Uudet energiamuodot

Uudet energiamuodot

Sanna-Mari Ollila -
Vastausten määrä: 0

"Erityisesti kansalaisliikkeet ovat olleet huolissaan siitä, että myös tulevat uusiutuviin energianlähteisiin perustuvat järjestelmät mahdollisesti vain uusintavat epäsymmetrisiä valtasuhteita – eli vahvistavat niiden toimijoiden valtaa, jotka ovat vastuussa nykyisistäkin ongelmista."

Tämä lause jäi mieleeni. Haavoittuvuus näissä nykyisissä tuuli- ja vesivoimaloissa. Asun itse maalla ja jos ainoa kulkuneuvo olisi sähköauto, niin mitä tapahtuisi kulkemiselle, kun sähköt katkeaa. WC olisi pihanperällä, lämpöäkin saisi hellasta ja takasta, mutta 30 kilometriä taajamaan olisi jalkaisin aika paljon. 

Uutisissa oli ehkä viikko sitten, kun jossain mietittiin sulkemista jätteenpolttolaitokselle, kun energian tuottaminen on kallista tuulivoimaan nähden, siinä asiantuntija varoitteli näin tekemästä, koska haavoittuvaisuus kriisi tilanteessa olisi suuri.