Ihmisen rooli maapallolla näyttäytyy historiallisen mittakaavan valossa poikkeuksellisena ja ristiriitaisena. Kuten tekstissä todetaan, olemme planeetan historiassa hyvin myöhäinen tulokas, mutta vaikutuksemme on lyhyessä ajassa kasvanut geologisen mittaluokan voimaksi.

Holoseenin vakaa ilmasto loi edellytykset maataloudelle, pysyvälle asutukselle ja teknologiselle kehitykselle, mutta sama kehityskulku on johtanut tilanteeseen, jossa ihmisen toiminta horjuttaa näitä samoja elämän edellytyksiä. Ajatus siirtymästä holoseenista antroposeeniin kuvaa tätä murrosta: emme ole enää vain osa luonnon taustaa, vaan keskeinen tekijä, joka muokkaa ilmastoa, ekosysteemejä ja maapallon biologisia prosesseja.

Oma käsitykseni ihmisen roolista perustuu ennen kaikkea tieteelliseen tietoon maapallon historiasta, ilmastojärjestelmästä ja biodiversiteetistä sekä yhteiskunnalliseen keskusteluun vastuusta ja oikeudenmukaisuudesta. Näiden pohjalta ihminen näyttäytyy lajina, jolla on poikkeuksellinen kyky muuttaa ympäristöään ja siksi myös poikkeuksellinen vastuu. Emme ole luonnosta erillinen toimija emmekä yhtenäinen massa, vaan monimuotoinen joukko, jonka vaikutukset ja vastuut jakautuvat epätasaisesti. Siksi ihmisen rooli maapallolla ei ole vain biologinen tai teknologinen kysymys, vaan myös eettinen ja poliittinen millaiseksi määrittelemme suhteemme luontoon ja millaisia valintoja teemme yhteisen tulevaisuuden turvaamiseksi.