Minulle ihminen on ennen kaikkea yksi laji muiden joukossa, eikä mikään maapallon omistaja. Käsitys on muotoutunut varmaan siitä kaikesta uutisoinnista ilmastosta ja luontokadosta, mutta myös ihan vain metsässä ja luonnossa liikkumisesta, siellä tajuaa aika nopeasti oman pienuutensa. Pitäisi oppia elämään enemmän luonnon ehdoilla. Ollaan ennemmin osatekijöitä kuin maapallon pomoja. Käsitys tulee ihan siitä, mitä ympärillä tapahtuu: luonto kärsii meidän kulutuksesta, ja lopulta se osuu omaan nilkkaan. Roolin pitäisi muuttua kuluttajasta suojelijaksi.
Täysin samaa mieltä!
Sama käsitys ihmisestä yhtenä lajina muiden joukossa on vahvasti minullakin. Itselleni käsitys on varmasti muodostunut yhdistelmänä vanhemmilta opittua realistista maailmankatsomusta, luonnossa viihtymistä sekä luonto- ja ympäristöasioiden opiskelua. Haen usein ympäröivästä maailmasta lohtua nimenomaan tuon mainitsemasi oman pienuuden tuntemisen kautta.
Ja tuota ajatusta voisi ehkä jatkaa siihen suuntaan, että ihminen on yksi pieni osatekijä planeetallamme, kohtalaisen uusi karvaton apinalaji, jolle on kuitenkin kehityksen myötä annettu keinot aiheuttaa vakavaa tuhoa planeetallemme. Ikään kuin pieni lapsi jolle on annettu tulitikut, ilman ohjausta ja ymmärrystä siitä mitä näillä oikein pitäisi tehdä?