yksilön henkilökohtaisilla päätöksillä olisi enää tarpeeksi merkitystä vaan meidän on pidettävä ääntä, puhuttava ympärillä oleville ihmisille ja päättäjille.
 
Koen että olisi tärkeää että poliitikka kuuluisi laajasti osaksi perusopetusta kuin myös yleissivistyskoulutusta aikuisille. Demokratia ei toimi kun suurin osa ihmisistä äänestää tunnepohjaisesti eikä informoidusti.
 
Koen tärkeäksi myös että kansaa kuullaan jokaisessa päätöksenteossa erityisesti kun kyse on maailman tulevaisuudesta tai kansanmurhaa harrastavan valtion kanssa sopimuksien allekirjoittamista. Ei riitä että päätetään kansanedustaja joka muka ajaa kansan tahtoa sillä jokainen tekee sen omalla arvopohjalla ja nykyhallitus onkin todistanut sen että systeemi on viallinen ja epäonnistunut tavoitteissaan. Ellei nämä tavoitteet olleet lisätä rahaa omaan taskuun.
 
Meillä pitää olla mahdollisuus äänestää halutessaan esim kaivossuunitelmista. On epäproduktiivista ja eristävää että ainut mitä voimme tehdä on osoittaa mieltä johon hallitus voi sulkea silmänsä tai esittää vetoomuksia, äänestää lakimuutoksia joista lopulta meillä ei varsinaisesti ole valtaa tehdä lopullista päätöstä.
 
Luulen että kyseinen systeemi on omalla tasollaan auktoritäärinen. Itseltä välillä tuntuu kuin olisi lapsi joka rukoilee vanhemmiltaan vettä kuumana päivänä. Olen täysin riippuvainen heidän päätöksenteoista. Voin heittää itkupotkuraivarin tai esittää syitä miksi lapsen elimistö tarvitsee nesteytystä mutta heillä on silti valta päättää esim olla antamatta minulle vesipulloa.
 
Joskus laillakaan ei tunnu olevan tarpeeksi suurta vaikutusta kun hallitus voi vain yrittää purkaa yhteisesti päätettyjä sääntöjä jos he kokevat että ne on esteenä jollekin mitä he haluavat. Kuten luonnonsuojelualueella oleva malmi.
 
Itselleni ainakin alkaa riittää. Suomi ei voi jatkaa tällä tiellä. Meillä ei ole varaa ottaa askeleita taaksepäin kun ilmastonmuutos tappaa ihmisiä ympäri maailmaa. Meillä pitää olla selkeä suunitelma ja empatia erityisesti ilmasto- ja sotapakolaisia kohtaan sillä olemme osasyy heidän tilanteeseen. Ei voi jatkaa rasistista propagandaa, ja on etsittävä muita keinoja maanpuolustukseen kuin olemaan sidottu kansanmurhaa harrastavan valtion kanssa. On vahvistettava tasa-arvoa mikä tarkoittaisi myös tukia "kehittyviin" maihin esim halpatyövoiman käytön lopettamisen. Ja on viimein luovuttava fossiilisista polttoaineista. Ei vuoteen 2030 mennessä eikä todellakaa vain jotain prosentteja. Muutos pitää tehdä nyt, aika epäröinnille ja kapitalistiselle egoismille on mennyt. Meillä on vain yksi planeetta ja meidän kaikkien vastuu on pitää siitä huolta vaikka ei oltais "maailman saastuttavin valtio".
Vastaus Arina Fedulina

ajatuksia asiasta

Marjo Sivula -
Näin konkreettiset ja isot asiat valitettavasti eivät ole mielipideasioita. Mielipide saa olla, ja moni varmasti yhtyy mielipiteisiisi. Kansanmurhasta en täällä julkisesti huutelisi mielipideasiana, kannattaa pohtia miten kevyesti tuota termiä käyttää.
Mitä tulee otsikon väitteseen, Suomen ilmasto- ja ympäristötoimilla on merkitystä, mutta ei riittävästi. Melkeen väittäsin, että Suomessa on pienoismuodossa sama kuin globaalisti: ilmasto ja ympäristötoimet kohdistuvat tiettyyn osaan kansasta. Suomessa ko. toimet kohdistuvat pääosin kaikkiin niihin, jotka eivät asu isoissa kaupungeissa. Monesti pohdin, miksi maahamme tuodaan materiaa mainostaen sitä puhtaaksi, ekologiseksi ja vihreäksi, esimerkkinä uusi teknologia. Eikö maailma saastuisi vähemmän, jos (loppuun)käyttäisimme ja korjaisimme olemassa olevan auto-, rakennus- jne kannan, kuin että kaikki pistetään uusiksi ja luonto kärsii materiaalin hankinnan vuoksi Afrikassa, Etelä-Amerikassa jne? Kuviossa on isossa osassa päättäjät, jotka hakevat koko ajan taloudellista kasvua, ei materiaali- ym. jalanjäljen pienentämistä.