Työskentelen ruokaturvaan erikoistuneessa kansainvälisessä järjestössä, ja viime vuosina ruokajärjestelmistä on tullut tärkeä huomion kohde. Järjestelmätason toiminta edellzttää, kuten kurssimateriaalissa todettiinkin, aiempaa laaja-alaisempaa analyysiä järjestelmän osien suhteista toisiinssa, ja kunkin ympäristävaikutuksista.

Kehitysyhteistyön parissa haasteellista on paitsi se, että tarpeet ovat todella polttavia, myös maakontekstien hauraus, monesti vallitseva nälkä, usein konflikti, ja monesti länsimaita suurempi alttius luonnonkatastrofeille. Paikallinen infrastruktuuri on usein heikkoa, mikä vaikeuttaa kuljetusta ja siten vaikeuttaa muiden kuin paikallisten ratkaisujen käyttöä. Lannoitteet ja parempilaatuiset siemenet ovat usein liian kalliita pienviljalijöille. Länsimainen tehomaanviljely on utopiaa. 

Nämä systeemit ovat kuin eri planeetoilta, ja niiden yhteensovittaminen ja niiden parissa elävien ihmisten tuominen jollakin tavoin samaan todellisuuteen on todella polttava haaste - erityisesti kun ottaa huomioon luonnonvarojen rajallisuuden.  Tämä edellyttää että nykytilanne jossa rikkaat maat edelleen hyötyvät ns. kehittyvien talouksien luonnonvaroista, saadaan muutettua. Mutta myös yksinkertaisia paikallisia ratkaisuja on löydetty - esimerkiksi perinteisten kasvilajien tuominen takaisin ruokajärjestemään on usein ollut sekä ympäristön että ihmisten ravitsemukse kannalta suotuisaa.