Suomessa vallalla oleva hintojen halpuuttaminen iskee juuri suomalaiseen ruuantuotantoon. Suuri ruokahävikki kuvaa myös matalaa ruuan arvostusta; kun halvalla saa, on helpompi heittää roskiin. Raha on siis yhtenä esteenä ruokamurrokselle. Toisena ruokamurrosta hidastavana tekijänä on totutut tavat ja kulttuuri, jotka jarruttavat esim. kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtymistä. Toivoisin, että arvostettaisiin kotimaista ja lähellä tuotettua ruokaa ja käytettäisiin se viimeiseen muruun. Kaupassa ei myöskään tarvitsisi olla kaikkea, jokaisessa maailman kolkassa tuotettua ruokaa aina saatavilla vaan vaikka satokausiajattelun mukaisesti. Kotimaista, kun sitä on saatavilla ja muualla tuotettua silloin, kun kotimaista ei ole.