Ihmisen rooli maapallolla

Ihmisen rooli maapallolla

Marja-Liisa Miettinen -
Vastausten määrä: 0
Sanna, sanoitit paljonkin. Kiitos siitä.

Olen itse 1960-luvulla syntynyt. Aikaan, jolloin tuntui olevan paljon mahdollisuuksia. Plastiikki oli uusi, mullistava keksintö. Maitoakin myytiin kuluttajille muovipusseissa. Öljykriisi 1970-luvulla taisi hillitä kulutusta, mutta sama meno jatkui ja entistä kiivaampi kulutus elintason nousun myötä. Ja miksi minun sukupolveni ja suuret ikäluokat olisivat vain ne etuoikeutetut, jotka poimivat rusinat pullasta, matkustelevat, kuluttavat tolkuttomasti? Kiinnitin tekstissä huomioita myös tuohon jääkaudessa elämiseen. Höh! Pienenä nimittäin melko usein kävin iltaisin nukkumaan mielessä pelko uudesta jääkaudesta. Enpä tiennyt, että se oli vielä päällä. Kesät olivat lämpimiä ja aurinkoisia, talvet lumisia, vuodenajat erottuivat. Minä raukkaparkanen kävin nukkumaan peläten jäämassojen vyöryä. Ehtisinkö Afrikkaan turvaan ennen kuin jäämassat minut peittäisivät... Ei ole vielä tarvinnut pötkiä pakoon. Sen sijaan seuraan, miten ihmiset Afrikan mantereelta hakeutuvat parempien elinolosuhteiden ja ruuan perässä Eurooppaan. En syytä enkä ihmettele, eloonjäämisvietti on vahva.
Mutta alkavat ne olosuhteet myös Euroopassa heikentyä. Belgian potunviljelijät jäivät ilman vettä ja nyt siellä ei saada ranuja. Kuuma on ollut, ihmisiä on kuollut ennätyshelteissä. Onneksi meille Suomeen voi tulla jäähdyttelemään. Suomalainen matkailuyrittäjä hieroo käsiään, kun turistit hakeutuvat Suomeen. No, ei kai heitäkään voi syyttää. Tämä on vaan mennyt tämmöiseksi pikavoittojen tavoitteluksi. Enkä ole itse yhtään parempi. Olin pitkään sitä mieltä, että ajelen kaupungin vuokrasähköpyörällä enkä missään nimessä tuhlaa rahaa omaan ja kuluta maapallon luonnonvaroja neitseelliseen tuotteeseen. Yhteiskäyttö on fiksua ja muutamalla kympillä saan ajo-oikeuden sulan maan kaudeksi. No, pyörät olivat huonossa kunnossa, niitä ei huollettu riittävästi eikä ehjiä ollut saatavilla, kun niitä tarvitsi. Minun oli tosi helppoa perustella itselleni, että kyllä minä nyt sen oman pyörän tarvitsen. Heti kaupasta lähdön jälkeen tuli morkkis. Periaatteet on niin helppo heittää menemään, kun uuden tavaran oston itselleen perustelee hyvin tai edes vähän sinne päin.

On tärkeää ja arvokasta, että toimimme mahdollisimman kestävästi arjessamme. Kuitenkin suuri osa ympäristön ja luonnon hyvinvointiin liittyvistä asioista tapahtuu valtioissa, yrityksissä, isoissa ympyröissä. Kaikki ei voi olla meidän toimien ja valintojen varassa, vaikka kestävät valinnat ovat hyvä alku.

Luonto ei tarvitse meitä ja maapallo selviää hyvin ilman ihmistä, mutta me emme ilman sitä selviä. Toivoni on nuorissa ja ihmisen kekseliäisyydessä. Ongelmia voi ratkaista, jos on tahtoa.